Paluumuuttaja tässä moi! On kuulkaa helkkarin hyvä olo

Kyllä se on aina pienten sisäisten bailujen paikka, kun laskeutuu Helsinki-Vantaalle ilman, että kukaan raivoaa tai ripuloi. Muistikuvissani moonwalkasin tax freen ohi.

IMG_3894

Palasimme kuukausi sitten Suomeen. Heti ensimmäiseksi olin vain helpottunut siitä, että kyse oli viimeisestä kerrasta, kun joutuisin matkustamaan pienten lasten kanssa yksin valtameren yli.

Selvisimme!

IMG_3888

Tikkarit, tarrat, piirustusjutut ja popcornipussit toimivat 2- ja 5-vuotiaiden harhautusmekanismeina, piirrettyjen lisäksi. Osasin varustautua. Olihan kyse viidennestä kerrasta, kun matkustimme tyttöjen kanssa kolmisteen näin pitkän matkan.

Siis viisi kertaa 14 tuntia ahtaassa tilassa kahden pienen kanssa! Ei enää.

IMG_3876

P on jo ihan lentsikkaveteraani. Ressu ei saa koko loppuikänänsä enää matkustaa lentokoneella, hiilijalanjälki on ylitetty. Loppulapsuus mökkeillään ja käydään laivalla naapurimaissa. Isompana interreilaamaan.

Viimeinen lentoreissu jää muistoihin mallisuorituksena. P oli valmistellut lentokapteeneille lahjat, joiden turvin pääsi kurkkimaan ohjaamoihin. Ensimmäisen koneen kapteeni sai parin sentin kokoisen hamahelmi-sateenkaari-taideteoksen.

Amsterdamissa kapteenin kanssa vaihdettiin yläfemmat.

IMG_3900

Seuraavan koneen kapteeni sai Hello Kitty -piirustuksen. Lahjanantotilaisuus oli sen verran jännä, että kun kapteeni kysyi haluaisiko tyttö suklaata, tämä sanoi ”no” ja juoksi pois.

Sama tyyppi pystyy syömään isomman suklaamuffinssin kuin minä. Mieluiten kaksi kappaletta.

IMG_3880

Tätä juhlin: ensimmäistä kertaa kummatkin tyypit nukkuivat omilla paikoillaan. Pienet päät lepuuttivat sylissäni. Itse join viiniä tuttuun tapaan suoraan pullosta ja katsoin leffoja. Toivoin, ettei kenellekään tule vessahätä.

Ja niin saavuimme Suomeen. Tuosta noin vaan.

IMG_3917

Sitten sain pullaa. Nukuimme kellon ympäri monta ensimmäistä yötä. Jetlagista ei ollut tietoakaan.

Kaksivuotias S sopeutui välittömästi ja suurella riemulla uuteen tilanteeseen. Viisivuotiaan P:n tuntemukset olivat enemmän kahtiajakoiset: toisaalta oli supersiistiä nähdä sukulaisia ja kavereita, toisaalta oli ikävä kotia ja ystäviä Amerikassa.

Pikku hiljaa se iski tajuntaan: tämä on meidän kotimme. Palasimme Suomeen pysyvästi. Emme enää mene takaisin Amerikkaan.

Lisää Michael Jacksonin muuveja ja pieni kiljahdus. Auuuuhh!

IMG_3905

Asumme vanhemmillani espoolaisessa lähiössä, kunnes tavaramme saapuvat kontissa uuteen kotiimme. Tuo tuossa vasemmalla on kävelytie. Nerokas keksintö, jota ei ihan hanskata Atlantassa.

Tämä lähiö on toisenlainen. Täällä olen vapaa. Pyöräilen, kävelen ja kuljen metrolla. Näen ystäviä ja sukulaisia. Käyn koulussa luennoilla.

IMG_4402

Koko aika vähän naurattaa. Miten elämä voikaan olla näin helppoa!

Aluksi tosin myös usein itketti. Veikkaan, että helpotus oli vaan niin suuri. Oli vaikea uskoa, että saan vihdoin takaisin vanhan elämäni, siihen kuuluvat ystävät ja minuuden.

Onko se vielä olemassa? Missä? Miten kokoan taas itseni? Jännittää.

IMG_3862

Pienten lasten kotiäitinä olo ulkomailla, hiljaisessa lähiössä, ahdistavassa kulutuskulttuurissa oli minulle todella vaikea kuvio. Vastustin loppuun asti niin montaa asiaa Amerikassa. Ja Jaakko oli niin paljon työmatkoilla.

En vieläkään ihan ymmärrä, miten siihen kaikkeen sopeuduin. Lasten vuoksi varmasti. Heille kokemus oli toivottavasti rikastuttava. Ja tietysti minä nautin, kun sain olla heidän kanssaan.

Luulen, että itkut nyt johtuvat siitä, että vetämäni rooli oli ehkä liian raskas. Tai se kesti liian pitkään. Ei kukaan jaksa koko aika olla epämukavuusalueellaan.

Nyt saan vihdoin luopua siitä roolista. Olen onnekas.

IMG_4388

Menneestä luopuminen ja itseni uudelleenlöytäminen tapahtuvat kai vähitellen.

Pyöräillessäni kouluun ymmärsin, että olen muutakin kuin äiti. Kun tanssin Helsingin kesäyössä aamuun asti, sain unohtaa arjen vastuuni. Kun avasin oven uuteen kotiimme uskoin, että tulevaisuutemme on täällä.

IMG_4386

Niin, uusi elämämme alkaa hahmottua.

Aloitin heti palatessamme kesäopinnot ja uurastan niiden parissa koko kesän. Elokuussa pääsen töihin. Silloin Jaakko jää kotiin muutamaksi kuukaudeksi lasten kanssa. P aloittaa eskarin ja S vähitellen päiväkodissa.

En tiedä iskeekö jossain vaiheessa jonkinlainen kulttuurishokki. Että se ja se asia onkin perseestä. Juuri nyt olen vain todella huojentunut paluusta ja onnellinen aivan kaikesta.

IMG_4613

Olen päässyt järven- ja merenrantaan. Nauttinut brunssista, kahvista ja olemisesta ystävien kanssa. Saunonut, syönyt pullaa ja tanssinut. Vienyt lapset leikkipuistoon puistolounaalle. Kulkenut kymmeniä kertoja kaupunkipyörällä. Hypännyt ratikkaan ja tottunut länsimetroon.

Mielestäni Suomi on jo täyttänyt odotukseni. Kaikki, mitä saan tästä eteenpäin, on bonusta.

***

En vielä sano, että tämä on blogin viimeinen juttu. Mieluusti kirjoitan, jos vain ehdin. Mutta nyt tekee mieli sanoa pieni välikiitos.

Kiitos sinne valtameren toiselle puolelle jokaiselle ystävälle ja ystävälliselle ihmiselle, jonka kanssa olen saaanut olla oma itseni, jutella, nauraa tai olla vaan. Sydämeni on täynnä hyviä muistoja, kiitos teidän.

Tsemppiä myös jokaiselle, joka kokee yhtään samankaltaisia tunteita kuin minä olen näinä viimeisenä kolmena vuotena kokenut ja purkanut tänne blogiin.

Kiitos sinä, kun olet lukenut juttujani. On ollut todella ilahduttavaa huomata, että teitä on ollut paljon. Blogi on toiminut paikkana, jossa olen paitsi tuulettanut ajatuksiani myös ollut yhteydessä teihin. Ja se antanut minulle voimia.

Rakkaudella,

Eija, joka otti alla olevan kuvan siksi, että oli niin iloinen ajaessaan kaupunkipyörää.

IMG_4169

 

Näitä asioita tulee Amerikasta ikävä

Suomeen paluuseen on enää yksi viikko. En ihan tajua sitä. Kolmessa vuodessa elämä on asettunut omiin uomiinsa, ja joskus silloin uusiksi koetut asiat ovat muuttuneet tavallisiksi.

IMG_0430

Vaikka salafinkku on ollut pystyssä useammin kuin olisi terveellistä, tiedän jo, että muutamaa asiaa tulen kaipaamaan.

Esimerkiksi suomalaisia ystäviämme. Ja twist top -korkkeja (pullojen kierrekorkkeja). Kai niitä jo on Suomessa, onhan?

IMG_2978

On myös paljon asioita, joista en ole vieläkään ihan varma. Yllä laite, jolla on kätevä syöttää vauvaa. Entä ovatko drive-thru apteekit ja pankit oikeasti tarpeellisia? Jos lapsi nukkuu takapenkillä, niin ehdottomasti.

Ja toisaalta: jos kaupunkia kerran rakennetaan siten, että joka paikkaan on mentävä autolla, niin kaipa sitten palvelujen ääreen on päästävä ilman, että nostaa peppua penkistä. Butt of horse.

Entä kantri-musiikki. Onko se oikeasti hyvää? Rallatetaan ekoista treffeistä, traktoreista, taivaasta ja nuuskan sylkemisestä kuppiin sekä siitä kuinka viedään beibe buutseissa downtowniin juomaan viskiä.

Hmm… Myönnän! Y’all, rakastan kantriradioasemiani. Tulee ikävä! Tällä hetkellä osaan suurin piirtein kaikkien soitetuinpien laulujen sanat ulkoa.

Ehkä sitä autoiluakin tulee kaivattua, kun loskaa sataa vaakasuoraan naamalle ja lapset pistävät hanttiin päiväkotiin menoa. Ruokakassin kahva repeää ja sitä rataa. Toista se on täällä, kun joku kantaa kauppakassit autoon, joka ajetaan autotalliin suoraan keittiön oven viereen.

Pirkka-niksit ovat amerikkalaisten bravuureita. Täällä todella keskitytään siihen, että kaikkiin kuluttajien ongelmiin on tarjolla ratkaisu.

IMG_0103

Haluan nämä kätevät suljinteipit leipäpusseihin Suomessa. En ikinä saa olemattomilla kynsilläni auki pussien yhteen liimattuja pikkupikkuPIKKU teippejä, ja saksien käyttö on mielestäni ihan liikaa duunia.

Amerikassa kaikkiin pusseihin laitetaan tuollainen teippi, jonka saa kätevästi auki vetämällä teipin päitä eri suuntiin. Voilà.

IMG_3736

Samoin tahdon, että Suomessakin ruokaa sisältävistä pusseista tehdään uudelleen suljettavia. Esimerkiksi kaikki pakastepussit ja kalapakkaukset ovat täällä tehty sellaisiksi, että niissä on minigripeistä tuttu suljinnauha. Kaikki.

Helpottaa sähläävän ihmisen elämää, että pussit pysyvät kiinni.

IMG_3787

Sitten ovat suihkumyssyt. Tuommoiset muovit, joissa on kumilenksu. Suurimmalla peittää salaattikulhon. Pienin on sopiva avocadon puolikkaaseen.

Niksi-pirkkojen vuoden niksipalkinto!

Entäs sitten ihmiset. Etelävaltioiden asukkaat ovat alusta asti toitottaneet olevansa Yhdysvaltojen mukavimpia. ”Southern hospitality”, he kuvaavat kulttuuriaan. Se on monesti totta.

Minä olen asiakaspalvelijoille honey, sugar, darling ja ma’am. Jollain konstilla se kuulostaa aina hauskalta ja mukavalta.

  • Kahvilassa minua nuorempi nainen kysyy: ”Hi honey, what can I get you?”
  • Kaupassa nuori mies kysyy: ”Did you find everything allright today ma’am?”
  • Lääkärin vastaanottovirkailija toivottaa tervetulleeksi: ”Hello, darling. Please sign in here.”

Mitäpä jos Suomessa kassaneiti toteaisi: ”Hei kulta, löysittekö tänään kaiken etsimänne?”

Hmm. Jotenkin amerikkalaiset osaavat sellaisen mutkattoman mukavuuden. Ei se ole iso juttu moikata vastaantulijoita puistossa tai kysyä ensin miten menee, ennen kuin hyppää asiaan.

Parasta on ollut P:n ja S:n koulun opettajien ja muun henkilökunnan ystävällisyys.

Joka aamu, kun vien tytöt kouluun, pääovilla on lapsia vastassa 4-5 opettajaa. Heistä jokainen näyttää siltä kuin koko maailmaan olisi juuri tullut rauha ja aamupalalla on tarjottu kolme lasia skumppaa.

”HIIIIIII! HELLOOOOO! HOW ARE YOU DARLINNNGGG!! GOOOOD MOOOOOORNIINGGG! WOOOWW, I LIKE YOUR DRESS/SHIRT/HAIRDO!”

Opettajien (ja lasten) hymyt leviävät korviin asti. Halaukset ovat lämpimiä. Tällainen vastaanotto on oikeasti TOSI siistiä.

Lapsille tulee siitä mielettömän hyvä mieli, kun he kokevat olevansa tärkeitä. Jokainen unohtaa mahdolliset eroahdistukset tai aamukiireen aiheuttamat kränät, sillä koulussa on ilmiselvästi MAHTAVAA olla. Awesome! Mennään!

Joka aamu katselen hyvillä mielin itsekin kuinka pienet koululaiset lampsivat päät pystyssä kohti omia luokkiaan. Voin kuvitella, miten opettajien suoma huomio ja ystävällisyys hivelee heidän itsetuntojaan.

Tästäkö se amerikkalaisten hyvä itseluottamus lähtee? Aikuisten ihmisten valtavasta innostuksesta ja ystävällisyydestä lapsia kohtaan.

P rupeaa hehkumaan sillä hetkellä, kun joku huomaa hänen pinniasetelmansa. Jos ovella on vielä hänen ensimmäisen vuoden lempiopettajansa Ms Shelley, jolle P antaa riemuikkaimman halauksen, on päivä paras ikinä.

Vaikka suomalaisetkin osaavat ystävällisyyden, niin ihan samaan mittakaavaan en muista, että päiväkodissa olisi P:tä vastaanotettu.

IMG_2648.JPG

Ystävällisyys näkyy kaikessa. Amerikkalaisten antama nimi junapysäkillä olevalle paikalle, johon voi viedä ja hakea kyytiläisiä: kiss-ride. Mikähän on vastaavanlaisen paikan nimi Suomessa?

Aurinko. Totta hitossa sitä tulee ikävä Suomen kaamoksessa.

Täällä on ollut aivat mahtavat syksyt ja keväät. Ruska kestää monta kuukautta ja kevät tulee aikaisin.

IMG_8315

Mutta just nyt pakenen aurinkoa mielelläni Suomeen. Kesä on alkanut, ja se tarkoittaa sitä, että ulkona on vaikea olla klo 11-17 välisenä aikana. Ja tätä voi jatkua syyskuuhun asti. Ei, uima-altaat eivät ole vielä auki.

Kesä on Atlantan seudulla jokseenkin sama kuin kaamostalvi Suomessa: silloin pysytään sisällä tai Atlantassa uima-altaassa ja Suomessa saunassa.

IMG_3750

Tänään vietin lasten kanssa neljä tuntia kauppakeskuksessa. Se tarkoittaa sitä, että nyt on aika palata.

”Mä tykkään susta. Kakkapylly!”

Meidän Amerikassa syntyneestä kuopuksestamme on kasvanut topakka kaksi ja puolivuotias. Tässä kuvaus, mitä neiti S:n pään sisällä mahtaa liikkua. 

IMG_3224

Mä olen pinsessa. Haluan laittaa päälle vaan pinsessa-vaatteita. Pinkkiä. Mieluiten röyhelöä ja kukkia. Mutta edes pinkkiä.

Joskus äiti yrittää väittää, että joku sininen tai vihreä vaate on pinsessa-vaate. Mutta en mä usko sitä. Onhan mulla silmät päässä!

Väärän väristä vaatetta ei yleensä joudu laittamaan päälle, jos kiljuu tosi KOVAA eiiiiii! Jos mut pakotetaan, niin huudan kakkapylly!

(Sitä on hyvä muuten huudella kans ihan muuten vaan, milloin vaan.)

IMG_0269

Käyn kaksi kertaa viikossa koulua samassa kirkossa kuin mun sisko P. Siellä puhutaan vaan englantia.

Olen oppinut, että pinkki on pink. Sininen on blue. Kirjaimet on kaikki ei bii sii. Ja kaikki muu on englanniksi hölöhölöhölö.

IMG_0079

Tässä me lauletaan. Mä istun kuvassa eturivissä keskellä pallomekossa. Opettajat on Ms Claudia ja Ms Charlotte. Lauluja osaan englanniksikin. Esimerkiksi Twinkle twinkle litte star ja No more monkeys. Tykkään laulaa KOVAA.

Se vähän ärsyttää siskoa, kun laulan nukkumaan mennessä. Mä jotenkin inspiroidun, kun valot laitetaan pois päältä.

En mä voi sille mitään, että mä haluaisin mennä nukkumaan vasta paljon myöhemmin. Olen monta kertaa sanonut äidille ja isille, että ne on TYHMIÄ, mutta ei ne usko.

Kakkapylly!

Tykkään koulusta tosi paljon. Siellä syödään keksejä, suklaata ja gold fish -suolakeksejä. Gold fishit on ihan tajuttoman hyviä!

IMG_9859

Yllä on äidin saamat ohjeet siitä, mitä kouluun pakataan snackiksi. Jostain syystä äiti ei ole vielä laittanut mukaan nallekarkkeja (gummies) tai suklaakeksejä. Kakkapylly.

Olen erikoistunut haleihin. Halaan aina koulun respatyöntekijää, opettajia, kaupan tätejä, naapureita, siskoa, äitiä, isiä, ystäviä, nukkeja, nalleja ja ihan kaikkia, jotka vähän näyttää mun papoilta.

Joskus saattaa käydä niin, että isi tai äiti vähän hermostuu jostain. Silloin annan ison halin. Tarvittaessa annan myös pusuja, sanon anteeksi ja rutistan vielä oikein kovaa.

Mä olen tosi hyvä huomaamaan, jos jossain on pappa. Esimerkiksi leikkipuistoissa on pappoja, joita mä käyn halaamassa. Olen löytänyt niitä myös lentokentiltä ja ravintoloista.

IMG_2236

Parasta pappojen ja pinsessojen jälkeen on mun sisko, P. Tässä me ollaan tiikeri ja kenguru.

P keksii kaikenlaisia leikkejä, kuten nukkeleikin. Siinä mä olen nukke ja P pukee mulle ylle nukenvaatteita.

Me leikitään myös paljon kotia, missä me laitetaan ruokaa. Leikin siihen asti, kunnes haluan painia. Sitten me painitaan ja nauretaan niin, että vatsaan sattuu.

Tiedän kyllä, ettei P tykkää jos leikin sen ihan omilla jutuilla. Sen takia odotan, että P menee kouluun ja sitten leikin KAIKILLA sen jutuilla!

IMG_3419

Ensin laitan P:n Elsa-letin hiuksiini, sitten kiipeän P:n omalle tuolille ja leikin sen pikkulegoilla. Äitiä se ei haittaa, jos se saa juoda rauhassa kahvia.

Kun me lähdetään hakemaan P koulusta kotiin, menen istumaan P:n autoistuimeen. Me ei kerrota sitä P:lle!

Sitten kun P tulee koulusta kotiin, äiti sanoo P:lle, että tontut on käynyt leikkimässä sen leluilla.

IMG_3207

Rakastan myös juosta.

IMG_2476

Tykkään pysähdellä ja tukia asioita.

Parasta Amerikassa on tikkarit. Tikkarit on ihan mielettömiä aarteita! Jos mä saan tikkarin, niin pidän sitä kädessä vaikka monta päivää, kunnes äiti tai isi antaa luvan syödä sen.

Kaikkeista ihmeellisin asia, mitä olen koskaan nähnyt on pehmiskone. Oltiin mumman ja papan kanssa matkalla hiekkarannalle ja pysähdyttiin ravintolaan, jossa oli semmoinen.

Äiti painoi kahvasta ja tötteröön tuli pehmistä! Mä meinasin pakahtua onneen! Huusin ja kiljuin niin, että ravintolan omistajakin tuli katsomaan.

IMG_2735

Huokaus. Elämä kaksivuotiaana on ihan mahtavaa. Jos vaan voisi laittaa suun suoraan pehmiskoneen alle, niin en muuta tarvitsisi.

Sanon äidille monta kertaa päivässä, että mä tykkään susta. Sanon niin kanssa P:lle ja isille. Ne on mun kavereita. Äiti sanoo, että kaikki tykkää musta.

Koska mä oon ihana. Kakkapylly!”

 

Pääsin rehabiin

Sattui pieni vahinko. Leikkasin veitsellä pikkurilliini viillon, kun pilkoin banaania. 

IMG_7277

Pidin banaania muka-kätevästi kädessäni pilkkoessani. Talon terävimmällä ja isoimmalla veitsellä.

Ei se juurikaan sattunut, eikä verta tullut paljoa. Mutta läksin kuitenkin Jaakon kehoituksesta ensiapuun tikattavaksi. Siellä huomattiin, etten pystynyt liikuttamaan pikkurilliäni.

Olin onnistunut leikkaamaan jänteen katki. Hupsis.

Tajusin, että tästä on kehkeytymässä isompi juttu. Amerikkalainen terveydenhuolto kun niin valtava mylly, että jos siihen joutuu sisään, ei hevillä pääse ulos. Syy on tietenkin raha.

IMG_7289

Jes. Meni putkeen.

Osa 1. Käsikirurgi

Ensiavussa lykättiin numero käteen; soita aika tälle käsikirurgille. Parin tunnin päästä istuin kirurgin huoneessa. Mark katsoi dramaattisesti silmiini ja sanoi:

”Sinulla on kaksi vaihtoehtoa: joko et enää koskaan voi liikuttaa pikkurilliäsi tai varaamme ajan leikkaukseen”.

Osa 2. Vakuutus 

Terveydenhuolto pyörii Yhdysvalloissa vakuutusten ympärillä. Meidän sattuu korvaamaan kaiken. Terveiset If:ille.

Pian kimpussani oli kaksi tahoa: Markin palkasta huolehtiva Rhonda ja terveyskeskuksen tilojen puolesta rahoja karhuava Mandy. Kolmas lasku tulisi vielä erikseen anestesialta leikkauksen jälkeen.

Pikkurillin, banaanin ja veitsen kolmiodraamasta syntyy lopulta noin 10 000 dollarin lasku.

Minun vakuutukseni oli tällä kertaa liian jähmeä liikkeissään. Päätös rahoituksen saamisesta jumitti Frankfurtissa syystä x.

Tässä ajassa puhelinvastaajani täyttyi Mandyn ja erityisesti Rhondan puheviesteistä. En enää uskaltanut vastata kummallekaan naiselle muutaman painostavan puhelun jälkeen.

”Joko maksat nyt tai peruutan huomisen leikkauksesi.”

Samaan aikaan minä soittelin vakuutusyhtiölleni, jonka Amerikan toimipiste on Philadelphiassa. Puhelimeen vastasi aina uusi henkilö, jolle jouduin selittämään kaiken uudelleen. No, he eivät voineet tehdä mitään, ennen kuin Frankfurtista tulisi vihreä valo.

Painajaismaisen puhelinsoittelusaagan lopputulema oli, että jouduin maksamaan Rhondalle ja Mandylle kaikki omat luottokorttini tappiin asti ja yhden Jaakon kortin myös.

Tiesin, että saamme rahat kyllä vakuutukselta perittyä myöhemmin. Se vain on monimutkaista ja hidasta.

Vakuutuspäätös leikkauksen kattamisesta tuli muuten Frankfurtista iltamyöhäisellä pahoitteluiden kera. Nyt leikkauksesta on kulunut viisi päivää, mutta vakuutusselvittely Rhondan kanssa jatkuu edelleen.

Osa 3. Leikkaus

Enpä arvannut, että pikkurillin leikkausta varten minut nukutetaan puoleksitoista tunniksi. Anestesialääkärillä mahtoi olla tavoitteena tienata rahat lasten Disneyland-reissulle.

Muutenkin huolenpito oli priimaa. Missään ei säästelty, varsinkaan lääkkeissä. Ennen kuin minut laitettiin leikkausta varten tiputukseen, kohta, johon tippa laitettiin, puudutettiin toisella piikillä. Ettei tipan laittaminen vain sattuisi.

Ja ennen kuin minut nukutettiin, minulle annettiin valiuminkaltaista rauhoittavaa. Ettei nukutusaine vain tuntuisi epämukavalta.

”Enjoy”, huikkasi sairaanhoitajani Debbie, kun rauhoittava potkaisi.

Sitten hän nosti sivupöydältä minulle läjän papereita allekirjoitettavaksi.

Muistan, että sama kuvio tapahtui S:n synnytyksessä täällä. Kun hiestä märkänä huusin epiduraalia, minulle tuotiin jotain papereita allekirjoitettavaksi. Olin kuitenkin jo etukäteen antanut luvan kivunlievitykselle. En tiedä mitä paperit olivat. Allekirjoitin.

Olen todennäköisesti luvannut kaikki tärkeimmät elimeni NRA:n jäsenille.

No, mitä en pikkurillini vuoksi antaisi. Leikkaus meni hyvin. Heräsin ja pääsin käsi paketissa kotiin.

Osa 4. Toipuminen

Sain reilun reseptin Percocet-opioideja kivunlievitykseen. Sormi ei ollut juurikaan kipeä, joten en lopulta hakenut niitä apteekista ollenkaan.

Opioideilla on huono kaiku näinä päivinä. Niitä määrätään täällä liikaa ja niitä käytetään aivan liikaa. Keskimäärin 175 ihmistä kuolee joka päivä Yhdysvalloissa lääkkeiden yliannostukseen.

Kävimme leffassa ja alkumainoksena näytettiin koskettava mainos Naloxone-lääkkeestä, jolla pystyy pelastamaan yliannostuksen ottaneen ihmisen. Mainoksessa kehoitettiin hankkimaan lääke kaiken varalta.

Asukasyhdistyksemme illassa poliisi kertoi teinien pitävän bileitä, joissa yhden tehtävänä on olla Naloxone-vastaava. Muut laittavat päät sekaisin napeilla.

Eli eli, anteeksi kiertotie, mutta pikkurillini pärjää kyllä ilman opioideja.

Osa 5. Kuntoutus

Kaksi päivää leikkauksen jälkeen minulla oli ensimmäinen aikani rehabiin, kuntoutukseen.

IMG_7279

Nukutettuna saamani kipsi vaihdettiin näppärään muovisuojaan. Se tehtiin amerikkalaiseen tapaan mittatilauksena, täydelliseksi juuri minulle.

Bombaysta Intiasta työn perässä Yhdysvaltoihin muuttanut Rakhi oli selkeästi hyvin ylpeä tarjoamastaan teknologiasta ja kuntoutusohjelmasta.

”Vakuutuksesi maksaa”, hän totesi.

IMG_7285

Kyllä kelpaa. Arvatkaa mikä sormi on pystyssä.

Ohjelmaani kuuluu sormijumppa, jota on tehtävä kahden tunnin välein. Lisäksi tapaan Rakhia viikoittain.

Pikkusormeni on hänelle hyvin tärkeä.

Mitä tästä opimme?

Olisi pitänyt tehdä tämä aiemmin! Minulla ei ole koskaan ollut näin paljon amerikkalaisia ystäviä.

P:n ja S:n koululla kaikki tulevat juttelemaan kanssani.

”Honey, what happened to your hand?” kysyi erään lapsen äiti, jonka kanssa en ikinä ollut vaihtanut sanaakaan. Juttelimme pitkään.

Eräs mietti, miten se aina meneekin niin, että oikeakätiset leikkaavat vasemman kätensä ja toisin päin.

Niinpä…

En odota liikoja sosiaalisen elämäni tasosta. Mutta ainakin minulla on tarjota puheenaihe! Täytyy vain keksiä joku parempi tarina kuin banskun leikkaaminen.

Nyt pitää lopettaa, oikea käteni kramppaa kaikesta tästä näpyttelystä. Tsau.

Vain yksi päivä, onneksi

Välillä kaikki ei mene ihan putkeen. 

IMG_1640

Lapset heräsivät väärällä jalalla, taas. Kumpaakin kiukuttaa. Pienempi ei suostu olemaan muualla kuin sylissäni. Hampaidenpesu jää. Vaatteeni vaihdan väkisin, vaikka unesta pörröinen taapero kirkuu takaisin syliin.

Kiskon ylle ne samat verkkarit ja t-paidan eiliseltä, kun en jaksa etsiä muita.

Keittiössä siskoksille syttyy riita talon ainoasta oikeanlaisesta pinkistä lusikasta. Taas kirkumista. Meillä on kolme pinkkiä lusikkaa. Mutta vain se yksi on kummallekin se oikea.

Ei muuten ole kohta enää yhtäkään. OSTAN SINISIÄ LUSIKOITA. Siitäs saatte.

Vasen käteni kramppaa, kun kannattelen 12 kiloa geeniperimääni samalla, kun katan pöytää. Kahvia, antakaa sitä kahvia!

IMG_1711

Käännän selkäni, ja voipaketti on lentänyt matolle.

Kuinka pitkä matka on iltaan? Joo, voitte katsoa muovailuvahavideoita samalla, kun syötte.

Videoilla lauletaan idioottimaisia lauluja ja tehdään kuppikakkuja muovailuvahasta. Pelkään saavani aivohalvauksen.

IMG_1714

Huomaan, että joku on käyttänyt joulukuusileimaa seinään.

IMG_1712

Tarjoiluvaunuun on piirretty, onneksi vain lyijykynällä.

Vien isomman lapsen kouluun. Pienemmällä on vapaapäivä ja menemme puistoon. Ensin juoksen puoliraivolla lenkin työntäen lasta rattaissa. Sitten kurvaan leikkipuistoon huohottaen.

Siellä tapaan harvinaisesti toisen ihmisen. Hän tervehtii amerikkalaiseen tapaan ”Hi, how are you?”

Edelleen teen välillä sen virheen, että oikeasti vastaan kysymykseen. Mikä minua vaivaa?! (Näen liian harvoin ihmisiä.)

Tajuan hetken päästä vastanneeni suurin piirtein näin:

”No kuule, on mennyt paremminkin.”

Kerron, kuinka olen Suomesta ja olemme asuneet täällä kohta kolme vuotta. Kuinka autokulttuuri on ihan hanurista, ja olen aika yksinäinen. Lisäksi lapseni eivät nuku hyvin ja miehellä on paljon työmatkoja. Minulla on ikävä töihin, vaikka rakastankin olla lasteni kanssa.

Suutani ei saa enää tukittua.

”Ai niin, en ole muistanut laittaa deodoranttia.” Hah.

Hah?

Hah…

Korjausliike: ”Mutta pidän näistä teidän puistojen puista! Ne ovat suuria ja komeita. Puut ovat parasta, mitä täältä tiedän.”

IMG_1806

Hän poistui paikalta aika nopeasti. Ei se mitään, minullakin oli jo kiire kotiin.

Pian kotona soi puhelin. Hämmennyn, kun se ei ole Jaakko. Koulusta soitetaan: P pitää hakea pois, hän on itkuinen.

Selvä, kiirehdin hakemaan tytön. Matkalla takaisin autosta puhkeaa rengas. Onneksi ehdin kurvata huoltoasemalle, ennen kuin hajotin koko auton.

IMG_1808

Auto jää siihen. Lappaan lapset kärryihin, jotka olivat mukana. Rauhoittelen hysteeristä viisivuotiasta, joka rakastaa autojamme enemmän kuin mitään. Rengas on helppo vaihtaa, kulta.

Hetken mielijohteesta lupaan tytöille, että ostetaan huoltsikan viereisestä kaupasta jotain kivaa kotiin.

En kannata lelujen ostamista muuten vaan. Mutta yhtäkkiä huomaan investoineeni valtavaan laatikolliseen muovailuvahaa ja -muotteja ja jotain muita vempeleitä, joita en osaa edes kotona koota.

Huokaan. Meidän piti vähentää muovinkulutusta.

IMG_1135

Mietin hamahelmiä, joita löytyy kaikkialta.

Ihan sama. Tämä pakkaus pelastaa päiväni. Ehkä jopa loppuviikon? Uusi alku, niin kuin se autokauppa mainostaa kadulla: One day or day one. You decide.

Hyvä ajatus. Tästä alkaa uusi vaihe, kiitos!

Yöllä S alkaa oksentamaan.

Kuumeinen ja oksennukselta haiseva lapsi nukkuu loppuyön a) päälläni tai b) vieressä kuorsaten niin kovaa, etten nuku klo 3 jälkeen.

Ja niin on taas aamu. Ei todellakaan tunnu uudelta alulta.

***

Loppukaneetti

Eihän tällaisille päiville voi kuin nauraa. Tuossa ei vielä ollut edes kaikki viikon haasteet, Jaakolla oli omat kuvionsa – niistä seuraavassa Jaakon blogissa.

IMG_1812

….ei sentään noin ole käynyt kuin yllä. Heko heko.

Jotenkin sitä selviää, vaikka vaikeaa onkin. Mietin usein, mikä auttaa jaksamaan? Havaitsin muutaman asian, jotka on pakko kirjata muistiin:

  1. Hyvät hetket kannattelevat. Kävin P:n kanssa tänään luistelemassa, ja meillä oli tosi kivaa! Oli ihanaa nähdä koko viikon kiukkuisena ollut lapseni innoissaan. Olimme kahden. Se tuntui äärettömän rauhalliselta, jolloin itsekin osasin nauttia hetkestä. Katselin lastani ja mietin, että on tosi hienoa seurata läheltä hänen kasvuaan. Mielessä vilahtelivat sanat, kuten etuoikeus, kiitollisuus ja rakkaus.
  2. Kotoa poistuminen. Tällä viikolla minulla on ollut kolme kertaa muutaman tunnin vapaahetki. Kahtena niistä olen lähinnä hengitellyt, käynyt kaupassa ja surffaillut netissä. Tiedän hyvin, mitä Meghan Marklelle kuuluu ja minkälaiset vaatteet muodostavat hänen vaatekaappinsa perustan. Tällä kolmannella kerralla kirjoitan teille.
  3. Tulevaisuudensuunnitelmien teko. Ahdistun epävarmuudesta, joten muutaman kurssivalinnan tekeminen kevääksi auttoi. Lisäksi ostin lennot Nykiin huhtikuulle tapaamaan lukioystäviä ja parin viikon päästä treffaan kaverin Miamissa. Kuka muka enää voi valittaa?
  4. Tukipilari, joka pitää pystyssä: Jaakko. Tarvitaan joku, joka tarpeeksi usein toistaa, että hyvin sä vedät. Olet hyvä äiti. Ei se haittaa, jos et jaksa. Olet silti hyvä. Paras. Sanat uppoavat hitaasti, mutta jossain vaiheessa niille antaa mahdollisuuden olla totta.

Ja sitten käy niin, että havahdun omasta väsyneestä maailmastani, missä kaikki on huonosti, ja tajuan: kaikki on hyvin.

IMG_0248

”Hyvää isänpäivää mulle!” T. Jaakko

Tässä juhlapäivän kunniaksi bloggaus Jaakosta.

IMG_9329

Onnea Jaakko! Kirjoitin sun puolesta kuulumisia blogiin. PS Sun silmäpussit sointuvat hienosti tuon siniharmaan rusetin sävyyn.  

”Huh huh. Kävin eilen ruokakaupassa. Ensimmäisen kerran kahteen kuukauteen. Melkoinen paikka.

Juu, piti mennä kauppaan, sillä päätin, että otan isomman roolin kotihommista. Aion laittaa illallisen kerran viikossa.

IMG_4783

Olipa rankkaa. Tein eilein illalliseksi katkarapu-currya ja riisiä. Katoin pöydän ja laitoin astiat tiskikoneeseen. Tänään pitää nukkua päikkärit.

Ensi lauantaina sitten uuden reseptin ääreen!

Annan kyllä kaikki kreditit vaimolle, joka käy kaupassa ja muulloin laittaa ruoat. Ei ole helppoa.

Stressia pukkaa jo ensi viikon ateriasta.

IMG_2576

Ei minun takia toki tarvitse. Voimme mielestäni syödä ulkona vähän useammin. Ravintolaruoka on täällä oikein makoisaa.

IMG_E2153

Töissä menee edelleen hyvin. Lähetin vaimolle tuon kuvan. Sanoi, että vältä hymyilyä töissä.

IMG_9178

Sitten lähetin tämän. Parempi?

IMG_E8316

Lapset kuulemma juoksivat piiloon nähdessään kuvan. Arvostan pienten ihmistein selkeitä viestejä. Okei, ei hymyilyä. Got it.

IMG_4788

Mutta vapaa-ajalla mä oon mä. Hähhähhää.

Hei hyvää isänpäivää kaikille. Isänä olo on mahtavaa. Kyllä me hanskaamme asiat ihan yhtä hyvin kuin äidit. Minulla vaan on vähän vähemmän sääntöjä ja mielestäni voimasanat pitää jossain oppia.

Simppelit asiat, kuten yhdessäolo lämmittävät. Painiminen opitaan tässä talossa jo varhain.

IMG_5098

Osaan minä perinteisetkin jutut. Luen lapsille kirjoja ja annan kuplamuovia leikkikaluksi.

IMG_9962

Ulkoilen mielelläni. Opetan lapsilleni miten pyöräillään.

IMG_6935

Harjoittelemme myös juoksemista. Otan aikaa, kun lapset käyvät esimerkiksi huoltsikalla.

IMG_9350

Kerron luonnoilmiöistä, kuten auringonpimennyksestä. Ja kerron mistä pierut tulevat. Tärkeitä juttuja molemmat.

Eli isänä olo on helppoa. Parasta. Mutta se kaupassakäynti, huh huh.”

IMG_E9653

Rakkaudella, vaimosi, joka viime kesänä sauvakäveli Ärrälle ja takaisin.

Amerikan huonoin vegaani

Ajatus vegaaniruokavalion kokeilemisesta oli muhinut mielessäni jo pidemmän aikaa. Viikon jälkeen yksi on selvää: se on ihan kamalaa.

IMG_9943

Oletko sinä ruokaa?

Hyi! Irvistelin niellessäni mantelijogurttia puiston penkillä. Olin ollut viikon vegaanina, ja joka päivä harkitsin homman lopettamista.

Tavallaan olinkin.

Lautaselleni on eksynyt parmesania (risotossa), sushia (en vaan ajatellut), kananmunaa (seitanissa), lehmänmaitoa (emme jaksaneet tehdä lapsille erikseen puuroa) ja margariinia (c’mon, en jaksa).

Olin kuvitellut, että voisin helposti kokeilla vegaaniruokavaliota kaksi viikkoa. Vain kaksi viikkoa! Kaikenhan saa vegaanisena.

IMG_0144

Kasvispitsa vegaanijuustolla. Ihan ok, mutta opettaa arvostamaan mozzarellaa.

Humpsahdin kasvissyöjäksi tuosta noin vaan vuonna 2008 asuessani Nepalissa. Sitä edelsi pitkä tuumailu pystyisinkö jättämään lihan ruokavaliostani.

Rakastin pihvejä. En voinut kuvitella leipää, jossa ei olisi leikkelettä päällä. Nuoruuteni oma ruoanlaitto oli hunajamarinoitujen kanasuikaleiden varassa. Mutta lihansyönnin lopettaminen oli suorastaan helppoa.

Varmaan johtuen kanasuikaleövereistä. Ja koska Nepalissa kasvisruoka oli tosi hyvää.

Palatessani Suomeen päätin, että syön edelleen mereneläviä ja riistaa. En ollut valmis luopumaan lohesta ja isäni on kova metsästämään, siksi riistaa on tarjolla.

Riistansyönnin kanssa minulla ei ole ongelmaa, sillä syyni ryhtyä kasvissyöjäksi on pitkälti ekologinen.

Logiikkani on tämä:

  1. Maailmasta loppuu viljelysmaa ja vesi.
  • Yhden lihakilon tuottamiseen tarvitaan noin kymmenen kiloa kasvirehua (Ilmasto-opas.fi).
  • Liharuoan tuotanto kuluttaa vettä 5–10 kertaa enemmän kuin kasvisruoan tuotanto (Vegaaniliitto.fi).
  • Yli neljäsosa maapallon maapinta-alasta on nykyään joko laitumena tai rehupeltona (Ilmasto-opas.fi).
  1. Lihansyönti edistää ilmastonmuutosta.
  • Tietyn proteiinimäärän tuottaminen naudanlihalla aiheuttaa 250 kertaa enemmän kasvihuonepäästöjä kuin sen tuottaminen esimerkiksi palkokasveilla (Vegaaniliitto.fi).
  • Kipeästi tarvittuja metsiä kaadetaan jatkuvasti lisää. Minun leikkeleeni vuoksi kaatuu Amazonin sademetsiä. Not cool. (Oikeutta eläimille)
  1. En tarvitse lihaa syödäkseni hyvin.
  • Ihminen tottuu.
  • Vaihtoehtoja on.

Vuosia kaikki meni hyvin. Tosin olin armelias itselleni ja lipsuilin sosiaalisen tilanteen mukaan. Jos olin vieraana kylässä ja tarjolla ei ollut muuta kuin lihaa, söin sitä. Jouluna otin viipaleen kinkkua. So what, ajattelin.

En pidä ehdottomuudesta.

Sitten tulin raskaaksi ja lihanhimo iski. Hamstrasin kuola valuen työpaikkaruokalassa lihapullia lautaselleni ja toivoin, etteivät kollegat hoksaisi, ennen kuin olin valmis kertomaan vauvauutisesta.

Jossain vaiheessa vauvavuoden univeloista toipuneena ryhdistäydyin taas. Sitten tulin toisen kerran raskaaksi ja sama juttu. Himoitsin saada upottaa hampaani lihakimpaleeseen. Ja niin myös tein.

Siitä kai alkoi jonkin sortin alamäki. Nakki, makkara, pihvi, jauheliha ja kinkku ovat maistuneet. Ei aina viikottain, mutta välillä.

IMG_0210

Kanaan en ole pystynyt koskemaan sitten vuoden 2008. Koen kanojenkasvatuksen niin hirveäksi. Ja muistan ne suikaleet. Ei vaan tee mieli. Well done Kariniemi!

Mitä sitten tapahtui? Muutama viikko sitten nautiskelin makkarapastaa onnellinen virne kasvoillani. Onpa hyvää! Mutta mielessäni tehomaatalous ja elintarviketeollisuus ovat ryhtyneet riepomaan.

IMG_0209

Täällä lihaa tyrkytetään kaikkialla ja paljon. Amerikkalaiset syövät henkeä kohden enemmän lihaa kuin mikään muu kansa maailmassa, yli 90 kiloa vuodessa. Liikaa.

On alkanut tuntua siltä, että lihansyönti on jonkin sortin vedätystä. Maailman terveysjärjestö (WHO) luokitteli jo pari vuotta sitten prosessoidun lihan samaan luokkaan tupakan ja asbestin kanssa:

”Prosessoidun lihan, kuten makkaroiden, kinkun ja pekonin, syöminen aiheuttaa suolistosyöpää, sanovat Maailman terveysjärjestö WHO:n asiantuntijat. He pitävät lisäksi todennäköisenä, että punainen liha aiheuttaa syöpää.” Lähde: Yle

Syöpää. Silti ravintoloista on toisinaan vaikea saada kasvisruokaa.

Liha sai taas lähteä!

Sitten kävi hassusti. Katsoimme What the health -dokkarin, joka ärsyttävyyteen asti puhuu vegaaniruokavalion puolesta. Se parantaa! Se on parasta ympäristölle! Se tekee sinusta vahvemman!

Pohdimme, että ehkä sitä voisi kokeilla elää ilman maitotuotteita ja munia. Ihan huviksi. Mielenkiinnosta.

Juustoon ehdin täällä Amerikassa saada samanlaisen kyllästymisen kuin niihin kanasuikaleisiin. Juustoa yksinkertaisesti kaadetaan aivan liikaa annosten päälle. Eikä se ole mitään manchegoa.

Juuston ja minun suhteeseen oli jo aiemmin tullut kolhu, kun kuulin, että juusto on samanlainen pahis ympäristölle kuin punainen liha. Juustokilon tuottaminen vaatii suunnilleen yhtä paljon luonnonvaroja kuin lihakilonkin (Ilmasto-opas.fi).

Ja eikö siinä ole vähän ristiriitaa, jos en pysty syömään kanaa tuotannollisista syistä, mutta kanamunat ovat ok?

IMG_0205

Niinpä tässä sitä ollaan. Vegaaneina. Lapset toki syövät kaikkea. Koemme, että niin on helpompi huolehtia heidän monipuolisesta ravinnostaan.

Köh. Ei tilanne meidän osalta ole juuri sen erilaisempi

Jaakko myönsi syöneensä lihapullakeiton lounaaksi. Minä söin sushia. Jääkaapista on kadonnut pari riviä maitosuklaata. Pari kertaa olen kaatanut lehmänmaitoa kahviini, koska muuta maitoa ei ole ollut saatavilla, enkä pysty juomaan sitä mustana.

Tämä on vaikeaa, ihmiset!

Ainut, mikä on ollut helppoa, on lehmänmaidon korvaaminen. Kaupoista saa ihanan paksuja pähkinämaitoja, kuten manteli-, cashew- ja hasselpähkinämaitoa. Soijamaito menee myös hyvin kahvin kanssa.

Jogurtit ovat lähes joka kokeilulla hirveitä, kuten jo kerroin. Ei niitä voi edes verrata siihen paksuun ja kermaiseen turkkilaiseen jogurttiin, johon olemme tottuneet. Ehkä vegaanina oppisin elämään ilman jogurttia.

Eihän se idis ole, että ruokavalio olisi näennäisesti sama kuin sekasyöjällä. Ei minun tarvitse aamulla paistaa tekomunia ja tofusta tehtyä pekonia.

Kaiken kaikkiaan en välttämättä jaksaisi säätää näin paljon ruokani eteen. Kokkaan lapsilleni paljon ja elämä on vaan helpompaa, jos syön heidän kanssaan samaa ruokaa. Ehkä tämänkin asian kanssa löytäisi jonkin keskitien.

Hyvää on ollut se, miten olemme taas löytäneet niin kutsuttuja vaihtoehtoja. Hummus on hyvää leivän päällä. Seitan, tofu ja quorn toimivat wokeissa ja salaateissa. Cashew-juusto on yllättävän hyvää. Soijarouhelasagne toimii.

IMG_0207

Maapähkinävoi on uusi margariini. Ja hei, maapähkinävoipasta on tosi hyvää!

Virkeää viherenergiaa minulla ei ole vegaaniruokavalioisena yhtään. Tosin olemme kuluneen viikon nukkuneet äärettömän huonosti – pienempi lapsi heräilee kymmenen kertaa yössä syystä x. Pysyn päivisin hereillä kahvin ja vegaanipatukoiden avulla.

Luppoaikana haaveilen siitä, mitä syömme tämän kokeilun jälkeen. Tämän hetken top-3 lista:

  1. Bouillabaisse
  2. Croissantit briella
  3. Pannari ja letut

Maito ja munat, sovitaanko, että jatkossa syön teitä vain sillä lailla sopivasti? En ehkä tarvitse teitä, mutta elämä on kanssanne paljon mukavampaa.

Wallut is back, boommm

Kävimme koko perheen voimin Suomen kiertueella, ja blogi vietti hiljaiseloa. Nyt raportoimme taas jännittävistä tapahtumista amerikkalaisessa lähiössä. Jeah!

IMG_9337

Kesä oli viimeinen, kun olimme Suomessa nähtävyys, jota ihmiset tulivat katsomaan. ”Ooh, Amerikan Wallut ovat täällä!” Tai siis. Oikeasti vietin suurimman osan ajasta äitini, isäni tai appivanhempieni kanssa.

Ystävillä oli arkena sellaisia pikku rientoja, kuten työ. Ja minä olin se, joka oli seota onnesta nähdessään ystäviään.

”Miten voi olla, että saan istua saman pöydän ääressä sun kanssa! Mieletöntä.”

IMG_9713

Ensi kesänä olemme jo tuttu näky Suomessa, sillä palaamme täältä pysyvästi kesänkorvella.

Ängimme tottakai erikoisstatuksemme voimin muiden aikatauluihin. Terkut työpaikalle, Tampereelle, Käpylään, Marskin majalle ja paljon muuallakin. Wallut was there!

Kaikkialle ei taas ennätetty, mutta sille ei voi mitään.

Ehdimme tuijottaa vanhaa kotiamme Kolmannella linjalla. Kuolata leipomo Keisarin pullatiskin edessä. Ja hups, kiilata pullajonoja.

IMG_9478

Tutustuimme Tapiolaan. Hän varasti liikennepuiston mopon. Siinä se yrittää tepsuttaa pakoon. Sain kiinni.

jarvimaisema

Mökkimaisemaa parempaa ei juuri ole.

IMG_9124

Jos lapsilta kysytään, niin parasta Suomessa oli jälleen bussilla tai ratikalla ajaminen.

Ei sen puoleen, on se minullekin aina yhtä vapauttavaa, kun ei tarvitse ajaa autolla joka paikkaan.

IMG_9728.jpg

Metsässä lipesi amerikkalaisen raivoisa hymy.

IMG_9734

Mahtavaa on, että tähän diiliin kuuluu enää yksi lento valtameren ylitse.

Vaatii melkoisen määrän innovatiivisuutta, että saa pienet lapset viihtymään koneessa ensin 2,5 tuntia (lento Amsterdamiin) ja sitten 8,5 tuntia (Atlantaan).

Tällä viimeisimmällä reissulla tytöt nukkuivat tuosta vain kolmisen tuntia kummatkin.

P tykkää katsoa piirrettyjä ja jaksaa liimata tarroja tai piirtää pitkiä aikoja. Mutta 1,5 vuotiaamme ei kauaa jaksa keskittyä mihinkään. Pitää olla niksi-pirkka.

IMG_9038

Legopalikoiden laittamista pussiin ja pois noin 15 minuuttia kerrallaan. Tällä kertaa legojen kokoaminen ei kiinnostanut pätkääkään. Mutta pussittelu sopii minulle vallan hyvin.

IMG_9829

Kynien laittamista koteloon ja pois jopa 30 minuuttia kerrallaan. Mahtavaa. Piirtäminen itsessään ei napannut.

IMG_9827

Vesitussilla piirtäminen kiinnosti. Tätä tehtiin noin 15 minuuttia kerrallaan.

IMG_9823

Kiitos Kikattava kakkiainen ja Rusinapuu-peli. Pelastitte varmaan tunnin.

IMG_9043

”Milloin me ollaan perillä?” kysyy äiti. Ja kaivaa esiin lisää tarra-arkkeja ja naksuja.

IMG_9895

Kyllä, yksi lapsi nukkuu siinä kantorepussani, toista silitän jalkapohjasta ja juon samalla viiniä. Tuo kantorepputyyppi herää noin 5-10 minuutin päästä ja vaatii, että kävelen tai muuten hän ei nuku.

Tätä tuntitolkulla. Ei, en itse nukkunut.

IMG_9852

Mutta nyt uutisiin täältä ihmeiden maasta.

Lapset saivat yhden päivän aikaa toipua jetlagista, kun laitoin heidät kouluun. ”Äiti menee nukkumaan, moikka tytsyt!”

Viisivuotias P osasi heti homman: Aamulla istutaan autoon, jolla äiti vie kouluun. Matkalla pestään hampaat ja harjataan tukka, koska kotona ei ehditty. Auto ohjataan carpooliin eli jonoon, josta opettajat tulevat hakemaan jokaisen lapsen suoraan autosta.

Ja iltapäivällä isi hakee carpoolista kotiin.

Koulussa on kuulemma oikein kivaa. Ensimmäisen päivän jälkeen P ilmoitti menevänsä naimisiin Sofian kanssa. Ok.

IMG_9839

S:lle kyse oli ensimmäisestä kerrasta, kun hän meni hoitoon. Päivähoito järjestetään samassa kirkossa, jossa on P:n koulu, joten paikka on tuttu.

Vielä edellispäivänä kävimme koulun leikkipaikassa virkistämässä muistia paikasta (yllä kuva).

IMG_9855.jpg

Ekana päivänään S lampsi reippaasti omaan luokkaansa, jonne hänet saatoin. Neiti oli innoissaan, kunnes huomasi, että minä en tulekaan mukaan. Opettaja kysyi, puhuuko hän ollenkaan englantia? Ei.

Moikka.

Itkuhan siinä pienelle tuli. Mutta päivä meni hienosti. Kotimatkalla S hoki ”koulu”, ”yypee” (ylpeä) ja virnisteli.

IMG_9865

S:n luokassa on kymmenen polvenmittaista naperoa ja kaksi opettajaa, Ms Claudia ja Ms Charlotte.

P on koulussa joka arkipäivä klo 9-13. S:llä hoitopäiviä on vain kaksi viikossa, klo 9-12. Ah, miten arvokasta vapaa-aikaa minulle! Käyn silloin mani-pedissä, shoppailemassa ja meditoimassa.

No ei. Terveiset vaan kirjastosta. Yritän tehdä opinnäytetyötäni. Ja kirjoitan tätä huippusuosittua blogia.

IMG_9901

Atlantassa on vielä keskikesän meininki. Lämpötila kiipii yli +30 asteen, ja aurinko porottaa puhki palaneelta taivaalta.

Sitä ajattelisi, että nyt olisi mahtava keli hengailla uima-altaalla. Mutta ulkouima-altaat ovat jo laitettu kiinni, koska kesä loppui. Sanonpa vaan että: öh?

Suomen maauimaloihin terveiset.

Ei siis muuta kuin puhaltamaan takapihalle kahluuallas. Onneksi 5 ja 1-vuotiaille tämä vaihtoehto oli yhtä räjäyttävä.

Että tällaista täällä suurmaassa. Huikeaa elämää ja jännittävistä tapahtumista raportointia. Ensi kertaan!