Paluumuuttaja tässä moi! On kuulkaa helkkarin hyvä olo

Kyllä se on aina pienten sisäisten bailujen paikka, kun laskeutuu Helsinki-Vantaalle ilman, että kukaan raivoaa tai ripuloi. Muistikuvissani moonwalkasin tax freen ohi.

IMG_3894

Palasimme kuukausi sitten Suomeen. Heti ensimmäiseksi olin vain helpottunut siitä, että kyse oli viimeisestä kerrasta, kun joutuisin matkustamaan pienten lasten kanssa yksin valtameren yli.

Selvisimme!

IMG_3888

Tikkarit, tarrat, piirustusjutut ja popcornipussit toimivat 2- ja 5-vuotiaiden harhautusmekanismeina, piirrettyjen lisäksi. Osasin varustautua. Olihan kyse viidennestä kerrasta, kun matkustimme tyttöjen kanssa kolmisteen näin pitkän matkan.

Siis viisi kertaa 14 tuntia ahtaassa tilassa kahden pienen kanssa! Ei enää.

IMG_3876

P on jo ihan lentsikkaveteraani. Ressu ei saa koko loppuikänänsä enää matkustaa lentokoneella, hiilijalanjälki on ylitetty. Loppulapsuus mökkeillään ja käydään laivalla naapurimaissa. Isompana interreilaamaan.

Viimeinen lentoreissu jää muistoihin mallisuorituksena. P oli valmistellut lentokapteeneille lahjat, joiden turvin pääsi kurkkimaan ohjaamoihin. Ensimmäisen koneen kapteeni sai parin sentin kokoisen hamahelmi-sateenkaari-taideteoksen.

Amsterdamissa kapteenin kanssa vaihdettiin yläfemmat.

IMG_3900

Seuraavan koneen kapteeni sai Hello Kitty -piirustuksen. Lahjanantotilaisuus oli sen verran jännä, että kun kapteeni kysyi haluaisiko tyttö suklaata, tämä sanoi ”no” ja juoksi pois.

Sama tyyppi pystyy syömään isomman suklaamuffinssin kuin minä. Mieluiten kaksi kappaletta.

IMG_3880

Tätä juhlin: ensimmäistä kertaa kummatkin tyypit nukkuivat omilla paikoillaan. Pienet päät lepuuttivat sylissäni. Itse join viiniä tuttuun tapaan suoraan pullosta ja katsoin leffoja. Toivoin, ettei kenellekään tule vessahätä.

Ja niin saavuimme Suomeen. Tuosta noin vaan.

IMG_3917

Sitten sain pullaa. Nukuimme kellon ympäri monta ensimmäistä yötä. Jetlagista ei ollut tietoakaan.

Kaksivuotias S sopeutui välittömästi ja suurella riemulla uuteen tilanteeseen. Viisivuotiaan P:n tuntemukset olivat enemmän kahtiajakoiset: toisaalta oli supersiistiä nähdä sukulaisia ja kavereita, toisaalta oli ikävä kotia ja ystäviä Amerikassa.

Pikku hiljaa se iski tajuntaan: tämä on meidän kotimme. Palasimme Suomeen pysyvästi. Emme enää mene takaisin Amerikkaan.

Lisää Michael Jacksonin muuveja ja pieni kiljahdus. Auuuuhh!

IMG_3905

Asumme vanhemmillani espoolaisessa lähiössä, kunnes tavaramme saapuvat kontissa uuteen kotiimme. Tuo tuossa vasemmalla on kävelytie. Nerokas keksintö, jota ei ihan hanskata Atlantassa.

Tämä lähiö on toisenlainen. Täällä olen vapaa. Pyöräilen, kävelen ja kuljen metrolla. Näen ystäviä ja sukulaisia. Käyn koulussa luennoilla.

IMG_4402

Koko aika vähän naurattaa. Miten elämä voikaan olla näin helppoa!

Aluksi tosin myös usein itketti. Veikkaan, että helpotus oli vaan niin suuri. Oli vaikea uskoa, että saan vihdoin takaisin vanhan elämäni, siihen kuuluvat ystävät ja minuuden.

Onko se vielä olemassa? Missä? Miten kokoan taas itseni? Jännittää.

IMG_3862

Pienten lasten kotiäitinä olo ulkomailla, hiljaisessa lähiössä, ahdistavassa kulutuskulttuurissa oli minulle todella vaikea kuvio. Vastustin loppuun asti niin montaa asiaa Amerikassa. Ja Jaakko oli niin paljon työmatkoilla.

En vieläkään ihan ymmärrä, miten siihen kaikkeen sopeuduin. Lasten vuoksi varmasti. Heille kokemus oli toivottavasti rikastuttava. Ja tietysti minä nautin, kun sain olla heidän kanssaan.

Luulen, että itkut nyt johtuvat siitä, että vetämäni rooli oli ehkä liian raskas. Tai se kesti liian pitkään. Ei kukaan jaksa koko aika olla epämukavuusalueellaan.

Nyt saan vihdoin luopua siitä roolista. Olen onnekas.

IMG_4388

Menneestä luopuminen ja itseni uudelleenlöytäminen tapahtuvat kai vähitellen.

Pyöräillessäni kouluun ymmärsin, että olen muutakin kuin äiti. Kun tanssin Helsingin kesäyössä aamuun asti, sain unohtaa arjen vastuuni. Kun avasin oven uuteen kotiimme uskoin, että tulevaisuutemme on täällä.

IMG_4386

Niin, uusi elämämme alkaa hahmottua.

Aloitin heti palatessamme kesäopinnot ja uurastan niiden parissa koko kesän. Elokuussa pääsen töihin. Silloin Jaakko jää kotiin muutamaksi kuukaudeksi lasten kanssa. P aloittaa eskarin ja S vähitellen päiväkodissa.

En tiedä iskeekö jossain vaiheessa jonkinlainen kulttuurishokki. Että se ja se asia onkin perseestä. Juuri nyt olen vain todella huojentunut paluusta ja onnellinen aivan kaikesta.

IMG_4613

Olen päässyt järven- ja merenrantaan. Nauttinut brunssista, kahvista ja olemisesta ystävien kanssa. Saunonut, syönyt pullaa ja tanssinut. Vienyt lapset leikkipuistoon puistolounaalle. Kulkenut kymmeniä kertoja kaupunkipyörällä. Hypännyt ratikkaan ja tottunut länsimetroon.

Mielestäni Suomi on jo täyttänyt odotukseni. Kaikki, mitä saan tästä eteenpäin, on bonusta.

***

En vielä sano, että tämä on blogin viimeinen juttu. Mieluusti kirjoitan, jos vain ehdin. Mutta nyt tekee mieli sanoa pieni välikiitos.

Kiitos sinne valtameren toiselle puolelle jokaiselle ystävälle ja ystävälliselle ihmiselle, jonka kanssa olen saaanut olla oma itseni, jutella, nauraa tai olla vaan. Sydämeni on täynnä hyviä muistoja, kiitos teidän.

Tsemppiä myös jokaiselle, joka kokee yhtään samankaltaisia tunteita kuin minä olen näinä viimeisenä kolmena vuotena kokenut ja purkanut tänne blogiin.

Kiitos sinä, kun olet lukenut juttujani. On ollut todella ilahduttavaa huomata, että teitä on ollut paljon. Blogi on toiminut paikkana, jossa olen paitsi tuulettanut ajatuksiani myös ollut yhteydessä teihin. Ja se antanut minulle voimia.

Rakkaudella,

Eija, joka otti alla olevan kuvan siksi, että oli niin iloinen ajaessaan kaupunkipyörää.

IMG_4169

 

Vain yksi päivä, onneksi

Välillä kaikki ei mene ihan putkeen. 

IMG_1640

Lapset heräsivät väärällä jalalla, taas. Kumpaakin kiukuttaa. Pienempi ei suostu olemaan muualla kuin sylissäni. Hampaidenpesu jää. Vaatteeni vaihdan väkisin, vaikka unesta pörröinen taapero kirkuu takaisin syliin.

Kiskon ylle ne samat verkkarit ja t-paidan eiliseltä, kun en jaksa etsiä muita.

Keittiössä siskoksille syttyy riita talon ainoasta oikeanlaisesta pinkistä lusikasta. Taas kirkumista. Meillä on kolme pinkkiä lusikkaa. Mutta vain se yksi on kummallekin se oikea.

Ei muuten ole kohta enää yhtäkään. OSTAN SINISIÄ LUSIKOITA. Siitäs saatte.

Vasen käteni kramppaa, kun kannattelen 12 kiloa geeniperimääni samalla, kun katan pöytää. Kahvia, antakaa sitä kahvia!

IMG_1711

Käännän selkäni, ja voipaketti on lentänyt matolle.

Kuinka pitkä matka on iltaan? Joo, voitte katsoa muovailuvahavideoita samalla, kun syötte.

Videoilla lauletaan idioottimaisia lauluja ja tehdään kuppikakkuja muovailuvahasta. Pelkään saavani aivohalvauksen.

IMG_1714

Huomaan, että joku on käyttänyt joulukuusileimaa seinään.

IMG_1712

Tarjoiluvaunuun on piirretty, onneksi vain lyijykynällä.

Vien isomman lapsen kouluun. Pienemmällä on vapaapäivä ja menemme puistoon. Ensin juoksen puoliraivolla lenkin työntäen lasta rattaissa. Sitten kurvaan leikkipuistoon huohottaen.

Siellä tapaan harvinaisesti toisen ihmisen. Hän tervehtii amerikkalaiseen tapaan ”Hi, how are you?”

Edelleen teen välillä sen virheen, että oikeasti vastaan kysymykseen. Mikä minua vaivaa?! (Näen liian harvoin ihmisiä.)

Tajuan hetken päästä vastanneeni suurin piirtein näin:

”No kuule, on mennyt paremminkin.”

Kerron, kuinka olen Suomesta ja olemme asuneet täällä kohta kolme vuotta. Kuinka autokulttuuri on ihan hanurista, ja olen aika yksinäinen. Lisäksi lapseni eivät nuku hyvin ja miehellä on paljon työmatkoja. Minulla on ikävä töihin, vaikka rakastankin olla lasteni kanssa.

Suutani ei saa enää tukittua.

”Ai niin, en ole muistanut laittaa deodoranttia.” Hah.

Hah?

Hah…

Korjausliike: ”Mutta pidän näistä teidän puistojen puista! Ne ovat suuria ja komeita. Puut ovat parasta, mitä täältä tiedän.”

IMG_1806

Hän poistui paikalta aika nopeasti. Ei se mitään, minullakin oli jo kiire kotiin.

Pian kotona soi puhelin. Hämmennyn, kun se ei ole Jaakko. Koulusta soitetaan: P pitää hakea pois, hän on itkuinen.

Selvä, kiirehdin hakemaan tytön. Matkalla takaisin autosta puhkeaa rengas. Onneksi ehdin kurvata huoltoasemalle, ennen kuin hajotin koko auton.

IMG_1808

Auto jää siihen. Lappaan lapset kärryihin, jotka olivat mukana. Rauhoittelen hysteeristä viisivuotiasta, joka rakastaa autojamme enemmän kuin mitään. Rengas on helppo vaihtaa, kulta.

Hetken mielijohteesta lupaan tytöille, että ostetaan huoltsikan viereisestä kaupasta jotain kivaa kotiin.

En kannata lelujen ostamista muuten vaan. Mutta yhtäkkiä huomaan investoineeni valtavaan laatikolliseen muovailuvahaa ja -muotteja ja jotain muita vempeleitä, joita en osaa edes kotona koota.

Huokaan. Meidän piti vähentää muovinkulutusta.

IMG_1135

Mietin hamahelmiä, joita löytyy kaikkialta.

Ihan sama. Tämä pakkaus pelastaa päiväni. Ehkä jopa loppuviikon? Uusi alku, niin kuin se autokauppa mainostaa kadulla: One day or day one. You decide.

Hyvä ajatus. Tästä alkaa uusi vaihe, kiitos!

Yöllä S alkaa oksentamaan.

Kuumeinen ja oksennukselta haiseva lapsi nukkuu loppuyön a) päälläni tai b) vieressä kuorsaten niin kovaa, etten nuku klo 3 jälkeen.

Ja niin on taas aamu. Ei todellakaan tunnu uudelta alulta.

***

Loppukaneetti

Eihän tällaisille päiville voi kuin nauraa. Tuossa ei vielä ollut edes kaikki viikon haasteet, Jaakolla oli omat kuvionsa – niistä seuraavassa Jaakon blogissa.

IMG_1812

….ei sentään noin ole käynyt kuin yllä. Heko heko.

Jotenkin sitä selviää, vaikka vaikeaa onkin. Mietin usein, mikä auttaa jaksamaan? Havaitsin muutaman asian, jotka on pakko kirjata muistiin:

  1. Hyvät hetket kannattelevat. Kävin P:n kanssa tänään luistelemassa, ja meillä oli tosi kivaa! Oli ihanaa nähdä koko viikon kiukkuisena ollut lapseni innoissaan. Olimme kahden. Se tuntui äärettömän rauhalliselta, jolloin itsekin osasin nauttia hetkestä. Katselin lastani ja mietin, että on tosi hienoa seurata läheltä hänen kasvuaan. Mielessä vilahtelivat sanat, kuten etuoikeus, kiitollisuus ja rakkaus.
  2. Kotoa poistuminen. Tällä viikolla minulla on ollut kolme kertaa muutaman tunnin vapaahetki. Kahtena niistä olen lähinnä hengitellyt, käynyt kaupassa ja surffaillut netissä. Tiedän hyvin, mitä Meghan Marklelle kuuluu ja minkälaiset vaatteet muodostavat hänen vaatekaappinsa perustan. Tällä kolmannella kerralla kirjoitan teille.
  3. Tulevaisuudensuunnitelmien teko. Ahdistun epävarmuudesta, joten muutaman kurssivalinnan tekeminen kevääksi auttoi. Lisäksi ostin lennot Nykiin huhtikuulle tapaamaan lukioystäviä ja parin viikon päästä treffaan kaverin Miamissa. Kuka muka enää voi valittaa?
  4. Tukipilari, joka pitää pystyssä: Jaakko. Tarvitaan joku, joka tarpeeksi usein toistaa, että hyvin sä vedät. Olet hyvä äiti. Ei se haittaa, jos et jaksa. Olet silti hyvä. Paras. Sanat uppoavat hitaasti, mutta jossain vaiheessa niille antaa mahdollisuuden olla totta.

Ja sitten käy niin, että havahdun omasta väsyneestä maailmastani, missä kaikki on huonosti, ja tajuan: kaikki on hyvin.

IMG_0248

Viisi asiaa, jotka olen sinulta salannut

Pahoittelut. Otsikon muotoilu on seurausta verkkouutisoinnin liiallisesta tuijottamisesta viime aikoina.

IMG_0841

Tosiasiassa tässä blogipostauksessa kerron höpö-höpö havaintoja elämästämme. Tuossa yllä on makaronilaatikko.

Kuten joku on ehkä huomannut, tässä on hujahtanut pitkä tauko edellisestä jutusta. Syyttävä sormi osoittaa opinnäytetyötä, jota olen värkännyt journalismin opintoihini. Nyt se on jotenkuten riivitty kasaan ja sallin itselleni joulutauon.

Opinnot eivät muuten ole suinkaan tähän päättymässä. Tein vaan opinnäytetyön hiukan etuajassa, koska sitä pystyn tässä kotiäidihärdellissä ulkomailla tekemään joustavasti.

Tällaisena opiskelun tulen täältä muistamaan:

Yritän lähteä kotoa, kun Jaakko tulee töistä. Lapsiin iskee täysi paniikki. SE lähtee! SE jättää meidät! Viisivuotias aloittaa itkemisen, kaksivuotias seuraa mallista. Minun korvissani alkaa soida.

Näen auton peileistä, kuinka lapset juoksevat perääni kyyneleet valuen, kädet ojentuneina minua kohti. Äitiiiiiiiiii! Laitan musiikin radiosta kovemmalle. Apua.

Isä käy viitenä päivänä viikossa töissä. Hän saa iloiset halit ja pusut lähtiessään. Heippa!

Kun minä lähden, noin kolme kertaa viikossa pariksi tunniksi pois, maailma loppuu.

IMG_0557

Hei! Se olen minä, joka viettää kaiket päivät lasten kanssa. Leikitän. Askartelen. Leivon. Kokkaan. Otan syliin. Puhallan pipit pois. Rakastan täydestä sydämestäni.

Mutta he varmaan tulevat muistamaan vain sen, kuinka äiti hylkää lapsensa, jotta saisi opiskella. Itsekäs sika.

Ei ole ihme, että olen kirjoittanut opinnäytetyötä usein olutlasin äärellä. Vakikahvilassani minut tunnetaan jo hyvin.

”Se väsyneen näköinen nainen, joka tilaa oluen ja hummuswrapin ja tuijottaa ensimmäiset 30 minuuttia tyhjään”.

Yleensä pääsen vauhtiin suunnilleen siinä vaiheessa, kun olisi jo aika lähteä kotiin. Onneksi kahtena päivänä viikossa kummatkin lapset ovat aamupäivän hoidossa. Silloin pääsen työvireeseen ilman olutta.

Okei, mutta nyt asiaan. Halusin kertoa kaikesta muusta tärkeästä.

1. Prinssi Harry ja Meghan menivät kihloihin – Eija pimahti

Kotiäitiys on vaarallista. Se voi tehdä pehmeäksi ja höttöiseksi kuin hattaran.

Olin totaalisen liikuttunut Prinssi Harryn ja amerikkalaisen näyttelijän Meghan Marklen kihlauutisista. Kihlauksesta lähtien olen seurannut maanisesti uutisia pariskunnan elämästä.

Siis mitä?

En sulata itse tätä asiaa vieläkään. En ole ikinä oikein lähtenyt mukaan julkkisten fanitukseen. Teininä yritin matkia NKOTB- innostusta, mutta ei siitä mitään tullut.

Epäilen, että kotonaolo on mössänny aivoni. Kun päivät käyttää barbeilla ja legoilla leikkimiseen, ruoanlaittoon ja tiskikoneen operoimiseen, niin käy näin. Pimpeli pom. Iik, ihmiset, joita en tunne lainkaan, menevät naimisiin, nyyh!

Olihan se odotettavissa, että jossain vaiheessa pimahdan.

Toisipa joulupukki Meghan ja Harry mukin. Lopetan National Geographicin lukemisen ja siirryn People-lehden tilaajaksi.

En tunne enää itseäni. Meghan ♥ Harry.

2. Mitzi Morrisilta terveisiä!

Mitzi on hammaslääkärini. (Kerroin hänestä joskus, jutun löytää täältä.)

Vierähti 1,5 vuotta, etten käynyt hänen luonaan, vaikka Mitzi on ollut minuun tiiviisti yhteydessä. Saan häneltä sähköposteja ja kerran kuukaudessa posti tuo uutiskirjeen, jossa on mukavia reseptejä ja ajatuksia elämästä. On minulla hänen nimellään varustettu muki ja huulirasvakin.

Mitzi on mielestäni hiukan ripustautuva. Pelkään, että kun käyn siellä, en pääse hänestä enää eroon. Olin oikeassa.

IMG_0683

Hammaskipu pakotti menemään Mitzin vastaanotolle. Kaksi reikää paikattiin. Hyvä kiitos hei!

Ehei. Olin kuulemma ryhtynyt narskuttelemaan öisin. Sen estämiseen tarvittaisiin yöraudat.

Varattiin seuraava aika. Teetettiin hammasraudat 500 dollarilla. Eivät ne heti istuneet, vaan pian piti mennä takaisin korjaamaan niitä. Sitten hei hei!

Ei vielä. Mitzi tarkkana havaitsi, että yhdessä takahampaassa on särö. Sen korjaaminen olisi tärkeää. Hammas voi haljeta, jolloin se pitää poistaa kokonaan.

Okei. Varataan aika. Hammas sai uuden kruunun. Lasku: 1400 dollaria.

Sitten hei hei! Nope.

Mitzi: Eizaa, voisin vielä korjata nuo etuhampaasi.

Eija: Mikä niissä on vikana?

Mitzi: Niistä puuttuu palaset.

Eija: Aa, joo joskus 15 vuotta sitten kaaduin pyörällä. Mutta eivät ne minua haittaa.

Mitzi katsoo merkitsevästi.

Hän ei sano enempää, mutta tietää, että olen tulossa neljän viikon päästä takaisin kruunuhampaan tarkistukseen. Ehkä silloin.

IMG_0782

Lähtiessäni kävelen kolmen Botox-mainoksen ohitse. Mitzi hoitaa myös rypyt pois. Olen useampaan kertaan kuullut viereisistä huoneista (sermin takaa): ”and one Botox shot please.”

Kuinka kätevää. Ryhdyn jännittämään seuraavaa kertaa. Silloinko Mitzi ottaa piikit esiin. Hampaista säröt ja kasvoista rypyt sileiksi.

3. Pienimmäinen on päässyt uhma-ikään

IMG_0770

Elämä on kaksivuotiaana ihan mielettömän rankkaa. Nuket ovat aina vääriä. Leikkipuistot vääriä. Ja jos aurinkolasit eivät ole mukana, niin se vasta väärin onkin.

Kunnes 30 sekunnin päästä asia on unohdettu ja on taas sairaan siistiä.

4. Atlantaan satoi lunta

Ja sitä tuli paljon. Kuulemma vuonna 1994 lunta olisi tullut yhtä paljon.

IMG_7186

Lunta alkoi tupruttamaan pari viikkoa sitten perjantaina puolen päivän aikoihin. Ihmettelin, että kouluja ei oltu peruttu siltä päivältä, sillä yleensä täällä ollaan asian suhteen lähes paranoideja.

Kun lunta rupesi tulemaan, syntyi selkeästi jonkinlainen paniikki.

Koulusta tuli tekstiviesti, jossa pyydettiin välittömästi hakemaan lapset pois koulusta. Lähdin heti matkaan, mutta tiet olivat jo ruuhkautuneet. Minulla meni 1,5 tuntia reissuun, johon normaalisti kuluu puoli tuntia.

IMG_0919

Ei siinä mitään, ajoimme vain hitaasti. S nukkui takapenkillä ja P:n kanssa suunnittelimme, mitä kaikkea tekisimme lumessa. Mahtavaa!

Monet olivat viettäneet autoissaan paljon pidempiä aikoja. Kaikki olivat ilmeisesti samaan aikaan teillä. Sillä hetkellä, kun lunta alkoi satamaan.

IMG_0958

Pakko sanoa, että lumi teki olon kotoisaksi. P ja S hyppivät lumihankiin ja kierivät mäkiä alas.

IMG_0993

Myös naapurin lapset tulivat lumeen peuhaamaan. Ulkoa ei oltaisi haluttu tulla sisään ollenkaan. Posket muuttuivat punaisiksi – se on jotain, mitä ei täällä tapahdu usein.

IMG_0938

Minun tehtäväkseni jäi lumiukon tekeminen.

Lumi säilyi maassa 3-4 päivää. Yksi koulupäivä peruttiin. Vielä, kun lumi oli kovaa vauhtia sulamassa pois, keräsimme lunta etupihallemme ja teimme pulkkamäen.

IMG_1038

Kyllä, tuo riittää pulkkamäeksi – viisivuotiaalle.

img_1015.jpg
Ja jep, pulkkina toimivat rantalelut.

Pienillä lapsilla on suuret ilot. Sahasimme mäkeä ylös alas varmaan tunnin.

5. Kuusi vuotta naimisissa, kolme niistä Amerikassa

IMG_1031

Se oli juhlaillallisen paikka. Ihan kahdestaan. Hyvä me!

Jos pysyy onnellisesti yhdesssä amerikkalaisessa lähiössä, toisen ollessa kotona lasten kanssa, selviää mistä tahansa. Full stop. Punkt. Piste.

 

Miten toipua kolmesta vuodesta amerikkalaisessa lähiössä?

Kun amerikankomennuksemme on ohitse, sallikaa minulle hetki pesäpallomailan kanssa.

IMG_9930

Välillä kaikki tuntuu olevan vinksallaan. Elämäni ongelmat ovat vanhat tutut: autokulttuuri, kotiäitiys ja eläminen toisella tavalla kuin haluaisin.

Lisäksi Suomessa tapahtuu asioita, joissa haluaisin olla läsnä.

Marmattammisen sijaan ajattelin keksiä ratkaisuja. Jaakko, katso tästä ohjeet, miten saat vaimosi balanssiin.

Tapahtunut: yliannostus Amerikkaa

On aamu. Amerikkalainen nainen hyppää ulos bussin kokoisesta henkilöautostaan. Hän tervehtii niin, että silmät suurenevat samaan aikaan, kun suu repeää korviin. Se on aina yhtä vaikuttavaa.

”Hi y’all!” minnihiirimäisen kimeä ja pirtsakka ääni sanoo.

IMG_0025

Hänellä on kolme lasta. Hän on luokan koordinaattorihenkilö, joka muiden vanhempien puolesta ostaa opettajille synttäri-, joulu-, opettajanpäivä-, ja koulunpäättäjäislahjat.

Hän lähettää meilejä myöhään illalla. Niissä on paljon huutomerkkejä.

Hänellä on oma firma, jota pyörittää kotoa lastenhoidon lomassa. Hän treenaa, kropasta päätellen tunteja päivässä. Varmaan ulkona, koska rusketus on tasainen.

Hiukset ovat kiharrettu. Meikki on huolellinen. Huulet töröttävät. Yllä olevista trikoista voisi päätellä hänen olevan matkalla kuntosalille, mutta ne ovatkin vain ”active wear”-vaatteita.

Vedän henkeä ja sanon: hi.

Tapahtuu vuoropuhelu, josta kukaan ei myöhemmin muista mitään.

Päivä jatkuu. Pakkaan lapseni autoon ja tuijotan valoissa toista bussin kokoista henkilöautoa. Takalasiin on liimattu suuri tarra, jossa lukee:

”Abortion is always wrong”.

Mietin niitä ihmisiä, jotka heiluttelevat vastaavia kylttejä aborttiklinikoiden lähellä. Ja sitten mietin niitä, joille lapsen synnyttäminen on taloudellisesti mahdottomuus tässä maassa.

Oman synnytykseni lasku hipoi 30 000 dollaria.

IMG_0091

Radiossa lauletaan, että kukaan ei rakasta sinua yhtä paljon kuin jumala, äitisi ja minä.

Yleensä kantrimusiikki saa minut hyvälle tuulelle. Ei tällä kertaa.

Illalla syön ravintolassa. Tarjoilijani sanoo noin 67 kertaa awesome.

Ratkaisu:

Teemme kodistamme Amerikkavapaan alueen. Emme katso TV:tä. Netistä vain Areenaa. Soitamme etnistä musiikkia.

En käytä enää trikoita. Pukeudun muutamiin nepalilaisiin vaatteisiini ja niihin yksiin thaimaalaisiin kalastajanhousuihini. Ryhdyn vegaaniksi.

Ja osallistun juoksukisoihin, joissa ohitan jokaisen amerikkalaisen.

Tapahtunut: turhat lupaukset

Tämä on jo klassikko: tutuksi luokiteltu ihminen hymyilee ja kertoo, kuinka mahtavaa on nähdä ja miten suloisia lapseni ovatkaan.

Huomaan, että toinen lapsistani yrittää nuolaista kielellään nenästään valuvaa räkää. Toisen paidalla on edellispäivän ateriat. Vai oliko tuo paita jo kolmatta päivää yllä.

IMG_0088

Tuttu kyselee kuulumisia ja juttelemme niitä näitä.

”Hei tehdään jotain pian yhdessä!” hän sanoo.

Juu. Emme koskaan tee mitään yhdessä.

Ratkaisu:

Kun minulta kysytään, mitä kuuluu, vastaan rehellisesti.

IMG_0085

”Parasta, mitä tiedän täältä lähiöstä, on paikallinen olut ja ulkomailta muuttaneet ihmiset. Mitä sinulle kuuluu?”

Jos henkilö vielä haluaa tavata minut uudelleen, olen löytänyt kultakimpaleen. Tällä tekniikalla voin vain voittaa.

Tapahtunut: autokulttuuri, autokulttuuri, autokulttuuri

Tästä olen puhunut niin paljon, että tiedätte varmasti jo, mikä kaivelee. Mutta hit me baby one more time.

Äärimmilleen viety autokulttuuri:

  • Hankaloittaa elämää. Siinä ei ole mitään kätevää, että joudut ajamaan autolla, kun tarvitset maitoa, haluat viedä lapset leikkipuistoon tai mennä minnekään yli 200 metrin päähän.
  • Estää ihmisiä kohtaamasta tosiaan. Autoon istahdetaan omassa autotallissa. Työpaikalle kurvataan drive-thru palveluiden kautta. Ja illalla takaisin. Olemme nähneet suurimman osan naapureistamme vain autossa istumassa. Vilkutamme toisillemme. Kaduilla ei tapaa ketään.
  • Tekee käsittämättömän laiskaksi. Postikin haetaan sadan metrin päästä autolla.
  • Tekee sairaaksi. Minulla kramppailee jarru/kaasujalka ja selkä. Ja aivot pahemman kerran.

Ratkaisu:

Sitten kun emme enää tarvitse autoa, antakaa minulle pesäpallomaila.

Aiai sitä nautintoa, kun saisin hakata automme pellin muhkuroille, moottorin mäsäksi ja ggggrrhhhhh raivoni iditoottimaista autokulttuuria kohtaan ulos.

IMG_0078

Olet pian entinen. Wham!

Älkää antako lasten katsoa.

(Huom. Äiti, lapsesi nyt vähän vitsailee. Jaakko on huolissaan, että minut otetaan tosissaan.)

Tapahtunut: säätäminen

Ihmisen ääni puhelimessa narisee, kun hän pyytää minua maksamaan lääkärilaskun. Selitän hänelle, että maksoin sen heti siinä paikan päällä. Kuukausia sitten.

Tämä on kolmas kerta, kun muistutatte. Turhaan.

IMG_0076

Juttelemme aiheesta vielä hetken. Sitten ymmärrämme toisiamme. Kunnes parin viikon päästä minulle soitetaan uudelleen.

Ratkaisu:

Maksan isommat laskut käteisellä ja otan sefien ihmisen kanssa, jolle ojennan rahani.

Jos saan muistutuslaskun, en maksa. Enkä vastaa puhelimeeni. Ha. 

Tapahtunut: kotiäitiys

Askartelu, leipominen ja lastenkirjojen lukeminen on ihan kivaa, kun sitä ei tee joka päivä koko aika.

IMG_0065

Ratkaisu:

Jaakko hoitovapaalle. Eija töihin.

Jaakon työnantaja: soittakaa minulle, jos teillä on kysyttävää.

Tällainen oli kuuma kesä 2017

Pakkailen jo laukkuja uutta Suomen visiittiä varten. Mietin, ottaako kesähepeniä mukaan. Täällä niissä on käytännössä asuttu. 

Tajusin, että tämä on viimeinen kesä Hotlantassa. Hyvinhän me olemme kuumuutta kestäneet. Pari hikistä iltapäivää sinne tänne. Ollut oikein leppoisaa.

Vai menikö se niin?

IMG_6558

Vuoden 2017 kesä: kun mihinkään ei ollut kiire.

Paitsi aamulla ulos! Hoputan lapset heti aamupalalta puistoon, ennen kuin kuumuus hohkaa päälle.

Tosin en tiedä, onko ulkoilu tärkeämpää omille hermoille… En vain kestä olla kotona lasten viihdytysautomaattina koko päivää.

IMG_8610.jpg

Mars, mars. Kasvatan näemmä lapsistani äitejä. Hetkinen! Avaan illalla sen feministi-kirjan, taas.

IMG_6555

Mikä se on, mikä?

Olkaa siinä hetkinen ja tarkkailkaa. Äiti lepää tässä penkillä silmät kiinni.

IMG_6556

”Ovara!” sanoo isompi ärrä särähtäen. ”Ova, ova!” sanoo pienempi.

IMG_8995

Näen tässä kuvassa jotain mahtavaa. Nimittäin lapseni leikkivät yhdessä! Pienemmästä on kasvanut leikkikaveri, jota isompi johdattaa.

Tässä ollaan lentokonetta.

IMG_8909

Pohjolan lapset tekevät hiekastakin lumiukkoja.

”Albi!” totesi pienempi. Pikku kakkosen Albi-lumiukko on tehnyt vaikutuksen.

IMG_6615

Jumppaamme. Minun kesäni kohokohta on, että saan tuollaisella tangolla elämäni ensimmäistä kertaa leuan. Ihan totta!

Terveiset vaan kaikille koriskavereille, joiden kanssa painettiin kesätreenejä kymmenen kertaa viikossa. Tavoitteenani ollut yksi leuka ei mennyt koskaan ilman, että joku punnersi hanuriani ylöspäin.

Olisi kannattanut viettää aikaa leikkipuistossa, ha! Okei, Jaakko on myös hankkinut autotalliin leuanvetotangon.

IMG_6529

Yleensä pakkaan lounaan mukaan puistoon. Tällä kertaa unohdin. Katsokaa tytöt, eikö kaarna olekin hauskaa?

IMG_8998

Välillä olen vienyt nälkäiset lapset syömään ravintolaan. Amerikkalaiset dinerit ovat muuten kaikessa kliseydessään supersympaattisia. Peukutan.

IMG_9003

Vasemmalla yläkulmassa melkein pitsan kokoinen pannari. P oikein kiljahti, kun näki sen: ”Mä haluan isomman palan kuin S!”

Loppuaterian ajan hän vuoroin haukkasi pannaria, vuoroin silitteli sen pintaa. ”Tää on äiti niin sileä ja pehmeä. Miksei meidän pannarit ole tällaisia?”

Koska äitisi tekee niitä terveellisiä banaani -pannareita. Vanhempana varmaan mietit, että sinua huijattiin pannukakku-asiassa kotona. Kermavaahtonakin usein tyrkytettiin turkkilaista jugurttia.

Sinusta saattaa sitten tuntua samalta kuin minusta, kun huomasin, että isäni tarjoili välillä kinkkuleikkelettä pekonina.

IMG_8922

Pitkät iltapäivät kotona, kun ulos ei viitsi mennä. Ne näyttävät joskus tältä. ”Rakennetaanko maja?”

En muuten käsitä, miten lapset pystyvät olemaan pitkiä aikoja majassa. Happi loppuu ja hiki valuu!

IMG_8943

Kampaamoleikkeihin menee muuten helposti pitkä aika. Loistava leikki.

IMG_8895

Viikon kohokohta on roskisauton saapuminen!

Itse asiassa autoja tulee samana päivänä kaksi: toinen tyhjentää jokaisen asunnon eteen rullatun sekajäteastian, toinen (niin kutsutun) kierrätysastian.

Yksi auto tekee kaksi kierrosta: ensin kumotaan toisen puolen roskikset, sitten toisen. Eli roskisautot tarjoavat ainakin puoli tuntia ohjelmaa! Kuin Pikku kakkosta katsoisi.

IMG_6700

Lapset ovat aina täysin hypnotisoituneita, kun roskisauto tulee.

IMG_6665

Katuliidut ovat usein käytössä juuri roskisautoa tai isää ulkona odotellessa.

IMG_8928

Toisinaan lähdemme ostoksille, ihan vaan tappamaan iltapäivästä pari tuntia. Olemme menneet jopa vihaamaani Walmartiin.

IMG_8563

En ole päättänyt, kumpi on parempi idea: viettää iltapäivää kotona vai kaupassa. Miinus-miinus?

IMG_9013

Lähiostoskeskuksen ihmeellisin asia: karuselli.

Tämä on niitä asioita, jotka P saattaa isompana muistaa lapsuudesta. Hän osaa jo itse hakea poletin, jolla ajelulle pääsee. Kaksi dollarin seteliä tungetaan laitteeseen, joka antaa kultaisen poletin.

Tuo maailman arvokkain poletti annetaan karusellin tädille, joka päästää portista sisään. Tässä vaiheessa tulee väkisinkin pari onnenhyppyä. Minkä hepan, tiikerin tai muun eläimen valitsen? Iiks!

Silloin joskus, kun P oli vielä kaksi vuotta ja menimme karuselliin ensimmäistä kertaa, ei hän uskaltanut istua eläimen selkään. Valitsimme sohvan, jossa P sai matkustaa minun kainalossani. Se näkyykin kuvassa vasemmalla.

Nykyisin P valitsee yleensä hepan, jonka koristelussa on eniten timantteja. S seuraa siskoansa ja haluaa viereiseen eläimeen. Hänen ilme on alkuun hyvin vakava.

Sitten mennään! Perinteinen karusellimusiikki soi, hepat menevät ylös ja alas. Vauhti on juuri niin kova, että se vähän ottaa masusta. Karusellin täti saa vimmaiset vilkutukset kummaltakin.

IMG_8985

Kesä Amerikassa on siis ollut hyvä.

Mukaan on mahtunut ihana loma Costa Ricassa. Olen saanut viettää leppoisia hetkiä muiden äitien kanssa puistoissa ja kotitreffeillä – niin tärkeää vertaistukea.

P on ollut kahdella koulunsa järjestämällä kesäleirillä. Toiseen mentiin joka aamu itkien, toisesta ei olisi haluttu tulla kotiin ollenkaan.

Seinänaapurin intialaisperhe on ollut hauskaa seuraa. Heillä on 7-vuotiaat kaksoset, tyttö ja poika. He eivät hätkähdä, vaikka meidän tytöt saavat hermoromahduksia, jos lapio tai ämpäri on väärä.

Lisäksi naapurissa asuu oikea kotiäidin kultakimpale, Hilla, joka tuon tuosta soittaa ovikelloa ja tulee seuraksi. Mukana on usein jokin herkullinen leipomus. Viimeksi pullaa!

On ihanaa, kun on aikuista juttuseuraa. Lapsetkin ovat paremmalla tuulella, kun on joku muu kuin äiti viihdyttämässä.

IMG_8676

Niin, että kyllä me täällä pärjätään. Aamut ja illat ovat suloisen lämpöisiä. Ihan viime päivät ovat olleet poikkeuksellisen viileitä. Aina ei ole edes päästy +30 asteeseen.

Kantri soi ja tila-autolla pääsee.

Kotiäidin pakopaikat

Vau. Tiesittekö, että on paikkoja, joissa saa olla pari tuntia ihan hiljaa ja uppoutua toiseen maailmaan. Siellä on pimeätä. Penkit ovat pehmeitä. Mukaan saa ottaa kaikenlaista syötävää ja juotavaa.

img_3396

Elokuvateatteri, rakastan sinua.

Viikon yksinhuoltajuus teki tehtävänsä. Olin aivan loppu, kun Jaakko tuli kotiin lauantaina.

Tietenkin lapsiarki on itsessään raskasta: jatkuvaa (niin kutsuttua) siivousta, ruoanlaittoa, kuskauksia, vaipanvaihtoa ja kiukkujen vastaanottoa. Mutta paras tapa leipoa minusta hermoriekale on riistää mahdollisuus olla yksin.

Olen luontaisesti vähän sellainen erakko. Tykkään elää oman pääni sisällä. En kestä jatkuvaa höpötystä ja vouhotusta. Jos en saa välillä unohtua ajatuksiini, menen jotenkin tukkoon.

Siksi tämä blogikin on tärkeä. Luette niitä ajatuksia, joihin uppoudun ja saan sulateltua ulos.

img_3446

Niin että kun Jaakko tuli kotiin, hän löysi minut P:n leikkimökin sisälle ahtautuneena. Tuo on muuten tosi pieni mökki. Onneksi olin siellä, koska meillä oli leikit menossa, enkä vaan huvikseen. Mutta olin silti lievästi sanottuna höperöitynyt.

Elämä on hyperintensiivistä neljävuotiaan ja 10 kuukautta vanhan lapsen kanssa. Joku käytännössä roikkuu minussa joka hetki.

Sain ensiapuun halauksia ja illalliskokkaukset kuitattiin take away hampurilaisilla.

Seuraavaksi päiväksi suunniteltiin tauko kotielämästä. Mitä tehdä, kun ei ole aivotoimintaa? Läksin leffaan. Paras idea aikoihin.

Tarjolla oli Sully, joka kertoo Hudson-jokeen laskeutuneesta lentokoneesta. Tom Hanks oli vakuuttava ja juoni tarpeeksi kiinnostava. Tosin melkein mikä vaan olisi toiminut.

img_3389

Upottavan ihanan pehmeän tuolin sai melkein makuuasentoon. Kukaan ei puhunut minulle. Sain vaan olla. Oooohh.

img_3390

img_3394

Kävellessäni ulos teatterista olo oli ihmeen kevyt. Tunnistin tunteen jostain hermomuistista: tätä on olla rauhallinen.

Olen muuten myös kuullut paikoista, joissa soi musiikki ja siellä tarjoillaan alkoholia. Siellä voi kuulemma vaan hengata, jutella ihmisten kanssa ja jopa tanssia. Baarit! Pitäisiköhän kokeilla.

Kampaaja on kanssa hyvä. Joku pesee hiukset, nipsii latvat ja itse voi plärätä naistenlehtiä.

Mieleen tuli myös Mitzi, hammaslääkäri, jolta saan jatkuvasti postia. Olen kertonutkin hänestä aiemmin. Hampaidenpuhdistukseen menee siellä 1,5 tuntia. Voisin esittää nukkuvaa tai nukahtaa oikeasti.

Mahdollisuuksia on rajattomasti!

Jos jotain tiedän, niin parasta lastenhoitoa on äidin hoitaminen (tai isän, jos hän on se joka viettää enemmän aikaa kotona). Muutaman tunnin irtiotto saa lasten kipuamisen syliin tuntumaan taas maailman parhaimmalta asialta.

Ensimmäisestä vuodesta jäi mieleen hiki ja muutama muu juttu

Mikä Atlanta? Olemmeko joskus asuneet siellä? Kesäloma Suomessa on tehnyt hyvää.

Mieleni on viime viikot ollut täyslevolla. Tai sen verran, mitä yhden uhmaikäisen ja yhden vauvan kanssa voi. Käytännössä en vain ole yrittänyt tehdä mitään (koska en ehdi tai muista), vaan antanut Suomen rentouttaa.

DSC01147

Atlanta on vielä olemassa, tuolla jossain kaukana.

Totuin niin nopeasti Suomessa asumiseen, etten melkein voi uskoa, että elin vuoden kahlittuna autoon amerikkalaisessa lähiössä.

DSC01099

Yllä olevassa kuvassa näkyvää harmaata tietä sahasin joka päivä sillä hiton kiesillä. Lapsista jompi kumpi usein itki takapenkillä. Teiden reunoilla vuorottelivat pikaruokalat, autokaupat ja niin kutsutus strip mallit eli pienet ostoskeskukset.

Pakko mainita, että oikeassa reunassa näkyy hulppea kävelytie, joka harvinaista kyllä ei pääty kesken. Sitä pitkin pääsee puistoon.

Olen miettinyt, mitäköhän muistan tuosta ajasta vaikka kymmenen vuoden päästä. Oli pakko tehdä lista.

1. Ensimmäisenä tulee mieleen hiki.

Atlantassa oli tolkuttoman kuuma, kun sinne saavuimme viime kesänä. Se kesä oli helposti elämäni hikisin.

Olen asunut trooppisessa Malesiassa vuoden, enkä muista sieltä mitään vastaavaa. Atlantassa auringon porotus tuntui grillaavan päänahan irti. Ulkona oli aivan karseaa olla klo 10-17 välisenä aikana. Asiaan varmaan vaikutti se, että olin raskaana.

IMG_2667

Kuumuutta pahensi se, ettei ollut oikein mitään järkevää tekemistä. En tuntenut paikkoja ja ihmisiä. Niinpä ulkona oleminen oli pääsääntöisesti sellaista ajantappo-hengausta pienen lapsen kanssa. Yllä olevassa kuvassa odotamme Jaakko töistä, helposti pari tuntia.

Aika mateli ja valui, hikipisaroina selkää pitkin. Hitaasti. Kirjoitin silloin blogiin, kuinka aika on pysähtynyt.

2. Ahdistus vyöryi päälle.

Tajusin aika nopeasti, että vaikka rakastan lapsiani, en nauti kotiäitiydestä. Enkä muuten amerikkalaisesta (kulutus)kulttuuristakaan. Shit. Shit. SHIT.

Väsynyt äiti

Mihin olimmekaan laittaneet itsemme? Purin ahia blogiin kirjoittamalla muun muassa Transrasvastanista ja kotiäitiydestä.

Samaistuin bloggariin, joka aikoinaan kirjoitti: ”jos pitäis valita kolme vuotta kotona lapsen kanssa vai kolme vuotta juurihoitoa, ottaisin juurihoidon”.

3. Ilo löytyi ystävien myötä.

Satu, Hanne, olen iäti kiitollinen. Te autoitte alkuun, teidän kanssa sai nauraa ja raivota verkkarihousuissa.

Voi kunpa saisin pitää teidät perheineen vieläkin Atlantassa. Mutta ymmärrän erittäin hyvin, miksi on/oli aika palata Suomeen. Muistoihini jäävät hengailupäivät toistemme luona. Kotiruoat ja pitkät juttelut kahvikuppi jonnekin unohtuneena.

Sen jonkun kerran oli viini- tai olutpullo iltaisin auki – liian harvoin.

Onneksi vuoden mittaan tutustuimme myös liutaan muita loistavia tyyppejä, joiden seuraan yritän taas hakeutua.

4. Vatsani kasvoi, kunnes jouluna maailmaan saapui suloinen S.

Lapsen syntymällä tuntuu olevan sellainen vaikutus, että kaikki muu muuttuu epäolennaiseksi. Yks kaks pakahduin onneen. Ne endorfiinit tulivat tarpeeseen.

IMG_6090

DSC00383

DSC00482

Iloitsin niin montaa asiaa: S oli terve ja täydellinen, P otti uuden perheenjäsenen äärettömän hyvin vastaan ja vanhempani olivat apuna ja tukena pienimmäisen ensimmäiset viikot.

Lisäksi ilma oli viileä, kevät oli vasta edessä ja kesäloma Suomessa tulossa. Ja meitä oli neljä!

5. Opinnot pitivät pään kasassa.

Suoritin syksyllä ja keväällä nipun journalismin kursseja. Ai että opiskelu oli mannaa. Ihanaa perhe-elämän vastapainoa ja aivonystyreiden hierontaa.

Ennen vauvan tuloa istuin aina pari iltaa viikossa kirjastossa tai Starbucksissa. Luin ja kirjoitin. Oli mahtavaa saada ajatella muuta kuin kauppalistoja ja tehdä jotain omaa ja mielenkiintoista.

Keväällä opiskeluajan haaliminen oli hiukka vaikeampaa vauvan vuoksi. Suoritin tenttejä S:n 35 minuutin päikkäreillä ja nukahtelin iltaisin lukemistojen pariin.

6. P aloitti koulun.

Tammikuussa kolmevuotiaamme paineli luokkaan ja huikkasi reippaasti heipat. Minua jännitti. Sanoin heippa takaisin ja kävelin pois.

DSC00934

Pienoinen osasi vain jokusen sanan englantia, mutta sinne se meni, täysin englanninkieliseen luokkaan, ihan yksin.

Nyt voi sanoa, että ensimmäinen lukukausi meni hienosti! P on hihkunut  onnea koulupäivien jälkeen. Ja kotimme on täyttynyt Jeesus-värityskuvista – koulu on kirkon ylläpitämä.

Toukokuussa P oli opettajien mukaan alkanut puhumaan englantia. Jes! Yksi suurimmista syistä koko Atlantaan muutossamme on se, että tämä on hieno mahdollisuus lapsille saada tuntuma uuteen kieleen ja kulttuuriin.

7. Meillä kävi vieraita Suomesta.

Eniten maailmalla ikävöi lähimmäisiään, ja pitkän tauon jälkeen heidän seuransa tuntui aina mielettömältä luksukselta.

DSC00587

Lomareissulla ranchilla.

DSC00492

Pääsimme sitten metsään kiipeilyreissuille tai saimme tutustua kotikaupunkiimme hieman tehokkaammin, aina oli hauskaa.

Onnistuin syksyllä itse reissaamaan San Franciscoon kahdesti. Ensin yksin, sitten koko perheen voimin ystäväni häihin. Niiltä matkoilta jäi eritysesti ymmärrys siitä, että toisenlaistakin Amerikkaa on, huh.

8. Mutta muistankohan arkea?

En ole aamuihminen, ja tämä piirre on vain vahvistunut lasten ja huonosti nukuttujen öiden myötä.

Siksi uskon, että tulen koko lopun ikääni muistamaan lämmöllä sitä, miten Jaakko valmisti aamupalat aina ennen kuin heräsimme. (Voitko pliis jatkaa sitä?)

Kahvi tuoksui jo, kun kömmin alakertaan jompikumpi tai molemmat tytöistä kanssani. Muistikuvissani minä kävelen kuprulla olevaa puulattiaa pitkin kohti kahvipannua, ja Jaakko jahtaa kikattavaa P:ä.

Minun päiväni saivat alkaa vasta, kun sain kofeiinia ja ravintoa elimistööni.

Taivas.jpg

Aurinko paistoi melkein aina. Kevät ja syksy olivat pitkiä ja kauniita. Kyllä minä niitä arvostin. Takkia ei paljoa tarvittu.

Vastapäisen talon Milan ulkoilutti välillä papukaijaa ja antoi P:lle keksejä. Hänen kanssa juttelimme mukavia. Haukuimme Amerikkaa. Tulen muistamaan hänet.

Sellainen se ensimmäinen vuosi oli. Seuraava edessä. Mutta ensin vielä vähän lomaillaan.

Kotiäidin iltapuhe

Esikoiselta loppui koulu toukokuun 20. päivä, ja silloin minulta loppui aika. Nyt mennään kolmevuotiaan vauhdilla! Vain iltaisin saa hengähtää.

DSC01108

Ne kolme aamupäivää viikossa, kun P kävi koulussa, olivat ar-vok-kai-ta. Jotenkin ehdin siinä opiskelemaan ja kirjoittamaan blogiinkin joskus. Vaikka S nukkui usein päiväunensa puolen tunnin pätkissä. Silti.

Sitten alkoi kesäloma. Huhheijaa. Enää en ehdi.

DSC01134

Vaikeinta kotiäitiydessä on ehdottomasti oman ajan olemattomuus. Illalla, kun kummatkin pirpanat on saatu taputeltua unilleen, harvoin jaksan enää tehdä yhtään mitään älyllistä (nyt yritän).

Opiskeluita hoidin iltaisinkin, aikalailla viimeisillä mehuilla – suklaata toisella kädellä kauhoen. Tällä hetkellä opinnot ovat suosiolla tauolla. Tenttikirjan avaan sitten joskus, kun aikaa ehkä ilmestyy.

Opiskelijan elämä ei totisesti ole samanlaista kuin kymmenen vuotta sitten. Eipä siinä mitään, tätä tuli tilattua. Perhe-elämää Amerikassa, hah!

Kaikessa koomisuudessaan ja vastanhankaisuudessani voin sanoa, että ihan hyvin meillä menee. Olen alkanut taipumaan tähän elämäntyyliin. Löydän siitä yhä enemmän hyviä puolia. Pitsan ja cookiesien lisäksi.

DSC01105

P on tosi reipas tyyppi ja uhmakohtauksia lukuunottamatta hyväntuulinen tohottaja. On aika mainiota, miten viihdykkeeksi kelpaa melkein mikä vaan. Yllä olevassa kuvassa on meneillään pehmolelusiilin heittäminen, koska frisbee unohtui kotiin.

Heittely keskeytyi, sillä nurtsissa oli siili. Näettekö? Siis ihan selkeästi.

P nauttii kaikesta sellaisella energialla, että en usein voi muuta kuin nauraa. Kolmevuotias menee ihan palasiksi vaikkapa uudesta uimarenkaasta tai vanhasta saippuakuplapullosta. Ja siitä taikahiekasta, josta Liisi vinkkasit.

DSC00995

S on ihanan rauhallinen tuhisija. Ikää on reilu viisi kuukautta ja edelleen ihmettelemme, miksi se ei itke. Tyytyväisyys hämmentää.

Tänään neiti oppi kääntymään selältä masulleen ja oli siitä hyvin riemuissaan.

DSC00981

Hymy on herkässä, mutta ainoastaan isosisko on saanut hänet kunnolla kikattelemaan. Se onnistuu pärisyttelemällä pieniä jalkapohjia.

DSC01070

IMG_1392

Minä ja Jaakko jaksamme nauraa itsellemme ja toisillemme. Arki toimii ja viikonloppuisin yritämme tehdä jotain kivaa. Lisäksi meillä on muutama ystävä, jes.

Ja kirsikkana kakun päällä: yhdet heistä ovat meksikolaisia! Pääsimme hiljattain heidän lastensa synttärijuhliin. Niissä oli pomppulinna, Transformers-ukoksi pukeutunut pelle, kasvomaalauksia tekevä Tuhkimo, taco-kärryt ja reilusti kylmää juomaa. Ja melkein 70 vierasta.

Saas nähdä mitä mieltä ovat meidän lasten synttärijuhlista.. Onginta on pop, eh.

Mitäs muuta. No, tässä hiljattain päätin, että alan haaveilemaan enemmän. Ajattelin, että se piristäisi välillä ankeaksi valuvia päiviä.

Haavailen kaikesta. Unelmien kodista jossain Helsingissä. Kuukauden roadtripistä USA:n länsirannikolla. Paluusta takaisin töihin.

Eniten olen haaveillut kesästä Suomessa. Uusista perunoista ja savustetusta lohesta. Mansikoiden syömisestä torilla. Korvapuustista ja kahvista cafe Regatassa. Uimastadionilla vietetyistä päivistä. Järvessä uimisesta. Röhönauruista mökkisaunassa.

Ennen muuta haaveilen ystävien näkemisestä. Tulen halaamaan teitä niin kovasti!

Ihan kohta. Ihanaa.