Jaakon amerikkalainen elämä, osa 5: itsetutkiskelua

Tässä näkemykseni Jaakon tunnelmista, kun kolme vuotta Amerikassa alkaa olla täynnä: 

”Huh, taas on takana tosi rankka viikko. Kävin Brasiliassa tutustumassa sambaan ja caipirinhoihin.. eikun siis olin työmatkalla. Myytiin haihduttamoita. Isoja, tärkeitä laitteita.

Tai ei me niitä oikeastaan myyty. Mutta, no ei siitä sen enempää.

Aurinko paistoi ja meri kimmelsi. Brasilia vaikutti minusta oikein hienolta paikalta.

Samaan aikaan Eija kertoi kotoa, että kummatkin lapset oksentavat. Pyykkikone oli juuri mennyt myyntiin, joten toivottelin heille paljon tsemppiä.

”Tulen kotiin viiden päivän päästä. Moiccu.”

Sitten lähdin taidemuseoon.

Tämä teos esittää kyseistä Sao Paolossa sijaitsevaa museota.

Esillä oli muun muassa tämä italiaisen taidemaalarin Amedeo Moligdianin upea teos.

Toki minä iltapäiväespresson lomassa mietin, miten kotona jaksellaan. Sairastaminen on ikävää.

Kuukausi sitten minäkin olin tosi kipeä. Olin kuumeessa. Lämpömittari paiskasi hurjat 37,5 astetta. Olin melkein kuolla.

Tuossa näytän Eijalle, kuinka punainen kurkku minulla oli. Sattui NIIN paljon. Minun piti levätä paljon. Enkä voinut tietenkään hoitaa lapsia.

Niin, Amerikasta piti jutustella. Meillä on enää kaksi viikkoa jäljellä täällä. Olisi sitä voinut vaikka jäädä.

Onhan minulla täällä oma nopea auto. Lapset tahmeine sormineen kulkevat siinä toisessa autossa, joka on täynnä likapyykiltä näyttäviä vaatteita ja keksinmuruja. Yhh.

Kotivaimo ajaa sillä. Hän hoitaa lapset ja ruokakaupat. Minä teen duunia. Mielestäni ihan reilu diili.

Tulevaisuudessa asiat voisivat olla vielä paremmin. Amerikassa katsos panostetaan uraan. Minusta voisi tulla sellainen hieno 60+ mies, joka ajelee pienen pienellä Corvetella. Heitä on täällä paljon. Siinä on minulle esikuvia.

Asuisimme 500 neliön talossa. Lapsille olisi oma kerros. Kellariin tekisimme saunan ja ulos uima-altaan. Haluan myös surffi-aaltokoneen. Pihalle oman kallion kiipeilyyn. Ja lumitykki hankitaan pakkaspäiviä varten.

Leikkipuistoon on niin pitkä matka, että tehdään sellainenkin vaan omalle pihalle. Ei tarvitse sitten nähdä tuntemattomia ihmisiä. Onhan se parempi, että voi valita tarkkaan ne, ketkä ovat sopivaa seuraa lapsillemme.

Kyllä, elämä Amerikassa voisi olla niin hyvää. Keskityttäisiin olennaiseen: rahan tekemiseen, sen kuluttamiseen ja siihen, että saadaan lapset parhaaseen kouluun.

Mutta hitto, kun tuo vaimo haluaa myös tehdä töitä ja auttaa muuta maailmaa. Huokaus.

Palaamme Suomeen. Auto vaihtuu fillariin. Rivari kerrostaloasuntoon. Kaduilla näkee ihmisiä. Ystävien ja perheen kanssa joutuu viettämään aikaa, eikä voi vain whatsappailla ja skypettää.

Joudumme kierrättämään. Käymään kaupassa jalan.

Ei saa ajaa rauhassa tuntia päästäkseen sisäkiipeilyareenaan kiipeämään yksin. Voi mennä kaverin kanssa ulos luonnonkivelle tai sisälle 10 minuutin päähän.

Lapset joutuvat kävelemään kouluun. Mökeilläkin pitää käydä. Uida meressä ja järvissä. Talvella hiihdetään ja pulkkaillaan.

Kuulostaa kauhean vaivalloiselta. Onhan se nyt helpompaa vaan ajella autoa kaiket päivät ja tehdä businesta.”

Aiemmat Jaakko-blogit: 

• Jaakon amerikkalainen elämä, osa 1
• Jaakon amerikkalainen elämä, osa 2
• Jaakon amerikkalainen elämä, osa 3: kuukausi ilman perhettä
• ”Hyvää isänpäivää mulle!” T. Jaakko

”Hyvää isänpäivää mulle!” T. Jaakko

Tässä juhlapäivän kunniaksi bloggaus Jaakosta.

Onnea Jaakko! Kirjoitin sun puolesta kuulumisia blogiin. PS Sun silmäpussit sointuvat hienosti tuon siniharmaan rusetin sävyyn.  

”Huh huh. Kävin eilen ruokakaupassa. Ensimmäisen kerran kahteen kuukauteen. Melkoinen paikka.

Juu, piti mennä kauppaan, sillä päätin, että otan isomman roolin kotihommista. Aion laittaa illallisen kerran viikossa.

Olipa rankkaa. Tein eilein illalliseksi katkarapu-currya ja riisiä. Katoin pöydän ja laitoin astiat tiskikoneeseen. Tänään pitää nukkua päikkärit.

Ensi lauantaina sitten uuden reseptin ääreen!

Annan kyllä kaikki kreditit vaimolle, joka käy kaupassa ja muulloin laittaa ruoat. Ei ole helppoa.

Stressia pukkaa jo ensi viikon ateriasta.

Ei minun takia toki tarvitse. Voimme mielestäni syödä ulkona vähän useammin. Ravintolaruoka on täällä oikein makoisaa.

Töissä menee edelleen hyvin. Lähetin vaimolle tuon kuvan. Sanoi, että vältä hymyilyä töissä.

Sitten lähetin tämän. Parempi?

Lapset kuulemma juoksivat piiloon nähdessään kuvan. Arvostan pienten ihmistein selkeitä viestejä. Okei, ei hymyilyä. Got it.

Mutta vapaa-ajalla mä oon mä. Hähhähhää.

Hei hyvää isänpäivää kaikille. Isänä olo on mahtavaa. Kyllä me hanskaamme asiat ihan yhtä hyvin kuin äidit. Minulla vaan on vähän vähemmän sääntöjä ja mielestäni voimasanat pitää jossain oppia.

Simppelit asiat, kuten yhdessäolo lämmittävät. Painiminen opitaan tässä talossa jo varhain.

Osaan minä perinteisetkin jutut. Luen lapsille kirjoja ja annan kuplamuovia leikkikaluksi.

Ulkoilen mielelläni. Opetan lapsilleni miten pyöräillään.

Harjoittelemme myös juoksemista. Otan aikaa, kun lapset käyvät esimerkiksi huoltsikalla.

Kerron luonnoilmiöistä, kuten auringonpimennyksestä. Ja kerron mistä pierut tulevat. Tärkeitä juttuja molemmat.

Eli isänä olo on helppoa. Parasta. Mutta se kaupassakäynti, huh huh.”

Rakkaudella, vaimosi, joka viime kesänä sauvakäveli Ärrälle ja takaisin.

Jaakon amerikkalainen elämä, osa 3: kuukausi ilman perhettä

”Suih, suih, suih. Suihhhhhhhhh. Ensin nopeatempoinen suihkauttelu sinne tänne ja tonne. Sitten rivakka hinkutus rätillä. Nnnngggh. Puhdasta.

Heti ensimmäiseksi, kun Eija ja lapset lähtivät Suomeen lomalle, minä siivosin kodin lattiasta kattoon.

Ei löydy enää glitteriliimaa tai muovailuvahaa lattialta. Keittiössä ei ole avonaisia kaapinovia tai pulloja, joiden korkit eivät ole kunnolla kiinni – tapa on Eijalla kuulemma geeneissä. Hrmph.

Siistiä on. Eikä kukaan ole sotkemassa. Imurin jätän silti tuohon näppärästi saataville, jotta voin joka päivä imuttaa kolme hiekanjyvää pois varpaiden alta.

Rätti on myös jatkuvassa käytössä, tietysti. Ruokapöytä näyttää kaiken aikaa koskemattomalta. Hella kiiltää. Ahh. Muistelen lämmöllä sitä päivää, kun tapasin Mr. Muscle pesuainepullon. Helvetin hyvää kamaa.

Tänne töihin jäämisessä on ehdottomasti puolensa.

Voin syödä maissihiutaleita aamupalaksi ja illalliseksi. Kaupassa ei ole pakko käydä, oikeastaan koskaan. Pikkunälkää armottomasti pelkäävä kotiäiti pitää näet ruokakaappeja jatkuvasti täynnä.

Ja aina voi herkutella ravintolassa.

Eijalta tulee viesti: ”Kummatkin lapset huutoitkivät viime yönä neljä tuntia putkeen. *#”#* jetlag.”

Oho. Pitää vastata jotain mukavaa, eikä kertoa, että nukuin makeat kymmenen tunnin yöunet. ”Voi ei, tsemppiä!”

No niin, menenpä lukemaan lehteä. Ehdin aamulla lukea vain kahdeksan osiota kymmenestä, ennen kuin lähdin kiipeämään pariksi tunniksi.

Kiirettä pitää.

Kiipeilyn lisäksi aloitin muuten crossfitin. Ihan huvin vuoksi. Voin urheilla vaikka joka päivä, joten miksi ei. Välillä tapaan ystäviä, ilman minkäänlaista kiirettä tulla kotiin kaitsemaan lapsia. Leppoisaa.

Toki minulla on ikävä vaimoa ja lapsia…

Eija: ”Olemme enterorokossa, KAIKKI. *#(&**#!”

Jahas. Ikävä tauti. Onneksi olen täällä.

Vastataan nyt kuitenkin: ”Voi ei, tsemppiä!”

Mennään taas niihin hyviin asioihin. Olen voinut viime viikot keskittyä duuniin. Tehnyt pitkää päivää. Huh huh. Haihduttamohommia, haihduttamohommia.

Oli tuossa pari työmatkaa.

Floridassa kävin.

Ehdin vähän sukeltelemaan.

Muutaman päivän vietin vuorilla.

Maisemat olivat ihan hyvät.

Se niistä työjutuista. Taidanpa ottaa oluen ja pelata vähän Boom beachia kännykällä.

Eija: ”Rattaat meni rikki, vihaan nukuttamista ja äitiys on perseestä *#(’&*!”

Jaakko: ”Tsemppiä, onneksi kuukausi menee nopeasti!”

KIRJOITTANUT: EIJA

Jaakon aiemmat bloggaukset:

• Jaakon amerikkalainen elämä, osa 1
• Jaakon amerikkalainen elämä, osa 2

Jaakon amerikkalainen elämä, osa 2

Kysytään vaihteeksi Jaakolta kuulumisia. Sekaannusten välttämiseksi (Karjalankadulle terveiset): alla olevan on kirjoittanut Eija.

 ”Jaa, että mitenkö menee? Hyvin, tietysti.

Sain ostettua auton, johon mahtuu kahdeksan ihmistä. Vaimo sai haluamansa King-size -sängyn, joka maksoi omaisuuden.

Nyt on rahat loppu. Suunnittelen toisen auton vaihtamista skootteriin.

Johan sitä kerran olen toiminut baarikuskina, ehkä jatkossa pääsen muiden kyydeissä.

Niin, työelämän vastapainoksi olen nauttinut pari olutta silloin tällöin. On ollut Octoberfest läheisessä saksalaishenkiseksi naamioidussa pikkukaupungissa, räppi-keikkaa ja duunin juhlia.

Tässä olen lähdössä pikkujouluihin. Eli amerikkalaiseen tapaan poliittisen korrektisti: holiday partyihin.

Nyt suunnittelen varpajaisia. Pyysin appiukkoa tuomaan Suomesta Jallu-pullon. Ajattelin viedä pojat kiipeämään ja viettämään iltaa.

Perheeseen on tosiaan tulossa toinen tyttö. Sunnuntaina 20.12. on laskettu aika. Ihan mahtavaa, että a) saamme toisen lapsen, b) Eija ei pian ole enää raskaana.

Yhdeksän kuukautta on kuulkaa pitkä aika – varsinkin, jos on pimahtamassa kotiäitinä.

En pystyisi samaan.

Pitäisiköhän pyytää appiukolta toinenkin Jallu-pullo palkinnoksi. Ja tilata synnytyssairaalan ovelle äänieristetty karaokebussi.

Syksyn erinomaisiin uutisiin kuuluu hyvän kiipeilymestan löytyminen parin tunnin ajomatkan päästä. Eijan mielestä päivä metsässä katsomassa, kun kiipesin, oli yksi parhaista päivistä koko täällä oloaikana.

Kiipeily voi kuulemma pelastaa kaiken. Sopii minulle.

Alla kuvia kiviltä.

Oli varsin turvallista kiivetä, kun oma äiti spottasi.

Isä söi pähkinöitä ja kannusti.

P opetteli kiipeämään – ja omi mankkapussin.

Vaimo ei halunnut lähteä pois, vaikka oltiin kuitenkin Amerikassa.”

» Jaakon amerikkalainen elämä, osa 1

Jaakon amerikkalainen elämä

Moni on varmaan miettinyt, miten Jaakolla menee. No, tässä mun lyhyt kuvaus.

”Syön joka aamu Kellogg’sin maissihiutaleita salaattikulhosta, ja lähden töihin liian lyhyissä housuissa.

Täällä toimistolle ei voinut pukeutua farkkuihin, ja Eija sai ostamaan liian lyhyitä puvun housuja. Ovat kuulemma Italiassa muotia.

Miksi kuuntelin ihmistä, joka itse pukeutuu ihan mihin vaan (yllä tyylinäyte).

Housuista huolimatta töissä menee hyvin. Tehtäväni ovat suurin piirtein samat kuin Suomessa: myyn laitteita selluteollisuudelle.

Käytännössä olen kaupparatsu, jonka toimialueena on Pohjois-Amerikka (yllä kuva toimistostamme).

Työmatkoja on jo ollut Alabamaan ja Floridaan. Lapsen mukaan isi käy työmatkoilla näyttämässä miten hommat toimii. Tosiasiassa olen lähinnä käynyt järkyttymässä, miten vanhoja tehtaat täällä ovat.

Iso osa toimiston työntekijöistä on suomalaisia, mikä on varmasti helpottanut omaa mukaan pääsyä.

Kun tulen kotiin töistä huomaan myös, miten tärkeää ihmisten seura on.

Eija on saattanut viettää koko päivän vain lapsen ja pehmolelujen kanssa.

Minua on ilmeisesti usein odotettu kotiin hyvä tovi. Vastaanottokomitea on aina valmiina.

P on oma itsensä, mutta Eija saattaa olla aika sekavassa tilassa. Yleensä esitän ymmärtäväni sen puhetta ja ehdotan, että lähtisi vaikka lenkille. Siitä se normalisoituu.

Hyvä puoli Eijan tylsistymisessä on, että sille käy kaikki ehdotukset tekemisen suhteen. Kun sää viilenee, se kuulemma lähtee mielellään parin tunnin ajomatkan päähän metsään katsomaan, kun kiipeän.

Pitäisiköhän olla huolissaan.

Nyt olen käynyt vasta pari kertaa kiipeämässä sisällä.

Muutoin toimin P:n kiipeilyalustana ja leikkikamuna.

Joskus tosin väsyttää.

Vietän (täälläkin) paljon aikaa internetissä. Hassujen videoiden lisäksi etsin meille sopivia autoja.

Haluaisin meille mahdollisimman ison auton. Siinä saisi olla kolme riviä penkkejä. En ole kertonut Eijalle, että suunnittelen suurperhettä.

Yks juttu vielä: olen löytänyt mahtavan kännykkäpelin, Boom beachin. Sitä pelaan aina, kun on vähintään 30 sekuntia ylimääräistä aikaa.

Eijan mielestä olen koukussa.

Tästä Eija löysi minut, kun hän tuli hiukan myöhempään kotiin.

Tästä minut yleensä löytää.

Amerikka on mielestäni ihan ok, kunhan tuo puoliso tuosta tokenee.”