Paluumuuttaja tässä moi! On kuulkaa helkkarin hyvä olo

Kyllä se on aina pienten sisäisten bailujen paikka, kun laskeutuu Helsinki-Vantaalle ilman, että kukaan raivoaa tai ripuloi. Muistikuvissani moonwalkasin tax freen ohi.

IMG_3894

Palasimme kuukausi sitten Suomeen. Heti ensimmäiseksi olin vain helpottunut siitä, että kyse oli viimeisestä kerrasta, kun joutuisin matkustamaan pienten lasten kanssa yksin valtameren yli.

Selvisimme!

IMG_3888

Tikkarit, tarrat, piirustusjutut ja popcornipussit toimivat 2- ja 5-vuotiaiden harhautusmekanismeina, piirrettyjen lisäksi. Osasin varustautua. Olihan kyse viidennestä kerrasta, kun matkustimme tyttöjen kanssa kolmisteen näin pitkän matkan.

Siis viisi kertaa 14 tuntia ahtaassa tilassa kahden pienen kanssa! Ei enää.

IMG_3876

P on jo ihan lentsikkaveteraani. Ressu ei saa koko loppuikänänsä enää matkustaa lentokoneella, hiilijalanjälki on ylitetty. Loppulapsuus mökkeillään ja käydään laivalla naapurimaissa. Isompana interreilaamaan.

Viimeinen lentoreissu jää muistoihin mallisuorituksena. P oli valmistellut lentokapteeneille lahjat, joiden turvin pääsi kurkkimaan ohjaamoihin. Ensimmäisen koneen kapteeni sai parin sentin kokoisen hamahelmi-sateenkaari-taideteoksen.

Amsterdamissa kapteenin kanssa vaihdettiin yläfemmat.

IMG_3900

Seuraavan koneen kapteeni sai Hello Kitty -piirustuksen. Lahjanantotilaisuus oli sen verran jännä, että kun kapteeni kysyi haluaisiko tyttö suklaata, tämä sanoi ”no” ja juoksi pois.

Sama tyyppi pystyy syömään isomman suklaamuffinssin kuin minä. Mieluiten kaksi kappaletta.

IMG_3880

Tätä juhlin: ensimmäistä kertaa kummatkin tyypit nukkuivat omilla paikoillaan. Pienet päät lepuuttivat sylissäni. Itse join viiniä tuttuun tapaan suoraan pullosta ja katsoin leffoja. Toivoin, ettei kenellekään tule vessahätä.

Ja niin saavuimme Suomeen. Tuosta noin vaan.

IMG_3917

Sitten sain pullaa. Nukuimme kellon ympäri monta ensimmäistä yötä. Jetlagista ei ollut tietoakaan.

Kaksivuotias S sopeutui välittömästi ja suurella riemulla uuteen tilanteeseen. Viisivuotiaan P:n tuntemukset olivat enemmän kahtiajakoiset: toisaalta oli supersiistiä nähdä sukulaisia ja kavereita, toisaalta oli ikävä kotia ja ystäviä Amerikassa.

Pikku hiljaa se iski tajuntaan: tämä on meidän kotimme. Palasimme Suomeen pysyvästi. Emme enää mene takaisin Amerikkaan.

Lisää Michael Jacksonin muuveja ja pieni kiljahdus. Auuuuhh!

IMG_3905

Asumme vanhemmillani espoolaisessa lähiössä, kunnes tavaramme saapuvat kontissa uuteen kotiimme. Tuo tuossa vasemmalla on kävelytie. Nerokas keksintö, jota ei ihan hanskata Atlantassa.

Tämä lähiö on toisenlainen. Täällä olen vapaa. Pyöräilen, kävelen ja kuljen metrolla. Näen ystäviä ja sukulaisia. Käyn koulussa luennoilla.

IMG_4402

Koko aika vähän naurattaa. Miten elämä voikaan olla näin helppoa!

Aluksi tosin myös usein itketti. Veikkaan, että helpotus oli vaan niin suuri. Oli vaikea uskoa, että saan vihdoin takaisin vanhan elämäni, siihen kuuluvat ystävät ja minuuden.

Onko se vielä olemassa? Missä? Miten kokoan taas itseni? Jännittää.

IMG_3862

Pienten lasten kotiäitinä olo ulkomailla, hiljaisessa lähiössä, ahdistavassa kulutuskulttuurissa oli minulle todella vaikea kuvio. Vastustin loppuun asti niin montaa asiaa Amerikassa. Ja Jaakko oli niin paljon työmatkoilla.

En vieläkään ihan ymmärrä, miten siihen kaikkeen sopeuduin. Lasten vuoksi varmasti. Heille kokemus oli toivottavasti rikastuttava. Ja tietysti minä nautin, kun sain olla heidän kanssaan.

Luulen, että itkut nyt johtuvat siitä, että vetämäni rooli oli ehkä liian raskas. Tai se kesti liian pitkään. Ei kukaan jaksa koko aika olla epämukavuusalueellaan.

Nyt saan vihdoin luopua siitä roolista. Olen onnekas.

IMG_4388

Menneestä luopuminen ja itseni uudelleenlöytäminen tapahtuvat kai vähitellen.

Pyöräillessäni kouluun ymmärsin, että olen muutakin kuin äiti. Kun tanssin Helsingin kesäyössä aamuun asti, sain unohtaa arjen vastuuni. Kun avasin oven uuteen kotiimme uskoin, että tulevaisuutemme on täällä.

IMG_4386

Niin, uusi elämämme alkaa hahmottua.

Aloitin heti palatessamme kesäopinnot ja uurastan niiden parissa koko kesän. Elokuussa pääsen töihin. Silloin Jaakko jää kotiin muutamaksi kuukaudeksi lasten kanssa. P aloittaa eskarin ja S vähitellen päiväkodissa.

En tiedä iskeekö jossain vaiheessa jonkinlainen kulttuurishokki. Että se ja se asia onkin perseestä. Juuri nyt olen vain todella huojentunut paluusta ja onnellinen aivan kaikesta.

IMG_4613

Olen päässyt järven- ja merenrantaan. Nauttinut brunssista, kahvista ja olemisesta ystävien kanssa. Saunonut, syönyt pullaa ja tanssinut. Vienyt lapset leikkipuistoon puistolounaalle. Kulkenut kymmeniä kertoja kaupunkipyörällä. Hypännyt ratikkaan ja tottunut länsimetroon.

Mielestäni Suomi on jo täyttänyt odotukseni. Kaikki, mitä saan tästä eteenpäin, on bonusta.

***

En vielä sano, että tämä on blogin viimeinen juttu. Mieluusti kirjoitan, jos vain ehdin. Mutta nyt tekee mieli sanoa pieni välikiitos.

Kiitos sinne valtameren toiselle puolelle jokaiselle ystävälle ja ystävälliselle ihmiselle, jonka kanssa olen saaanut olla oma itseni, jutella, nauraa tai olla vaan. Sydämeni on täynnä hyviä muistoja, kiitos teidän.

Tsemppiä myös jokaiselle, joka kokee yhtään samankaltaisia tunteita kuin minä olen näinä viimeisenä kolmena vuotena kokenut ja purkanut tänne blogiin.

Kiitos sinä, kun olet lukenut juttujani. On ollut todella ilahduttavaa huomata, että teitä on ollut paljon. Blogi on toiminut paikkana, jossa olen paitsi tuulettanut ajatuksiani myös ollut yhteydessä teihin. Ja se antanut minulle voimia.

Rakkaudella,

Eija, joka otti alla olevan kuvan siksi, että oli niin iloinen ajaessaan kaupunkipyörää.

IMG_4169

 

Viisi asiaa, jotka olen sinulta salannut

Pahoittelut. Otsikon muotoilu on seurausta verkkouutisoinnin liiallisesta tuijottamisesta viime aikoina.

IMG_0841

Tosiasiassa tässä blogipostauksessa kerron höpö-höpö havaintoja elämästämme. Tuossa yllä on makaronilaatikko.

Kuten joku on ehkä huomannut, tässä on hujahtanut pitkä tauko edellisestä jutusta. Syyttävä sormi osoittaa opinnäytetyötä, jota olen värkännyt journalismin opintoihini. Nyt se on jotenkuten riivitty kasaan ja sallin itselleni joulutauon.

Opinnot eivät muuten ole suinkaan tähän päättymässä. Tein vaan opinnäytetyön hiukan etuajassa, koska sitä pystyn tässä kotiäidihärdellissä ulkomailla tekemään joustavasti.

Tällaisena opiskelun tulen täältä muistamaan:

Yritän lähteä kotoa, kun Jaakko tulee töistä. Lapsiin iskee täysi paniikki. SE lähtee! SE jättää meidät! Viisivuotias aloittaa itkemisen, kaksivuotias seuraa mallista. Minun korvissani alkaa soida.

Näen auton peileistä, kuinka lapset juoksevat perääni kyyneleet valuen, kädet ojentuneina minua kohti. Äitiiiiiiiiii! Laitan musiikin radiosta kovemmalle. Apua.

Isä käy viitenä päivänä viikossa töissä. Hän saa iloiset halit ja pusut lähtiessään. Heippa!

Kun minä lähden, noin kolme kertaa viikossa pariksi tunniksi pois, maailma loppuu.

IMG_0557

Hei! Se olen minä, joka viettää kaiket päivät lasten kanssa. Leikitän. Askartelen. Leivon. Kokkaan. Otan syliin. Puhallan pipit pois. Rakastan täydestä sydämestäni.

Mutta he varmaan tulevat muistamaan vain sen, kuinka äiti hylkää lapsensa, jotta saisi opiskella. Itsekäs sika.

Ei ole ihme, että olen kirjoittanut opinnäytetyötä usein olutlasin äärellä. Vakikahvilassani minut tunnetaan jo hyvin.

”Se väsyneen näköinen nainen, joka tilaa oluen ja hummuswrapin ja tuijottaa ensimmäiset 30 minuuttia tyhjään”.

Yleensä pääsen vauhtiin suunnilleen siinä vaiheessa, kun olisi jo aika lähteä kotiin. Onneksi kahtena päivänä viikossa kummatkin lapset ovat aamupäivän hoidossa. Silloin pääsen työvireeseen ilman olutta.

Okei, mutta nyt asiaan. Halusin kertoa kaikesta muusta tärkeästä.

1. Prinssi Harry ja Meghan menivät kihloihin – Eija pimahti

Kotiäitiys on vaarallista. Se voi tehdä pehmeäksi ja höttöiseksi kuin hattaran.

Olin totaalisen liikuttunut Prinssi Harryn ja amerikkalaisen näyttelijän Meghan Marklen kihlauutisista. Kihlauksesta lähtien olen seurannut maanisesti uutisia pariskunnan elämästä.

Siis mitä?

En sulata itse tätä asiaa vieläkään. En ole ikinä oikein lähtenyt mukaan julkkisten fanitukseen. Teininä yritin matkia NKOTB- innostusta, mutta ei siitä mitään tullut.

Epäilen, että kotonaolo on mössänny aivoni. Kun päivät käyttää barbeilla ja legoilla leikkimiseen, ruoanlaittoon ja tiskikoneen operoimiseen, niin käy näin. Pimpeli pom. Iik, ihmiset, joita en tunne lainkaan, menevät naimisiin, nyyh!

Olihan se odotettavissa, että jossain vaiheessa pimahdan.

Toisipa joulupukki Meghan ja Harry mukin. Lopetan National Geographicin lukemisen ja siirryn People-lehden tilaajaksi.

En tunne enää itseäni. Meghan ♥ Harry.

2. Mitzi Morrisilta terveisiä!

Mitzi on hammaslääkärini. (Kerroin hänestä joskus, jutun löytää täältä.)

Vierähti 1,5 vuotta, etten käynyt hänen luonaan, vaikka Mitzi on ollut minuun tiiviisti yhteydessä. Saan häneltä sähköposteja ja kerran kuukaudessa posti tuo uutiskirjeen, jossa on mukavia reseptejä ja ajatuksia elämästä. On minulla hänen nimellään varustettu muki ja huulirasvakin.

Mitzi on mielestäni hiukan ripustautuva. Pelkään, että kun käyn siellä, en pääse hänestä enää eroon. Olin oikeassa.

IMG_0683

Hammaskipu pakotti menemään Mitzin vastaanotolle. Kaksi reikää paikattiin. Hyvä kiitos hei!

Ehei. Olin kuulemma ryhtynyt narskuttelemaan öisin. Sen estämiseen tarvittaisiin yöraudat.

Varattiin seuraava aika. Teetettiin hammasraudat 500 dollarilla. Eivät ne heti istuneet, vaan pian piti mennä takaisin korjaamaan niitä. Sitten hei hei!

Ei vielä. Mitzi tarkkana havaitsi, että yhdessä takahampaassa on särö. Sen korjaaminen olisi tärkeää. Hammas voi haljeta, jolloin se pitää poistaa kokonaan.

Okei. Varataan aika. Hammas sai uuden kruunun. Lasku: 1400 dollaria.

Sitten hei hei! Nope.

Mitzi: Eizaa, voisin vielä korjata nuo etuhampaasi.

Eija: Mikä niissä on vikana?

Mitzi: Niistä puuttuu palaset.

Eija: Aa, joo joskus 15 vuotta sitten kaaduin pyörällä. Mutta eivät ne minua haittaa.

Mitzi katsoo merkitsevästi.

Hän ei sano enempää, mutta tietää, että olen tulossa neljän viikon päästä takaisin kruunuhampaan tarkistukseen. Ehkä silloin.

IMG_0782

Lähtiessäni kävelen kolmen Botox-mainoksen ohitse. Mitzi hoitaa myös rypyt pois. Olen useampaan kertaan kuullut viereisistä huoneista (sermin takaa): ”and one Botox shot please.”

Kuinka kätevää. Ryhdyn jännittämään seuraavaa kertaa. Silloinko Mitzi ottaa piikit esiin. Hampaista säröt ja kasvoista rypyt sileiksi.

3. Pienimmäinen on päässyt uhma-ikään

IMG_0770

Elämä on kaksivuotiaana ihan mielettömän rankkaa. Nuket ovat aina vääriä. Leikkipuistot vääriä. Ja jos aurinkolasit eivät ole mukana, niin se vasta väärin onkin.

Kunnes 30 sekunnin päästä asia on unohdettu ja on taas sairaan siistiä.

4. Atlantaan satoi lunta

Ja sitä tuli paljon. Kuulemma vuonna 1994 lunta olisi tullut yhtä paljon.

IMG_7186

Lunta alkoi tupruttamaan pari viikkoa sitten perjantaina puolen päivän aikoihin. Ihmettelin, että kouluja ei oltu peruttu siltä päivältä, sillä yleensä täällä ollaan asian suhteen lähes paranoideja.

Kun lunta rupesi tulemaan, syntyi selkeästi jonkinlainen paniikki.

Koulusta tuli tekstiviesti, jossa pyydettiin välittömästi hakemaan lapset pois koulusta. Lähdin heti matkaan, mutta tiet olivat jo ruuhkautuneet. Minulla meni 1,5 tuntia reissuun, johon normaalisti kuluu puoli tuntia.

IMG_0919

Ei siinä mitään, ajoimme vain hitaasti. S nukkui takapenkillä ja P:n kanssa suunnittelimme, mitä kaikkea tekisimme lumessa. Mahtavaa!

Monet olivat viettäneet autoissaan paljon pidempiä aikoja. Kaikki olivat ilmeisesti samaan aikaan teillä. Sillä hetkellä, kun lunta alkoi satamaan.

IMG_0958

Pakko sanoa, että lumi teki olon kotoisaksi. P ja S hyppivät lumihankiin ja kierivät mäkiä alas.

IMG_0993

Myös naapurin lapset tulivat lumeen peuhaamaan. Ulkoa ei oltaisi haluttu tulla sisään ollenkaan. Posket muuttuivat punaisiksi – se on jotain, mitä ei täällä tapahdu usein.

IMG_0938

Minun tehtäväkseni jäi lumiukon tekeminen.

Lumi säilyi maassa 3-4 päivää. Yksi koulupäivä peruttiin. Vielä, kun lumi oli kovaa vauhtia sulamassa pois, keräsimme lunta etupihallemme ja teimme pulkkamäen.

IMG_1038

Kyllä, tuo riittää pulkkamäeksi – viisivuotiaalle.

img_1015.jpg
Ja jep, pulkkina toimivat rantalelut.

Pienillä lapsilla on suuret ilot. Sahasimme mäkeä ylös alas varmaan tunnin.

5. Kuusi vuotta naimisissa, kolme niistä Amerikassa

IMG_1031

Se oli juhlaillallisen paikka. Ihan kahdestaan. Hyvä me!

Jos pysyy onnellisesti yhdesssä amerikkalaisessa lähiössä, toisen ollessa kotona lasten kanssa, selviää mistä tahansa. Full stop. Punkt. Piste.

 

Wallut is back, boommm

Kävimme koko perheen voimin Suomen kiertueella, ja blogi vietti hiljaiseloa. Nyt raportoimme taas jännittävistä tapahtumista amerikkalaisessa lähiössä. Jeah!

IMG_9337

Kesä oli viimeinen, kun olimme Suomessa nähtävyys, jota ihmiset tulivat katsomaan. ”Ooh, Amerikan Wallut ovat täällä!” Tai siis. Oikeasti vietin suurimman osan ajasta äitini, isäni tai appivanhempieni kanssa.

Ystävillä oli arkena sellaisia pikku rientoja, kuten työ. Ja minä olin se, joka oli seota onnesta nähdessään ystäviään.

”Miten voi olla, että saan istua saman pöydän ääressä sun kanssa! Mieletöntä.”

IMG_9713

Ensi kesänä olemme jo tuttu näky Suomessa, sillä palaamme täältä pysyvästi kesänkorvella.

Ängimme tottakai erikoisstatuksemme voimin muiden aikatauluihin. Terkut työpaikalle, Tampereelle, Käpylään, Marskin majalle ja paljon muuallakin. Wallut was there!

Kaikkialle ei taas ennätetty, mutta sille ei voi mitään.

Ehdimme tuijottaa vanhaa kotiamme Kolmannella linjalla. Kuolata leipomo Keisarin pullatiskin edessä. Ja hups, kiilata pullajonoja.

IMG_9478

Tutustuimme Tapiolaan. Hän varasti liikennepuiston mopon. Siinä se yrittää tepsuttaa pakoon. Sain kiinni.

jarvimaisema

Mökkimaisemaa parempaa ei juuri ole.

IMG_9124

Jos lapsilta kysytään, niin parasta Suomessa oli jälleen bussilla tai ratikalla ajaminen.

Ei sen puoleen, on se minullekin aina yhtä vapauttavaa, kun ei tarvitse ajaa autolla joka paikkaan.

IMG_9728.jpg

Metsässä lipesi amerikkalaisen raivoisa hymy.

IMG_9734

Mahtavaa on, että tähän diiliin kuuluu enää yksi lento valtameren ylitse.

Vaatii melkoisen määrän innovatiivisuutta, että saa pienet lapset viihtymään koneessa ensin 2,5 tuntia (lento Amsterdamiin) ja sitten 8,5 tuntia (Atlantaan).

Tällä viimeisimmällä reissulla tytöt nukkuivat tuosta vain kolmisen tuntia kummatkin.

P tykkää katsoa piirrettyjä ja jaksaa liimata tarroja tai piirtää pitkiä aikoja. Mutta 1,5 vuotiaamme ei kauaa jaksa keskittyä mihinkään. Pitää olla niksi-pirkka.

IMG_9038

Legopalikoiden laittamista pussiin ja pois noin 15 minuuttia kerrallaan. Tällä kertaa legojen kokoaminen ei kiinnostanut pätkääkään. Mutta pussittelu sopii minulle vallan hyvin.

IMG_9829

Kynien laittamista koteloon ja pois jopa 30 minuuttia kerrallaan. Mahtavaa. Piirtäminen itsessään ei napannut.

IMG_9827

Vesitussilla piirtäminen kiinnosti. Tätä tehtiin noin 15 minuuttia kerrallaan.

IMG_9823

Kiitos Kikattava kakkiainen ja Rusinapuu-peli. Pelastitte varmaan tunnin.

IMG_9043

”Milloin me ollaan perillä?” kysyy äiti. Ja kaivaa esiin lisää tarra-arkkeja ja naksuja.

IMG_9895

Kyllä, yksi lapsi nukkuu siinä kantorepussani, toista silitän jalkapohjasta ja juon samalla viiniä. Tuo kantorepputyyppi herää noin 5-10 minuutin päästä ja vaatii, että kävelen tai muuten hän ei nuku.

Tätä tuntitolkulla. Ei, en itse nukkunut.

IMG_9852

Mutta nyt uutisiin täältä ihmeiden maasta.

Lapset saivat yhden päivän aikaa toipua jetlagista, kun laitoin heidät kouluun. ”Äiti menee nukkumaan, moikka tytsyt!”

Viisivuotias P osasi heti homman: Aamulla istutaan autoon, jolla äiti vie kouluun. Matkalla pestään hampaat ja harjataan tukka, koska kotona ei ehditty. Auto ohjataan carpooliin eli jonoon, josta opettajat tulevat hakemaan jokaisen lapsen suoraan autosta.

Ja iltapäivällä isi hakee carpoolista kotiin.

Koulussa on kuulemma oikein kivaa. Ensimmäisen päivän jälkeen P ilmoitti menevänsä naimisiin Sofian kanssa. Ok.

IMG_9839

S:lle kyse oli ensimmäisestä kerrasta, kun hän meni hoitoon. Päivähoito järjestetään samassa kirkossa, jossa on P:n koulu, joten paikka on tuttu.

Vielä edellispäivänä kävimme koulun leikkipaikassa virkistämässä muistia paikasta (yllä kuva).

IMG_9855.jpg

Ekana päivänään S lampsi reippaasti omaan luokkaansa, jonne hänet saatoin. Neiti oli innoissaan, kunnes huomasi, että minä en tulekaan mukaan. Opettaja kysyi, puhuuko hän ollenkaan englantia? Ei.

Moikka.

Itkuhan siinä pienelle tuli. Mutta päivä meni hienosti. Kotimatkalla S hoki ”koulu”, ”yypee” (ylpeä) ja virnisteli.

IMG_9865

S:n luokassa on kymmenen polvenmittaista naperoa ja kaksi opettajaa, Ms Claudia ja Ms Charlotte.

P on koulussa joka arkipäivä klo 9-13. S:llä hoitopäiviä on vain kaksi viikossa, klo 9-12. Ah, miten arvokasta vapaa-aikaa minulle! Käyn silloin mani-pedissä, shoppailemassa ja meditoimassa.

No ei. Terveiset vaan kirjastosta. Yritän tehdä opinnäytetyötäni. Ja kirjoitan tätä huippusuosittua blogia.

IMG_9901

Atlantassa on vielä keskikesän meininki. Lämpötila kiipii yli +30 asteen, ja aurinko porottaa puhki palaneelta taivaalta.

Sitä ajattelisi, että nyt olisi mahtava keli hengailla uima-altaalla. Mutta ulkouima-altaat ovat jo laitettu kiinni, koska kesä loppui. Sanonpa vaan että: öh?

Suomen maauimaloihin terveiset.

Ei siis muuta kuin puhaltamaan takapihalle kahluuallas. Onneksi 5 ja 1-vuotiaille tämä vaihtoehto oli yhtä räjäyttävä.

Että tällaista täällä suurmaassa. Huikeaa elämää ja jännittävistä tapahtumista raportointia. Ensi kertaan!

Tällainen oli kuuma kesä 2017

Pakkailen jo laukkuja uutta Suomen visiittiä varten. Mietin, ottaako kesähepeniä mukaan. Täällä niissä on käytännössä asuttu. 

Tajusin, että tämä on viimeinen kesä Hotlantassa. Hyvinhän me olemme kuumuutta kestäneet. Pari hikistä iltapäivää sinne tänne. Ollut oikein leppoisaa.

Vai menikö se niin?

IMG_6558

Vuoden 2017 kesä: kun mihinkään ei ollut kiire.

Paitsi aamulla ulos! Hoputan lapset heti aamupalalta puistoon, ennen kuin kuumuus hohkaa päälle.

Tosin en tiedä, onko ulkoilu tärkeämpää omille hermoille… En vain kestä olla kotona lasten viihdytysautomaattina koko päivää.

IMG_8610.jpg

Mars, mars. Kasvatan näemmä lapsistani äitejä. Hetkinen! Avaan illalla sen feministi-kirjan, taas.

IMG_6555

Mikä se on, mikä?

Olkaa siinä hetkinen ja tarkkailkaa. Äiti lepää tässä penkillä silmät kiinni.

IMG_6556

”Ovara!” sanoo isompi ärrä särähtäen. ”Ova, ova!” sanoo pienempi.

IMG_8995

Näen tässä kuvassa jotain mahtavaa. Nimittäin lapseni leikkivät yhdessä! Pienemmästä on kasvanut leikkikaveri, jota isompi johdattaa.

Tässä ollaan lentokonetta.

IMG_8909

Pohjolan lapset tekevät hiekastakin lumiukkoja.

”Albi!” totesi pienempi. Pikku kakkosen Albi-lumiukko on tehnyt vaikutuksen.

IMG_6615

Jumppaamme. Minun kesäni kohokohta on, että saan tuollaisella tangolla elämäni ensimmäistä kertaa leuan. Ihan totta!

Terveiset vaan kaikille koriskavereille, joiden kanssa painettiin kesätreenejä kymmenen kertaa viikossa. Tavoitteenani ollut yksi leuka ei mennyt koskaan ilman, että joku punnersi hanuriani ylöspäin.

Olisi kannattanut viettää aikaa leikkipuistossa, ha! Okei, Jaakko on myös hankkinut autotalliin leuanvetotangon.

IMG_6529

Yleensä pakkaan lounaan mukaan puistoon. Tällä kertaa unohdin. Katsokaa tytöt, eikö kaarna olekin hauskaa?

IMG_8998

Välillä olen vienyt nälkäiset lapset syömään ravintolaan. Amerikkalaiset dinerit ovat muuten kaikessa kliseydessään supersympaattisia. Peukutan.

IMG_9003

Vasemmalla yläkulmassa melkein pitsan kokoinen pannari. P oikein kiljahti, kun näki sen: ”Mä haluan isomman palan kuin S!”

Loppuaterian ajan hän vuoroin haukkasi pannaria, vuoroin silitteli sen pintaa. ”Tää on äiti niin sileä ja pehmeä. Miksei meidän pannarit ole tällaisia?”

Koska äitisi tekee niitä terveellisiä banaani -pannareita. Vanhempana varmaan mietit, että sinua huijattiin pannukakku-asiassa kotona. Kermavaahtonakin usein tyrkytettiin turkkilaista jugurttia.

Sinusta saattaa sitten tuntua samalta kuin minusta, kun huomasin, että isäni tarjoili välillä kinkkuleikkelettä pekonina.

IMG_8922

Pitkät iltapäivät kotona, kun ulos ei viitsi mennä. Ne näyttävät joskus tältä. ”Rakennetaanko maja?”

En muuten käsitä, miten lapset pystyvät olemaan pitkiä aikoja majassa. Happi loppuu ja hiki valuu!

IMG_8943

Kampaamoleikkeihin menee muuten helposti pitkä aika. Loistava leikki.

IMG_8895

Viikon kohokohta on roskisauton saapuminen!

Itse asiassa autoja tulee samana päivänä kaksi: toinen tyhjentää jokaisen asunnon eteen rullatun sekajäteastian, toinen (niin kutsutun) kierrätysastian.

Yksi auto tekee kaksi kierrosta: ensin kumotaan toisen puolen roskikset, sitten toisen. Eli roskisautot tarjoavat ainakin puoli tuntia ohjelmaa! Kuin Pikku kakkosta katsoisi.

IMG_6700

Lapset ovat aina täysin hypnotisoituneita, kun roskisauto tulee.

IMG_6665

Katuliidut ovat usein käytössä juuri roskisautoa tai isää ulkona odotellessa.

IMG_8928

Toisinaan lähdemme ostoksille, ihan vaan tappamaan iltapäivästä pari tuntia. Olemme menneet jopa vihaamaani Walmartiin.

IMG_8563

En ole päättänyt, kumpi on parempi idea: viettää iltapäivää kotona vai kaupassa. Miinus-miinus?

IMG_9013

Lähiostoskeskuksen ihmeellisin asia: karuselli.

Tämä on niitä asioita, jotka P saattaa isompana muistaa lapsuudesta. Hän osaa jo itse hakea poletin, jolla ajelulle pääsee. Kaksi dollarin seteliä tungetaan laitteeseen, joka antaa kultaisen poletin.

Tuo maailman arvokkain poletti annetaan karusellin tädille, joka päästää portista sisään. Tässä vaiheessa tulee väkisinkin pari onnenhyppyä. Minkä hepan, tiikerin tai muun eläimen valitsen? Iiks!

Silloin joskus, kun P oli vielä kaksi vuotta ja menimme karuselliin ensimmäistä kertaa, ei hän uskaltanut istua eläimen selkään. Valitsimme sohvan, jossa P sai matkustaa minun kainalossani. Se näkyykin kuvassa vasemmalla.

Nykyisin P valitsee yleensä hepan, jonka koristelussa on eniten timantteja. S seuraa siskoansa ja haluaa viereiseen eläimeen. Hänen ilme on alkuun hyvin vakava.

Sitten mennään! Perinteinen karusellimusiikki soi, hepat menevät ylös ja alas. Vauhti on juuri niin kova, että se vähän ottaa masusta. Karusellin täti saa vimmaiset vilkutukset kummaltakin.

IMG_8985

Kesä Amerikassa on siis ollut hyvä.

Mukaan on mahtunut ihana loma Costa Ricassa. Olen saanut viettää leppoisia hetkiä muiden äitien kanssa puistoissa ja kotitreffeillä – niin tärkeää vertaistukea.

P on ollut kahdella koulunsa järjestämällä kesäleirillä. Toiseen mentiin joka aamu itkien, toisesta ei olisi haluttu tulla kotiin ollenkaan.

Seinänaapurin intialaisperhe on ollut hauskaa seuraa. Heillä on 7-vuotiaat kaksoset, tyttö ja poika. He eivät hätkähdä, vaikka meidän tytöt saavat hermoromahduksia, jos lapio tai ämpäri on väärä.

Lisäksi naapurissa asuu oikea kotiäidin kultakimpale, Hilla, joka tuon tuosta soittaa ovikelloa ja tulee seuraksi. Mukana on usein jokin herkullinen leipomus. Viimeksi pullaa!

On ihanaa, kun on aikuista juttuseuraa. Lapsetkin ovat paremmalla tuulella, kun on joku muu kuin äiti viihdyttämässä.

IMG_8676

Niin, että kyllä me täällä pärjätään. Aamut ja illat ovat suloisen lämpöisiä. Ihan viime päivät ovat olleet poikkeuksellisen viileitä. Aina ei ole edes päästy +30 asteeseen.

Kantri soi ja tila-autolla pääsee.

Tule meille lomalle!

Atlanta ei ole New York, mutta silti olemme saaneet muitakin vieraita kylään kuin omat vanhempamme.

Ystäväni Johanna, hänen miehensä Olli sekä heidän kolmevuotias tyttärensä viettivät juuri luonamme 10 päivää. Ajattelin esitellä heidän matkansa malliesimerkkinä lomasta, jonka sinäkin voit saada.

Buukkaa vain lennot, me hoidamme loput. Elämykset odottavat! 

DSC02952

Illallinen on katettu.

Jos käy oikein mahtisäkä, tulemme hakemaan sinut lentokentältä. Ensimmäiseksi näet Atlantan pilvenpiirtäjät. Sitten huomaat, että ajamme täysillä niiden ohitse.

Mitä, luulitteko tulleenne Atlantaan kylään? Ehei. Meidän kotimme on tuolla periferiassa. Matkustatte lomalle lähiökaupunkiin nimeltä Roswell.

Joo, niin kuin paranormaaleihin ilmiöihin erikoistuneessa X-filesissa. Hauska paikka. Sinne ei moni turisti tulekaan!

Reilua tuntia myöhemmin saavumme pikaruokaloiden, Walmartien ja kirkkojen lomassa sijaitsevalle asuinalueellemme.

Koti.jpg

Tervetuloa kotiin, jossa sisällä on jouluvalot ympäri vuoden ja lattia on miinoitettu leluilla.

Saatte asuntomme pienimmän huoneen ja meidän vanhan sängyn.

Tarjoamme lapsellenne kaksi leikkikaveria. Pienempi ei osaa puhua ja nukahtelee välillä. Isompi huutaa kuin palosireeni nälkäisenä, vessahädässä, väsyneenä ja muuten vaan.

Hyvät uutiset alkuun:

  • Joka ilta on happy hour. Viiniä ja olutta voitte kaataa itse lasiinne niin paljon kuin haluatte. Isäntäväki odottaa parkissa sohvalla – että tuotte myös heille lasilliset.
  • Tarjoamme ateriat, jos leikitätte lapsiamme kokkailujen ajan.
  • Teidän ei tarvitse kävellä koko loman aikana! Menemme joka paikkaan autolla.
  • Jos teillä on kysymyksiä Atlantasta, niin meillä on wifi. Katsotaan yhdessä googlesta.

Sitten päiväohjelmien pariin!

IMG_7044

Tässä on Roswellin leikkipuisto. Tätähän tulitte katsomaan? Kiitti kun keinutatte lastamme. Hän viihtyy siinä n. 1-2 tuntia.

IMG_4910

Tässä on ravintolakatu.

IMG_4899.JPG

Katu on nähtävyys, koska tilaa on varattu myös kävelyteille. Tien päässä on jokin puisto.

IMG_7046

Oho. Puistossa onkin kaupungintalo ja yksi neljästä Roswellin ensimmäisestä talosta.

IMG_7053

Smithin perheen vanha talo. Lue lisää vaikka täältä >>

IMG_7048

Sillä välin, kun ihmettelin ympäristöä, Olli kertoi ystävällisesti Roswellin historian. Kaikki oli minulle uutta. Vieraiden kannattaa varautua selvittämään asioita itse. Opas ei tiedä.

Lauantaina menemme eläintarhaan. Missä emme myöskään ole ennen käyneet.

Hei, näette hiukan Atlantaa, autosta!

DSC02857

Flamingot.

DSC02873

Gorilla.

IMG_7076

Panda.

IMG_7081

Pandavauvat.

DSC02895

Saukkojakin nukutti.

DSC02899

Bambuiksi naamioidut kalterit olivat minusta hienoja. Ihan totta. Olin jossain määrin vaikuttunut siitä, miten eläimillä oli suht paljon elintilaa ja että kaltereiden sijaan oli viitsitty keksiä jotain tällaista.

Sunnuntai on superpäivä: tutustumme Atlanta History Centeriin ja lisäksi pojille on luvassa NBA-peli.

DSC00146

DSC00147

History center on ikään kuin paikallinen versio seurasaaresta. Siellä näkee, miten lähialueella elettiin parisataa vuotta sitten.

DSC02918

Lisäksi siellä näkee kanoja ja lampaita.

DSC02925

Swan houseksi nimetty talo tarjoaa aikamatkan 1930-luvulle.

DSC02927

Talo on hulppea sisältä ja ulkoa. Swan housessa on kuvattu muun muassa Hunger Games -leffaa.

DSC02944

Takapihan suihkulähde on minusta mielettömän kaunis.

IMG_7097

Pikku lasten leikkimökki.

IMG_7118

Maanantai on biitsipäivä! Ajamme vielä kauemmas Atlantasta, Lanier-järvelle.

IMG_7128

Talviturkit lähtivät mahaplätseillä.

Tiistaina tam, tam, tammm: suuntaamme ytimeen, Atlantan keskustaan! Ensin omaan lempipaikkaani: akvaarioon.

IMG_7139

Vinkiksi Jaakolle: kun romahdan lopullisesti kotiäitiyteen, minut kannattaa tuoda rullatuolissa tuijottamaan rauskujen rauhallista uiskentelua.

Unenomaisen kauniin merimaailman katselu saa ikävät asiat unohtumaan.

DSC00029

Lounas tarjotaan ravintolassa, joka sijaitsee 72 kerroksessa. Sieltä näkee koko Atlantan!

Ei, ei näe meidän kodille asti.

Keskiviikkona tarjotaan omatoimimatka outleteille. Annamme auton käyttöön sekä paperin, jolle on piirretty meno-ohjeet.

Paluuohjeiden puuttuminen takaa eksymisen ja onnistumisen kokemuksen, kun lopulta löytää takaisin kotiin.

Torstaina lähdemme saksalaiseen alppikylään. Hei, se on olennainen osa amerikkalaista kulttuuria! Köh.

DSC02964

DSC02969

DSC02981

Kylän nimi on Helen ja siellä kadutkin ovat saksalaisia: Edelweissstrasse ja Munichstreet. Hotellit ovat nimetty esimerkiksi Heidiksi ja Obersdorfiksi. Upeaa, eikö.

IMG_7224

Helenissä nautimme olutta saksalaisista litran tuopeista ja syömme hotellihuoneemme lattialla ribsejä.

IMG_7206

Jälkiruoaksi tarjoillaan uppopaistettuja oreo-keksejä.

DSC03014

Perjantaina käymme katsomassa hienoa Anna Ruby -vesiputousta. Mutta oikeasti odotamme vain iltaa. Silloin on tyttöjen ilta ja lähdemme syömään ravintolaan ja drinksuttelemaan!

Lauantaina otamme rennosti. Pyörähdämme Avalonissa (est 2014), jossa rakennusten sävyt sointuvat yhteen, kaduilla soi musiikki ja koirapuisto on päällystetty tekonurmella.

Sunnuntaina käy taas hyvä tuuri ja saatte kyydin lentokentälle. Kotiin palaa onnellisia ihmisiä. Onhan se huikeaa, että kaikista paikoista amerikassa (maailmassa), on nähnyt juuri Roswellin.

PS Eikä siinä vielä kaikki! Tarjolla on monia muita, aitoja lähiökokemuksia:

  • Walmartiin tutustuminen,
  • roskisautojen operoimisen katselu,
  • käveleminen jalkakäytävillä, jotka loppuvat kesken,
  • drive thru Starbucks/pankki/apteekki/donitsiravintola -kokemukset,
  • ja paljon muuta jänskää, kuten Jaakko sanoisi.

Ensimmäisestä vuodesta jäi mieleen hiki ja muutama muu juttu

Mikä Atlanta? Olemmeko joskus asuneet siellä? Kesäloma Suomessa on tehnyt hyvää.

Mieleni on viime viikot ollut täyslevolla. Tai sen verran, mitä yhden uhmaikäisen ja yhden vauvan kanssa voi. Käytännössä en vain ole yrittänyt tehdä mitään (koska en ehdi tai muista), vaan antanut Suomen rentouttaa.

DSC01147

Atlanta on vielä olemassa, tuolla jossain kaukana.

Totuin niin nopeasti Suomessa asumiseen, etten melkein voi uskoa, että elin vuoden kahlittuna autoon amerikkalaisessa lähiössä.

DSC01099

Yllä olevassa kuvassa näkyvää harmaata tietä sahasin joka päivä sillä hiton kiesillä. Lapsista jompi kumpi usein itki takapenkillä. Teiden reunoilla vuorottelivat pikaruokalat, autokaupat ja niin kutsutus strip mallit eli pienet ostoskeskukset.

Pakko mainita, että oikeassa reunassa näkyy hulppea kävelytie, joka harvinaista kyllä ei pääty kesken. Sitä pitkin pääsee puistoon.

Olen miettinyt, mitäköhän muistan tuosta ajasta vaikka kymmenen vuoden päästä. Oli pakko tehdä lista.

1. Ensimmäisenä tulee mieleen hiki.

Atlantassa oli tolkuttoman kuuma, kun sinne saavuimme viime kesänä. Se kesä oli helposti elämäni hikisin.

Olen asunut trooppisessa Malesiassa vuoden, enkä muista sieltä mitään vastaavaa. Atlantassa auringon porotus tuntui grillaavan päänahan irti. Ulkona oli aivan karseaa olla klo 10-17 välisenä aikana. Asiaan varmaan vaikutti se, että olin raskaana.

IMG_2667

Kuumuutta pahensi se, ettei ollut oikein mitään järkevää tekemistä. En tuntenut paikkoja ja ihmisiä. Niinpä ulkona oleminen oli pääsääntöisesti sellaista ajantappo-hengausta pienen lapsen kanssa. Yllä olevassa kuvassa odotamme Jaakko töistä, helposti pari tuntia.

Aika mateli ja valui, hikipisaroina selkää pitkin. Hitaasti. Kirjoitin silloin blogiin, kuinka aika on pysähtynyt.

2. Ahdistus vyöryi päälle.

Tajusin aika nopeasti, että vaikka rakastan lapsiani, en nauti kotiäitiydestä. Enkä muuten amerikkalaisesta (kulutus)kulttuuristakaan. Shit. Shit. SHIT.

Väsynyt äiti

Mihin olimmekaan laittaneet itsemme? Purin ahia blogiin kirjoittamalla muun muassa Transrasvastanista ja kotiäitiydestä.

Samaistuin bloggariin, joka aikoinaan kirjoitti: ”jos pitäis valita kolme vuotta kotona lapsen kanssa vai kolme vuotta juurihoitoa, ottaisin juurihoidon”.

3. Ilo löytyi ystävien myötä.

Satu, Hanne, olen iäti kiitollinen. Te autoitte alkuun, teidän kanssa sai nauraa ja raivota verkkarihousuissa.

Voi kunpa saisin pitää teidät perheineen vieläkin Atlantassa. Mutta ymmärrän erittäin hyvin, miksi on/oli aika palata Suomeen. Muistoihini jäävät hengailupäivät toistemme luona. Kotiruoat ja pitkät juttelut kahvikuppi jonnekin unohtuneena.

Sen jonkun kerran oli viini- tai olutpullo iltaisin auki – liian harvoin.

Onneksi vuoden mittaan tutustuimme myös liutaan muita loistavia tyyppejä, joiden seuraan yritän taas hakeutua.

4. Vatsani kasvoi, kunnes jouluna maailmaan saapui suloinen S.

Lapsen syntymällä tuntuu olevan sellainen vaikutus, että kaikki muu muuttuu epäolennaiseksi. Yks kaks pakahduin onneen. Ne endorfiinit tulivat tarpeeseen.

IMG_6090

DSC00383

DSC00482

Iloitsin niin montaa asiaa: S oli terve ja täydellinen, P otti uuden perheenjäsenen äärettömän hyvin vastaan ja vanhempani olivat apuna ja tukena pienimmäisen ensimmäiset viikot.

Lisäksi ilma oli viileä, kevät oli vasta edessä ja kesäloma Suomessa tulossa. Ja meitä oli neljä!

5. Opinnot pitivät pään kasassa.

Suoritin syksyllä ja keväällä nipun journalismin kursseja. Ai että opiskelu oli mannaa. Ihanaa perhe-elämän vastapainoa ja aivonystyreiden hierontaa.

Ennen vauvan tuloa istuin aina pari iltaa viikossa kirjastossa tai Starbucksissa. Luin ja kirjoitin. Oli mahtavaa saada ajatella muuta kuin kauppalistoja ja tehdä jotain omaa ja mielenkiintoista.

Keväällä opiskeluajan haaliminen oli hiukka vaikeampaa vauvan vuoksi. Suoritin tenttejä S:n 35 minuutin päikkäreillä ja nukahtelin iltaisin lukemistojen pariin.

6. P aloitti koulun.

Tammikuussa kolmevuotiaamme paineli luokkaan ja huikkasi reippaasti heipat. Minua jännitti. Sanoin heippa takaisin ja kävelin pois.

DSC00934

Pienoinen osasi vain jokusen sanan englantia, mutta sinne se meni, täysin englanninkieliseen luokkaan, ihan yksin.

Nyt voi sanoa, että ensimmäinen lukukausi meni hienosti! P on hihkunut  onnea koulupäivien jälkeen. Ja kotimme on täyttynyt Jeesus-värityskuvista – koulu on kirkon ylläpitämä.

Toukokuussa P oli opettajien mukaan alkanut puhumaan englantia. Jes! Yksi suurimmista syistä koko Atlantaan muutossamme on se, että tämä on hieno mahdollisuus lapsille saada tuntuma uuteen kieleen ja kulttuuriin.

7. Meillä kävi vieraita Suomesta.

Eniten maailmalla ikävöi lähimmäisiään, ja pitkän tauon jälkeen heidän seuransa tuntui aina mielettömältä luksukselta.

DSC00587

Lomareissulla ranchilla.

DSC00492

Pääsimme sitten metsään kiipeilyreissuille tai saimme tutustua kotikaupunkiimme hieman tehokkaammin, aina oli hauskaa.

Onnistuin syksyllä itse reissaamaan San Franciscoon kahdesti. Ensin yksin, sitten koko perheen voimin ystäväni häihin. Niiltä matkoilta jäi eritysesti ymmärrys siitä, että toisenlaistakin Amerikkaa on, huh.

8. Mutta muistankohan arkea?

En ole aamuihminen, ja tämä piirre on vain vahvistunut lasten ja huonosti nukuttujen öiden myötä.

Siksi uskon, että tulen koko lopun ikääni muistamaan lämmöllä sitä, miten Jaakko valmisti aamupalat aina ennen kuin heräsimme. (Voitko pliis jatkaa sitä?)

Kahvi tuoksui jo, kun kömmin alakertaan jompikumpi tai molemmat tytöistä kanssani. Muistikuvissani minä kävelen kuprulla olevaa puulattiaa pitkin kohti kahvipannua, ja Jaakko jahtaa kikattavaa P:ä.

Minun päiväni saivat alkaa vasta, kun sain kofeiinia ja ravintoa elimistööni.

Taivas.jpg

Aurinko paistoi melkein aina. Kevät ja syksy olivat pitkiä ja kauniita. Kyllä minä niitä arvostin. Takkia ei paljoa tarvittu.

Vastapäisen talon Milan ulkoilutti välillä papukaijaa ja antoi P:lle keksejä. Hänen kanssa juttelimme mukavia. Haukuimme Amerikkaa. Tulen muistamaan hänet.

Sellainen se ensimmäinen vuosi oli. Seuraava edessä. Mutta ensin vielä vähän lomaillaan.

Atlanta 1 piste: kesä tulee maaliskuussa

Ei hassumpaa, että maaliskuun puolivälissä lämpötila kipuaa +25 hujakoille. Kirsikkapuut kukkivat ja takapihalla voi juoda kahvin tai kaljan auringossa. 

DSC00485

Lisäksi saamme huomenna vieraita Suomesta! Ou jee. Näytämme heille parasta Amerikkaa: lähdemme metsään. Siellä on kiviä, ja niille ne kiipeävät. Minä syön eväitä ja halaan puita. Heh.

Enpä ole ikinä ollut näin fiiliksissä kiipeilylomasta. On vaan niin ihanaa päästä pois kaupungista ja saada hengata hyvien ystävien kanssa. Hyvää pääsiäistä meille!

Kunhan vaan oltaisiin terveitä. P sairasti viime viikonlopun ja sen jälkeen S on kuumeillut.

bm

Pienelle potilaalle maistuu uni – ja niin on ruokakin komeasta kaksoisleuasta päätellen.

Viime viikon punnituksessa painoa oli reilu 5 kiloa ja mittaa 60 senttiä. Ikää on se melkein kolme kuukautta.

Kovin kipeä S ei enää ole, sillä hymy on herkässä.

Pikkuinen on hiljattain ruvennut ääntelemään ja ottamaan yhä enemmän kontaktia. Käymme oikein keskusteluja, joissa minä hölisen ja S kujertaa takaisin. Ja virnistää. Ja kujertaa. Se on aika liikuttavaa.

Viime aikojen suurin uutinen on kuitenkin leikkimökin rakennus takapihallemme.

DSC00375

Ensin mökki koottiin.

IMG_6025

Sitten alkoi tuunaaminen.

IMG_5998IMG_6149IMG_6146IMG_6001

Jaakko ompeli verhot (hyvä Jaakko!) ja maalasi mökin P:n kanssa yhdessä. Sisälle ripustettiin kortteja, joita te olette meille lähetelleet. Kiitos!

Perjantaina vietetään tupareita, kun Suomen vieraat ovat täällä. Tarjolla pitää kuulemma olla keksejä, mehua, keksejä ja muroja.

DSC00487

DSC00486

Tuossa on leikkimökki ja siinä vieressä paikka minulle ja (terästetylle) kahvilleni.

Leikkimökki ollut lähinnä Jaakon ja P:n proggis. On ollut tärkeää, että isosiskoksi muuttuneella esikoisella on jotain omaa, ja että hän saa huomiota. Nyt jakamattoman huomion antajana on useammin isä kuin äiti.

Iloksemme isistä on tullut aika pop. Hän kelpaa jopa nukutuksiin – jes!

Se on ollut yllätys, että P ei vieläkään ole ollut varsinaisen mustasukkainen siskostaan. Siihen on varmasti vaikuttanut se, että tyyppi on niin innoissaan vauvanhoidosta, ja me olemme antaneet hänen olla mukana siinä.

Käytännössä annamme kaikenlaisia pieniä tehtäviä, jotka hän tekee riemastuneena. Etenkin, jos pyydän vahtimaan pikkusiskoa. Silloin hänestä oikein säteilee tieto siitä, että hän on tärkeä, häneen luotetaan.

En minä missään shoppailemassa sillä välin käy. Yleensä olen vaikka keittiössä ja näköetäisyydellä. Onkin aika mainiota seurata, miten P juttelee ja kertoo siskolleen kaikenlaisia asioita, kun he ovat ”kahdestaan”. Siskokset.

IMG_6168

Olen myös sinnikkäästi ottanut vauvan mukaan P:n leikkeihin, kylpyhetkiin ja nukutuksiin, vaikka se olisi kuinka hankalaa. Näin olemme vähän huijanneet P:tä luulemaan, ettei vauva vie häneltä mitään pois.

Vaikka kaikki tiedämme, että näinhän se ei ole.

Eräänlainen mustasukkaisuus nousee pintaan silloin, kun joku muu kuin minä tai Jaakko hoitaa siskoa. Jos joku toinen lapsi lähestyy vauvaa, P on kuin leijonaemo suojelemassa tätä. ”Eiiiii, nouuuu! Äitiii, X koskee vauvaa!” Se on sekä liikuttavaa että mielettömän rasittavaa.

Muutakin pientä kipruilua on ollut. Tyyppi on välillä ihan överiherkkä ja stressaantuneen oloinen: ei pysty keskittymään mihinkään ja saattaa töniä tai saada raivokohtauksen ihan tyhjästä.

Lääkkeeksi yritämme lähinnä antaa paljon haleja ja muuta ajateltavaa, kuten leikkimökissä puuhastelun. Selvä se, että englanninkielisen koulun aloittaminen ja siskon saaminen ovat isoja juttua kolmevuotiaalle.

Välillä kyllä hermoja kiristelee ja pelkkä rauhallisen puheen tuottaminen imee kaiken energian.

Esimerkiksi seuraavat asiat ovat laukaisseet infernaalisen kiukkupuuskan:

  • isi avaa oven eikä äiti,
  • maalarinteipin pala on liian pieni,
  • joku oli siirtänyt lelun pois vessan oven edestä ja
  • pilli on väärän värinen.

Sitten on hetkiä, kun yllättäen kaikki onkin loistavasti. Tänään aamulla voitelin P:lle pari hapankorppua (sitä saa täältä) ja laitoin kurkkua päälle.

DSC00449

Sain takaisin sanat: ”Äiti sä oot aika ihana”.

Amerikkalaiset osaavat hammasbisneksen

Hampaita kolotti, oli aika käydä tarkistuttamassa suun kalusto. Hammashuolto osoittautui ihan toisenlaiseksi bisnekseksi kuin Suomessa. Eivät amerikkalaisten vitivalkoiset hymyt itsestään synny. 

Ystävämme suositteli hammaslääkäri Mitzi Morrista. Kuvien perusteella hänellä onkin hienot hampaat. Lisäksi hän on vaimo ja äiti. Kiva.

DSC00351

Yksi sivuaskel ennen kuin pääsen asiaan: tuo amerikkalainen hymy.

Minulla on sellainen ongelma, että en koe leveäksi venytettyä virnistyshymyä mitenkään ystävälliseksi, vaan pikemminkin pelottavaksi. Miksi ihan kaikkien hampaiden on pakko näkyä?

Lisäksi olen huomannut, että ihmiset täällä ovat opetelleet saamaan silmätkin nauramaan jotenkin niin, että silmiä pidetään to-del-la auki. Olemme kokeilleet hymyillä niin.

DSC00353

Huh, tuollaisinakohan me tulemme täältä takaisin. ”Hei ihan fantastista nähdä sua!”. Uhhuh.

Pääsin Mitzin hymyn ylitse (tämä nyt on niitä kulttuurijuttuja) ja marssin vastaanotolle. Mitzin luokse oli helppo löytää, sillä hän oli ystävällisesti merkinnyt reitin luokseen omilla kuvillaan.

Perillä vasta virnisteltiinkin.

Ensin pirtsakka vastaanottovirkailija toivotti tervetulleeksi ja kirjasi minut sisään. Hän halusi myös jutella kanssani säästä ja tiedusteli mistä olen kotoisin. Perussetit siis.

Seuraavaksi toinen hilpeä virkailija toivotti sydämellisesti tervetulleeksi ja pyysi mukaan kierrokselle, jotta hän voi esitellä klinikan tilat. ”Tässä on odotushuone, tuolla lääkäri ja hoitajat ottavat vastaan, tässä on minun huoneeni.”  

Okei, kiva. Jouduin hänen huoneeseensa vastaamaan kysymyspatteristoon.

”Mistä olet kotoisin? Ooh, Suomesta! Ai olette täällä miehesi työn vuoksi? Mitä hän tekee? Kauanko olette täällä? Pidättekö Atlantasta? Onko teillä lapsia?”

(Joo, toinen on neljäviikkoinen, jonka vuoksi toivoisin tämän sujuvan mahdollisimman nopeasti. Voitko mennä asiaan.)

Parin lisäkysymyksen jälkeen tulikin se olennaisin: mikä vakuutus sinulla on?

lahjapussukka

Sitten sain lahjan. Kyllä vain. Koska olin uusi asiakas, sain pussukan täynnä krääsää ja esitteen, jossa Mitzi hymyilee.

Tämän jälkeen minut ohjattiin takaisin odotushuoneeseen odottamaan vuoroani. Vastaanottovirkailija hymyili pöytänsä takaa. Hymyilin takaisin.

Pian minut tuli noutamaan kolmas hyvin ystävällinen henkilö, joka valmistelisi minut tapaamaan Mitzin. Pääsin makaamaan hammaslääkärituoliin ja sain aurinkolasit. Hän otti röntgenkuvia hampaistani ja kävi ne yksitellen läpi. Tietenkin myös juttelimme.

”Mistä olet kotoisin? Ooh, Suomesta! Ai olette täällä miehesi työn vuoksi? Mitä hän tekee? Kauanko olette täällä? Pidättekö Atlantasta? Onko teillä lapsia?”

Vastasin kysymyksiin ja yritin esittää jotain vastakysymyksiä samalla, kun katselin pöydällä olevaa kuvaa Mitzistä tämän ystäviensä kanssa. Hän on ilmeisesti lomaillut jossain järven rannalla.

Ja sitten saapui Mitzi! Olin helpottunut, sillä hän ei livenä hymyillyt yhtä pelottavasti kuin kuvissaan. Miksi markkinointikuvaksi oli valittu sellainen virnistys?

Mitzi oli ystävällinen kuin mikä. Myös häntä kiinnosti kaikki minussa.

”Mistä olet kotoisin? Ooh, Suomesta! Ai olette täällä miehesi työn vuoksi? Mitä hän tekee? Kauanko olette täällä? Pidättekö Atlantasta? Onko teillä lapsia? Ai on uusi vauva, miten isosisko on ottanut asian? Minullakin on kaksi lasta, tiedän juuri minkälaista se on!”

(Aha. Muistatko kuinka paljon ne itkevät, jos ne eivät saa maitoa? Voitko mennä asiaan.)

Sitten hän tutki hampaani. Tiedättehän, miten hammaslääkärit tökkivät hampaita, luettelevat numeroita ja imevät kuolaa pois imulaitteella. Aina ne myös kysyvät jotain, kun sinulla on suu täynnä keppejä ja pehmusteita. Eli tämä osio tehdään Amerikassa ihan samoin kuin Suomessa.

Kaikki oli hyvin, yksi paikka pitäisi vaihtaa. Lisäksi minun olisi käytävä hampaidenpuhdistuksessa, joka olisi toistettava puolen vuoden välein. Mitzi kertoi, että hänen assistenttinsa varaisi minulle ajat.

Ja sitten: ”Hei hei, oli mahtavaa tavata sinut. Kiitos, kun valitsit meidät!”

Saavuin siis kotiin ilman, että hampailleni oli tehty mitään, mutta onneksi oli lahjapussukka ja hyvä mieli kaikesta saamastani huomiosta.

DSC00356

Pian postilaatikkoon tipahti kortti Mitziltä. Siinä luki muun muassa: ”kiitos kun valitsit meidät” ja ”olet meille tärkeä”.

Tammikuun lopussa Mitzi lähetti minulle meiliä: hän tarjosi ystävänpäivän kunniaksi botox-shotin 11 dollarilla. ”Love the way you look this valentine’s”. Kiitti kiitti.

Viime maanantaina palasin hampaidenpuhdistukseen. Se oli vaikuttava operaatio. Hammashygienisti puursi suussani 1,5 tuntia. Taas röntgenkuvia ja lopuksi vielä hampaiden kiillotus. Ei kai sellaista muuten tehdä Suomessa? En muista.

Kävin viimeksi hammaslääkärillä Maunulan terveysasemalla pari vuotta sitten. Olin myös siellä uusi asiakas, mutta enpä saanut lahjapussukkaa.

Toista on käydä hammaslääkärissä Amerikan tapaan.

Hampaidenpuhdistuksen jälkeen Mitzi pyyhälsi huoneeseen, vähän tsekkasi miltä hampaani näyttivät ja vaihtoi kanssani kuulumiset. Ystäviähän tässä ollaan. Sitten hän täysin varoittamatta antoi esitteen, joka oli täynnä kuvia hampaistoista, joita ei ole hoidettu hyvin. Näyttävät muuten pahalta.

Sitten hän totesi: ”Assistenttini varaa sinulle seuraavan ajan.  Kiitos kun tulit ja ihanaa päivää sinulle!”.

Maunulassa olivat tehokkaita; yhdellä kerralla hoitui kaikki ja sanoivat, että tule kolmen vuoden päästä seuraavan kerran. Täällä minulla on edessä aika paikanvaihtoon ja toinen hampaiden puhdistuksen tilannetarkistukseen. Lisäksi puolen vuoden välein puhdistus (ja kiillotus).

DSC00357

Minusta pidetään varsin hyvää huolta täällä Amerikassa. Terveisiä vaan vakuutusyhtiöön.