Sitten menimme Costa Ricaan ja huokaisin

Lentomatka Atlantasta Costa Ricaan kestää vain 3,5 tuntia, mutta elämänmuutos tuntuu siltä kuin olisi vaihtanut planeettaa.

Atlantan aakeat ja täydellisen tasaiset kahdeksankaistaiset tiet vaihtuivat kaksikaistaiseen, ajoittain kuoppaiseen asfalttitiehen. Silloilla kaistat kapenevat yhteen. Sivutiet ovat hiekkateitä. Kaukana ovat vauhti ja korkeiden lasitalojen kimallus. Iso raha.

Istumme ystäväperheen kanssa pakettiautossa. Kuljemme ehkä kuuttakymppiä Costa Rican pohjoisosissa sijaitsevalta Liberian lentokentältä kohti rannikkoa.

Päämääränämme on pieni kylä nimeltä Potrero, mistä olemme vuokranneet meille talon.

Vehreä sademetsä vyöryy tuon tuosta tien päälle. Puita on pitänyt trimmata alaosista niin, ettei lehvistö osuisi autoihin.

Kylät vilahtavat ohitse, koska ne ovat niin pieniä. Talot alkavat suoraan tien vierestä ja tuskin jatkuvat pitkälle puitten alle. Rakennukset ovat matalia ja yksinkertaisia. Kiviseinää ja aaltopeltikattoa. Monista puuttuvat lasi-ikkunat. Lapset juoksevat kaduilla.

Keskellä kylää on usein vihreä iso aukio, jalkapallokenttä.

Jokaisella ruokakaupalla on etuliite Super. Oli se sitten minkäkokoinen tahansa. Kiskan kokoinen saattaa tosin myöntää olevansa Super Mini Maria. Super Wendysta tuli meidän lähikauppamme.

Kotikutoisuus huokuu pienten baarien kylteistä. Muovituoleista ja sikin sokin eri väreillä maalatuista ulkoseinistä. Huokaisen helpotuksesta jo matkalla kohteeseemme.

Selitän.

Atlantassa minua on ahdistanut tietous siitä, että elämämme on järjettömän etuoikeutettua törsäystä. Pakotettu autoilu ja tyrkytetty kulutuskulttuuri saavat minussa aikaan syyllisyydentunteen, jota on vaikea karistaa.

Käytännössä en voi olla näkemättä, minkälaista riistoa elämäntapamme ylläpitäminen aiheuttaa.

• Tavaraa pursuaa joka paikasta.Vaatekaupat myyvät halpaa ja huonoa, koska retkut on tuotettu niin. Jonkun selkänahasta. Walmartista ostetut hiekkalapiot lörpähtävät hiekan painosta. (Taas ostin turhaan.)
• Jokaiseen juhlaan löytyy sata erilaista koristetta, jotka yleensä heitetään roskiin yhden päivän käytön jälkeen. Voin vaan kuvitella sen kiireen, mikä kiinalaisilla tehtailla on ennen halloweenia, joulua ja ystavävänpäivää. Joka vuosi.
• Lapsille leluja? Juu, osta tästä säkillinen millinkokoisia tarttuvia muovipalloja (uusi muovailuvaha!), muovihelmiä, muoviglitteriä, muovitöhnää, muovi-mitä-tahansa. Ne myös menevät kaikki pian kaatopaikalle ja meriin. Tai sitten voit valita erilaisia keräystuotteita American girls -nukeista My little ponyihin. Osta. Kerää koko s*tanan sarja!
• Ruokakaupoista saa aina kaikkea hinnalla millä hyvänsä. Ylikalastettua kalaa, yliprosessoituja kanaranskalaisia, ylisokeroituja (lapsille tarkoitettuja) jogurtteja ja mitä tahansa vihannesta tai marjaa oli sen sesonki tai ei.

Osta vauvan kosteuspyyhkeiden kosteutus- ja lämmityslaite. Pointtini on, että Yhdysvalloissa voi sokeutua sille, mikä on tarpeellista ja mikä ei. 

Sitten menimme Costa Ricaan.

Joka paikassa on ylikulutusta, myös Costa Ricassa, en sitä sano. Mutta siellä nähdään myös luonnon arvo.

Costa Rica on suojellut suuremman osan pinta-alastaan kuin mikään muu maailman valtio. Vain vähän Viroa suuremmassa maassa on 186 suojelualuetta, joiden joukossa on 32 kansallispuistoa. (Wikipedia)

Luonnonsuojelu on järkevää jo siitä syystä, että maan talous nojaa turismiin – tarkemmin sanottuna ekoturismiin.

Kuva: Noora Suvanto

Turistien sompailua rajoitetaan ja joka paikassa pyydetään säästämään sähköä. Osissa kaupoissa tuotteet pakattiin paperipusseihin muovikassien sijaan. Vuokraamamme asunnon ohjeissa oli pitkä lista keinoista, miten säästää luontoa.

Pikkujuttuja, mutta pidemmän päälle ne vaikuttavat.

Toisekseen minua helpotti yksinkertaisesti vain poistua Yhdysvalloista. Olla sellaisessa maailman kolkassa, joka paremmin vastaa suurimman osan maailman asukkaiden elinoloja. Oloni tuntui normaalimmalta.

Loma-asuntomme oli toki täyttä luksusta paikallisten ihmisten elinoloihin verrattuna. Mutta silti. Ainakin kuluttamani raha meni yleensä niille, joille se kuuluikin.

Kuva: Noora Suvanto

Lomaposse: neljä aikuista ja kolme lasta. Nuo mehiläistarhaajat ovat meidän nappulamme. Heille on periytynyt vasemmalla olevan mieshenkilön hipiä, joten aurinkosuoja on tarpeen. Lisäksi kuvassa oikealla ihana Noora, ruskea Marcus ja maanmainio pieni ihminen, T. Ai niin, ja minä siinä keskellä.

Oma kotimme paratiisissa.

Kotirapumme luulee olevansa piilossa.

Uima-allas oli kovassa käytössä.

Molskis!

Lepolasset. Kuvittele pimenevä ilta, lapset nukkumassa ja aikuiset siinä siemailemassa viiniä. Sitä on loma. Kuvan perukoilla häämöttää ulkokeittiö grilleineen.

Aamupalapannarit banaaneista, joita Costa Ricassa piisaa.

Mitä sitten teimme Costa Ricassa? Kaikkea! Kokeilin elämäni ensimmäisen kerran sekä suppausta (stand up paddleboarding) että surffausta. Ihastuin kumpaankin saman tein.

Suppaus eli rento melominen veden päällä on rauhoittavaa ja jollain tapaa vangitsevaa. Kuin meditointia. Ekan kerran jälkeen jalat olivat pelkkää hyytelöä, mutta tekniikan oppi nopeasti. Oli mukavaa, kun melomisen lomassa pystyi juttelemaan kaverin kanssa niitä näitä.

Surffaus taas on ihan holtittoman vaikeaa ja hauskaa samanaikaisesti. Ymmärrän, miksi monet jäävät siihen koukkuun. Se tunne, kun aalto vie lautaa jalkojen alla ja sen jotenkuten hanskaa.. siinä tekisi mieli huutaa ja nauraa samaan aikaan. Niin taisin tehdäkin.

Yleensä kyllä lensin mahalleni, selälleni ja ihan miten päin vaan.

Kerran kävimme kajakoimassa ja snorklaamassa. Uimme tietysti joka päivä. Lapset rakastivat takapihamme omaa uima-allasta.

Kuva: Noora Suvanto

P:n suurinta hupia on edelleen hyppiminen veteen. Tällä reissulla neiti oppi tekemään voltin isän heittämänä.

Kuva Noora Suvanto

Lapsille iso juttu oli päästä näkemään apinoita, tukaaneja, leopardin ja muita eläimiä läheisellä villeläintarhalla. Mutta tuollaiset 1-4 vuotiaat lapset ovat onnellisia jo siitä, jos saavat eteensä vähän hiekkaa, vettä tai sängyn, jossa saa pomppia.

Synttärini osuivat lomalle, ja päätimme juhlia sitä tilaamalla oman costaricalaisen kokin kotiimme. Loistava konsepti!

Leppoisasti hymyilevä Angelica loihti pöytään chevichea, juusto-empanadoja, marinoituja katkarapuvartaita, bataattipyretta, paistettua lihaa ja jälkkäriksi limekakkuja. Kaikki oli täydellisen hyvää. Erityisesti kastikkeet, chimichurri, ja ne toiset tulisemmat soossit, nam.

Kaikki sujui kuin tanssi. Meidän ei tarvinnut tehdä mitään, ei edes siivota keittiötä aterian jälkeen.

Costaricalainen ruoka oli muutenkin tosi hyvää: paljon tuoretta kalaa ja muuta merenelävää sekä hedelmiä ja vihanneksia. Perinteiseen ruokaan, casadoon, kuuluu riisiä, papuja, paistettua banaania, salaattia sekä kalaa, lihaa tai katkarapuja.

Kohteena Costa Rica oli helppo pikkulapsiperheille: maa on turvallinen, kaikki toimii, lääkäriin pääsee helposti ja ihmiset ovat mielettömän ystävällisiä.

Kävimme kerran lekurissa ja lääkäri ei olisi millään halunnut ottaa meiltä rahaa vastaan, ”koska lapsi on ihan terve”.

Mukavinta meille oli se, että matkustimme yhdessä ystävien kanssa. Tällöin pystyimme päivisin jakaantumaan sen mukaan, mitä kukin halusi tehdä. Aamulla sovimme kuka lähtee milloinkin surffaamaan tai muuta tekemään.

Kuva: Noora Suvanto

Välillä ehdimme Nooran kanssa viivähtämään pidempäänkin kylillä ja nauttimaan kahvin coktailina. Lomalla kun oltiin.

PS Kuvien suhteen kävi taas huono tuuri. Kamerani kuvasiirtolaite on ilmeisesti viallinen, sillä se tuhosi kaikki muistikortin kuvat. Onneksi joitain hetkiä tuli ikuistettua kännykällä – kiitos Nooralle monista fotoista. Kuvansiirtolaite lensi roskiin.

PPS Kaikki muut kuvat ovat kirjoittajan ottamia, paitsi ne jotka on muutoin merkitty.