Suomeen paluuseen on enää yksi viikko. En ihan tajua sitä. Kolmessa vuodessa elämä on asettunut omiin uomiinsa, ja joskus silloin uusiksi koetut asiat ovat muuttuneet tavallisiksi.
Vaikka salafinkku on ollut pystyssä useammin kuin olisi terveellistä, tiedän jo, että muutamaa asiaa tulen kaipaamaan.
Esimerkiksi suomalaisia ystäviämme. Ja twist top -korkkeja (pullojen kierrekorkkeja). Kai niitä jo on Suomessa, onhan?
On myös paljon asioita, joista en ole vieläkään ihan varma. Yllä laite, jolla on kätevä syöttää vauvaa. Entä ovatko drive-thru apteekit ja pankit oikeasti tarpeellisia? Jos lapsi nukkuu takapenkillä, niin ehdottomasti.
Ja toisaalta: jos kaupunkia kerran rakennetaan siten, että joka paikkaan on mentävä autolla, niin kaipa sitten palvelujen ääreen on päästävä ilman, että nostaa peppua penkistä. Butt of horse.
Entä kantri-musiikki. Onko se oikeasti hyvää? Rallatetaan ekoista treffeistä, traktoreista, taivaasta ja nuuskan sylkemisestä kuppiin sekä siitä kuinka viedään beibe buutseissa downtowniin juomaan viskiä.
Hmm… Myönnän! Y’all, rakastan kantriradioasemiani. Tulee ikävä! Tällä hetkellä osaan suurin piirtein kaikkien soitetuinpien laulujen sanat ulkoa.
Ehkä sitä autoiluakin tulee kaivattua, kun loskaa sataa vaakasuoraan naamalle ja lapset pistävät hanttiin päiväkotiin menoa. Ruokakassin kahva repeää ja sitä rataa. Toista se on täällä, kun joku kantaa kauppakassit autoon, joka ajetaan autotalliin suoraan keittiön oven viereen.
Pirkka-niksit ovat amerikkalaisten bravuureita. Täällä todella keskitytään siihen, että kaikkiin kuluttajien ongelmiin on tarjolla ratkaisu.
Haluan nämä kätevät suljinteipit leipäpusseihin Suomessa. En ikinä saa olemattomilla kynsilläni auki pussien yhteen liimattuja pikkupikkuPIKKU teippejä, ja saksien käyttö on mielestäni ihan liikaa duunia.
Amerikassa kaikkiin pusseihin laitetaan tuollainen teippi, jonka saa kätevästi auki vetämällä teipin päitä eri suuntiin. Voilà.
Samoin tahdon, että Suomessakin ruokaa sisältävistä pusseista tehdään uudelleen suljettavia. Esimerkiksi kaikki pakastepussit ja kalapakkaukset ovat täällä tehty sellaisiksi, että niissä on minigripeistä tuttu suljinnauha. Kaikki.
Helpottaa sähläävän ihmisen elämää, että pussit pysyvät kiinni.
Sitten ovat suihkumyssyt. Tuommoiset muovit, joissa on kumilenksu. Suurimmalla peittää salaattikulhon. Pienin on sopiva avocadon puolikkaaseen.
Niksi-pirkkojen vuoden niksipalkinto!
Entäs sitten ihmiset. Etelävaltioiden asukkaat ovat alusta asti toitottaneet olevansa Yhdysvaltojen mukavimpia. ”Southern hospitality”, he kuvaavat kulttuuriaan. Se on monesti totta.
Minä olen asiakaspalvelijoille honey, sugar, darling ja ma’am. Jollain konstilla se kuulostaa aina hauskalta ja mukavalta.
- Kahvilassa minua nuorempi nainen kysyy: ”Hi honey, what can I get you?”
- Kaupassa nuori mies kysyy: ”Did you find everything allright today ma’am?”
- Lääkärin vastaanottovirkailija toivottaa tervetulleeksi: ”Hello, darling. Please sign in here.”
Mitäpä jos Suomessa kassaneiti toteaisi: ”Hei kulta, löysittekö tänään kaiken etsimänne?”
Hmm. Jotenkin amerikkalaiset osaavat sellaisen mutkattoman mukavuuden. Ei se ole iso juttu moikata vastaantulijoita puistossa tai kysyä ensin miten menee, ennen kuin hyppää asiaan.
Parasta on ollut P:n ja S:n koulun opettajien ja muun henkilökunnan ystävällisyys.
Joka aamu, kun vien tytöt kouluun, pääovilla on lapsia vastassa 4-5 opettajaa. Heistä jokainen näyttää siltä kuin koko maailmaan olisi juuri tullut rauha ja aamupalalla on tarjottu kolme lasia skumppaa.
”HIIIIIII! HELLOOOOO! HOW ARE YOU DARLINNNGGG!! GOOOOD MOOOOOORNIINGGG! WOOOWW, I LIKE YOUR DRESS/SHIRT/HAIRDO!”
Opettajien (ja lasten) hymyt leviävät korviin asti. Halaukset ovat lämpimiä. Tällainen vastaanotto on oikeasti TOSI siistiä.
Lapsille tulee siitä mielettömän hyvä mieli, kun he kokevat olevansa tärkeitä. Jokainen unohtaa mahdolliset eroahdistukset tai aamukiireen aiheuttamat kränät, sillä koulussa on ilmiselvästi MAHTAVAA olla. Awesome! Mennään!
Joka aamu katselen hyvillä mielin itsekin kuinka pienet koululaiset lampsivat päät pystyssä kohti omia luokkiaan. Voin kuvitella, miten opettajien suoma huomio ja ystävällisyys hivelee heidän itsetuntojaan.
Tästäkö se amerikkalaisten hyvä itseluottamus lähtee? Aikuisten ihmisten valtavasta innostuksesta ja ystävällisyydestä lapsia kohtaan.
P rupeaa hehkumaan sillä hetkellä, kun joku huomaa hänen pinniasetelmansa. Jos ovella on vielä hänen ensimmäisen vuoden lempiopettajansa Ms Shelley, jolle P antaa riemuikkaimman halauksen, on päivä paras ikinä.
Vaikka suomalaisetkin osaavat ystävällisyyden, niin ihan samaan mittakaavaan en muista, että päiväkodissa olisi P:tä vastaanotettu.
Ystävällisyys näkyy kaikessa. Amerikkalaisten antama nimi junapysäkillä olevalle paikalle, johon voi viedä ja hakea kyytiläisiä: kiss-ride. Mikähän on vastaavanlaisen paikan nimi Suomessa?
Aurinko. Totta hitossa sitä tulee ikävä Suomen kaamoksessa.
Täällä on ollut aivat mahtavat syksyt ja keväät. Ruska kestää monta kuukautta ja kevät tulee aikaisin.
Mutta just nyt pakenen aurinkoa mielelläni Suomeen. Kesä on alkanut, ja se tarkoittaa sitä, että ulkona on vaikea olla klo 11-17 välisenä aikana. Ja tätä voi jatkua syyskuuhun asti. Ei, uima-altaat eivät ole vielä auki.
Kesä on Atlantan seudulla jokseenkin sama kuin kaamostalvi Suomessa: silloin pysytään sisällä tai Atlantassa uima-altaassa ja Suomessa saunassa.
Tänään vietin lasten kanssa neljä tuntia kauppakeskuksessa. Se tarkoittaa sitä, että nyt on aika palata.
Wallut 