Yhdysvalloissa asuu ystävällistä sakkia. Täällä ei tarvitse tehdä mitään itse, ja kaiken saa juuri sellaisena kuin haluaa.
Yksi avulias amerkkalainen valmistaa Sinun kahvisi valintasi mukaisella vahvuudella, siinä koossa kuin väsymyksesi määrää ja haluamasi maitolaadun ja mausteiden kera.
Toinen tiedustelee millä täytteillä, kastikkeilla, leivällä ja lisukkeilla hampurilaisesi tulee. (Unohda valmishampurilaiset).
Kolmas valmistaa ateriasi. Neljäs tuo sen Sinulle, suoraan autoosi.
Viides on takapihallasi leikkaamassa nurmikkoa. Seitsemäs silittämässä paitasi. Kahdeksas pakkaa ruokaostoksesi 42:een pikkupussiin. Yhdeksäs soittaa ja kysyy haluaisitko ostaa heidän palveluitaan. Kymmenes kantaa ostoksesi autoon tai tuo ne kotiovellesi.
Kokonainen armeija lähettää postia Sinulle joka päivä.
Käytännössä koko maa tuntuu pyörivän sen ympärillä, mitä kukin ihminen voi tehdä toisen hyväksi – ja saada siitä palkkaa.
Moni asia on halpaa kuin saippua, mikä varmaan ruokkii palveluiden käyttöä. Miksi ostaa ruokaa kaupasta, kun valmiin aterian saa muutamalla dollarilla? Samaten esimerkiksi miesten paitojen pesu ja silitys on älyhalpaa.
Tuloksena melkein 80 prosenttia 320 miljoonaisesta väestöstä työskentelee palvelualalla.
Esimerkiksi koiran ulkoiluttaja ja vaatekaapin järjestäjä ovat täysin varteen otettavia ammatteja.
Hyvää tässä on se, että töitä piisaa. Melkein joka kiskassa on ilmoitus vapaista työpaikoista.
Joskus voisi luulla, että puolet meksikolaisista on täällä leikkaamassa nurmikkoa, niin paljon näkyy lattareita parturoimassa tien varsia, puistoja ja takapihoja.
Toisinaan palvelu on päällekäyvää. Autokauppiaat ovat hyvä esimerkki.
He soittelivat perään parhaimmillaan pari kertaa päivässä. Ääni puhelimessa oli aina innostunut ja mairean mukava: ”Hei Yaco, mitä Sinulle kuuluu? Voiko vaimosi ja lapsesi hyvin? Onko Sinulla ollut hyvä päivä tänään? Kuule, minulla olisi Sinulle todella poikkeuksellisen hyvä tarjous..”
Sen olemme huomanneet, että palvelu on joko todella hyvää tai käsittämättömän huonoa.
Ärsyttävintä on toimia sellaisen asiakaspalvelijan kanssa, joka puhuu ihan mitä sattuu vain saadakseen sinut ostamaan.
Case: Mehun tilaaminen
Tässä taannoin tapoin aikaa kauppakeskuksessa, kun etsimme Jaakolle kenkiä tai jotain. Näin smoothiebaarin ja janoisena kokeilin saisiko sieltä mehun.
Kysyin myyjältä, joka vastasi, että ”kyllä, tottakai me teemme mehuja tuoreista hedelmistä!”
Jokin mestan jäätelöitä täynnä olevista mainoskuvista epäillytti, joten tarkistin vielä, että siis pelkkää mehua ja tuoreista hedelmistäkö? (Tässä vaiheessa raskautta kaikki makea etoi ja olin jo pari kertaa saanut mehun sijasta jotain pirtelöitä.)
Rouva vaikutti ihmettelevän, että miten tuollaista kysyn, ja luetteli ananaksen, appelsiinin ja pari muuta hedelmää.
Tilasin appelsiini-ananasmehun. Hetken päästä sain appelsiini-ananas frozen yogurtin. Eli käytännössä jäätelön.
Kysyin onko tässä muuta kuin hedelmiä. ”Juu, frozen yogurtia”. Leveä hymy.
Hän ei ollut tajunnut, että tämä asiakas on kauppakeskuksissa muutenkin ahdistuvaa sorttia ja raskauden pahoinvointivaiheessa erittäin ärsyyntyvä suomalainen bitch.
Taisin pikkuisen kilahtaa.
Selvisi, että itse asiassa ne tuoreet hedelmätkin tulivat myyjälle ”puréena”.
No se jäätelöpurée meinasi lentää tädin päälle. En voinut tajuta, miksi ihmeessä hän valehtelisi, että tekee mehun tuoreista hedelmistä, jos hän käytännössä sekoittaa tiivistemehua jäätelöön. Olisi vaan sanonut niin.
Yleensä tykkään frozen yogurtista.
Lopuksi sihisin jotain epäselvää, heitin pahimmat mulkaisuni mitä osasin ja lyllersin jäätelöni kanssa kenkäkauppaan vauhkoamaan Jaakolle (ja kenkäkauppiaalle) suomeksi.
Jaakko ei ostanut niitä kenkiä.
Tämän episodin jälkeen sama päin pläsiä valehtelu on tullut tutuksi monissa tilanteissa. Tuntuu, että myyjillä on jonkinlainen ”licence to lie”, jos sillä onnistuu tekemään kaupat. Nykyisin pysyn yleensä rauhallisempana, sillä osaan jo odottaa kusetusta.
Seuraava asia, mistä halusin vielä kertoa, on turhat palvelutyöntekijät.
Case: Parkeerauspalvelu.
Tulimme lounaalle Jaakon kanssa sellaiseen ravintolaan, joita Amerikka on täynnä. Sijainti vilkkaan tien vieressä oleva omalla tontilla. Vähän niin kuin McDonald’s. Asiakkaille oli varattu parkkipaikkoja puolikkaan futiskentän verran.
Oli hiljainen aika ja parkkis tyhjä. Silti ravintolan edessä oli parkkeerausmies, joka pyysi saada parkata auton. Se tuntui älyttömältä, mutta mikäs siinä. Se on hänen työnsä.
Astuimme ulos autosta ja tyyppi käänsi auton ruutuun parin metrin päähän.
Kun sitten halusimme lähteä pois, häiskä oli muualla hommissa – parkkikselle oli tullut noin kaksi autoa lisää. Kävelimme automme viereen odottamaan avaimia. Väärin.
Tyyppi huitoi paniikinomaisesti ja käski meidät ravintolan eteen odottamaan, että hän tuo automme.
Selvä. Kymmenen askelta taakse päin. Odotusta. Pitkään.
Tuntui aivan naurettavalta katsella siinä meidän autoa. Asiaa ei auttanut parivuotiaan lapsen jo ravintolassa alkaneet raivarit, mikä pingotti oman pinnan mukavan kireäksi. Odotimme lisää ja katselimme autoa lapsen huutaessa.
Mulla alkoi tässä vaiheessa todella keittämään. Meinasin mennä hakemaan ne avaimet mieheltä itse. Jaakko onneksi rauhoitteli.
Vihdoin tyyppi saapui autollemme ja peruutti sen pois parkista eteemme.
Kiitos. Kiitos tosi paljon.
Välillä on vaikea jaella tippejä kaiken maailman palveluista, mitä täällä on. En vaan tajua miksi kukaan haluaisi, että kaikki asiat tehdään Sinun puolestasi. Jossain vaiheessa apu vain hankaloittaa elämää.
Mutta, huokaus, ”maassa maan tavalla”. Ei auta kuin opetella amerikkalainen feikki-hymy ja tyytyä frozen yogurtiin.
Wallut 