Huh! Takana on aika timakka puolitoistaviikkoinen. Sain kokea, mitä se olikaan, kun oli deadlineja ja aivotyöskentelyä vaativia hommia.
Palattuamme San Franciscon reissulta oli suoritettava kaksi verkkotenttiä, essee ja kirjareferaatti. Ei ehkä kuulosta ihmeelliseltä, mutta ajan repiminen lukemiselle ja kirjoittamiselle on haastavaa niin kauan, kun P:llä ei vielä ole päivähoitopaikkaa.
Älkää muistuttako, että on vauva tulossa.
Olen nykyisin ylpeä Roswellin kirjaston käyttäjä! Sinne menen mieluiten tekemään kouluhommia. Päihittää Starbucksin mennen tullen. Ainoastaan muffinssit puuttuvat.
On ihanaa, että täällä muovisten ketjuravintoloiden ja krääsän luvatussa maassa on vielä joitain aitoja paikkoja.
Kirjastoissa tuoksuu aina samalle, oli sitten Suomessa, Malesiassa tai Yhdysvaltalaisessa lähiössä: kirjoille. Henkilökunta kohtelee asiakkaitaan kuin omia perheenjäseniä, ystävällisesti ja auttavaisesti. Villatakkeja näkyy paljon. Kenelläkään ei ole kiire. Asiakaskunta on kirjavaa, aina löytyy se laitapuolen kulkijakin jostain nurkasta.
En yhtään liioittele, kun sanon, että rakastan kirjastoja. Niissä on jotain todella kotoista. Tietenkin on siistiä, kun ympärillä on mahdottomasti tietoa ja kiinnostavia opuksia kenen tahansa saatavilla.
Mutta minä taidan silti pitää niistä eniten fiiliksen vuoksi.
Tottakai olen myös roudannut P:n kirjastoon, joka diggaa paikasta kovasti. Hän saa itse valita pari kirjaa kotiin, ja lisäksi lastenosastolla voi lukemisen lisäksi vähän leikkiä.
Pari kertaa viikossa kirjastossa järjestetään lasten lukuhetki, tosin ollaan ehditty sinne vasta kerran.
Seuraavat opiskeluiden deadlinet osuvat lähelle vauvan laskettua aikaa, 20. joulukuuta. Se muuten tarkoittaa sitä, että odotusta on jäljellä enää 9 viikkoa!
Elän samassa harhaluulossa kuin P:n raskauden aikaan; kuvittelen aikaa olevan vielä ihan mahdottomasti.
Muutenkin raskaus on ollut aika identtinen ekan kanssa. Maha ei juuri häiritse ja unohtelen olevani paksuna. Hämmennyn, kun tuntemattomat heittävät jonkin raskauteen liittyvän kommentin ja mietin, miten ne huomasivat. Noh..
Tällä kertaa raskauden keskivaiheilla selkä tosin kipeytyi aika kovasti, mutta vaiva on nyt mennyt ohitse, toivottavasti pysyvästi. Epäilen runsaan autoilun vaikuttaneen asiaan. Sitä tulee kyllä tehtyä paljon, tsiisus. Autoilua ei tule kyllä ikävä täältä pätkääkään.
Raskausdiabetestäkin epäilivät – mistä en olisi ollut yllättynyt, ottaen huomioon vähentyneen liikunnan ja lisääntyneen sokerinkulutuksen. Mutta onneksi epäilys osoittautui turhaksi.
Ainut viime aikojen haaste lienee oman pääkopan jaksaminen täällä Transrasvastanissa. Mutta ei se ole vauvan vika, että sattuu syntymään tänne. Joten koitan sopeutua, ja pysyä fiksujen ihmisten ja asioiden lähellä.
Mitäs muuta. No, syksy on tullut.
Ja Halloween on nurkan takana. Kirjoitan siitä lisää myöhemmin, mutta alla esimakuna pari räpsäisyä eilisillan kävelyltä tästä meidän naapurustosta.
Me olemme päässeet niin pitkälle, että ostimme pari kurpitsaa. Jos nyt jotain oranssia vilahtaisi tuossa meidänkin etupihalla.
Itse päivänä, 31.10. olemme menossa ystävien luokse pieniin Halloween-juhliin, joihin tietenkin kuuluu trick or treat -kierros lapsille. Hauska nähdä miten se menee!
Wallut 